Matka oli tällä kertaa sama kuin edellisellä kerralla, mutta ajallisesti tuo ero oli 1.20.
Eilen alkoi meikäläisen joutsenlaulu raikaa tuossa klo 11.00, jolloin ammuttiin testijuoksun lähtölaukaus. Maltti oli taasen jätetty kotiin ja tavoite oli mitata tämän hetken kunto. Jäniksenä tai oikeastaan hevosena toimi Haaska, jonka kanssa sovittiin, että paukutetaan tasaisesti 3.20min/km. Vähän arvellutti oma vire, kun perjantaina otettu H1N1-rokote antoi hetken heikotuksen perjantai-iltapäivän ratoksi. Aamulla oli kuitenkin normaali olo eikä rokotteen sivuvaikutuksista ollut tässä vaiheessa merkkiäkään, joten päätin startata.
Startin tapahduttua alkoi reilu puolituntia kestänyt henkilökohtainen kärsimysnäytelmä. Ensimmäinen kierros tuli roikuttua n. 10m Haaskan perässä ja tuon ajan tuntui, että reisiä palelsi. Äärimmäisen ikävä tunne juosta. Sykekin paukutti vähintäänkin riittäviä lukuja, joten olin satavarma, että kanttaus on ohjelmistossa ennemmin tai myöhemmin.
Toisella kierroksella pääsin Janin kyytiin ja hetken aikaa oli helppo juosta vuorovedolla. Kierroksen lopulla Jan jätti meikäläisen seisomaan ja siitä alkoi viimeinen 2km:n henkinen taistelu itseäni vastaan. Tuntui, että selkä edessä loittonee, vaikka itsensä yrittää ahdistaa aivan rajoille. Mieli teki vain jäädä reitin varteen makaamaan. Maalissa oli sitten samaan aikaan heikko olo ja hyvä fiilis, kun hetken aikaa jouduin halailemaan maata: 32.49 tässä vaiheessa talvea on itselleni hyvä aika, mutta olotila oli aivan hirveä.
Kaikki oikeastaan huipentui vasta iltapäivällä. Olin itse juoksun jälkeen koko ajan aivan nakit, joka paikkaan koski ja väsytti hulluna, mutta todellisuus valkeni vasta päikkäreiden jälkeen. Siinä hiihtoa katsellessani nukahdin lattialle ja herätessäni en päässyt enää pystyyn. Polvia ei vaan pystynyt enää taivuttamaan ilman suunnatonta kipua. Polven yläpuolella oleva osa reittä ei toiminut ollenkaan kummassakaan jalassa ja niitä särki hullunlailla. Lisäksi käsi, johon rokote oli annettu ei sietänyt yhtään painoa, joten jäljellä oli enää yksi toimiva raaja. Pari minuuttia siinä meni, ennenkuin sain kammettua itseni ihmeen kaupalla ylös.
Kaikki arkiset askareet tuottivat suunnatonta kipua ja jos halusi jalkoja liikutella enemmissä määrin, esimerkiksi autoon istuttaessa, oli helpompaa nostella niitä käsin kuin yrittää siirtää jalkojen lihasvoimalla. 500m kävely pizzeriaan nauttimaan urheilijan ravintoa otti suorilla jaloilla varmaankin vartin, jonka jälkeen kipu oli taas tajunnat räjäyttävällä tasolla. Illalla oli pakko sortua Buranaan. Kotoa opitun linjan mukaisesti niitä ei ole ihan elämän pikkukipuihin syöty, mutta nyt tuo raja ylittyi kirkkaasti.
Uskoisin, että tuo kohtaus liittyy saatuun H1N1-piikkiin. Jalat tuntuvat tänään enää vain kevyesti jäykiltä ja kipu on poissa, mutta en kyllä uskalla lenkille lähteä. Tuota olotilaa en halua kokea enää koskaan.
Muuten uskon, että oma linjani harjoittelun saralla on löytynyt. Fiksummat kaverit ovat saaneet muutettua meikäläisen ajatusmaailmaa jonkin verran. Taidan jatkossakin jättää tähänastisen elämäni määrämiehenä muille ja keskittyä jumin hankkimisen sijaan juoksuominaisuuksien ylläpitämiseen ja kehittämiseen läpi talven. Tuskin tuota kympin aikaa tullaan kysymään, kun on aika muotoilla kevään ja kesän tuloslistat, mutta ei siellä tähänkään mennessä ole reenimääriä tai hiihtokilometrejä kyselty.
6.12.2009
Leirikauden avaus
Ensimmäinen leiri on nyt takana ja takki on tyhjä. Perjantaista sunnuntaihin kestänyt Kolin leiri oli monipuolinen ja tiivis paketti taitoa ja fysiikkaa sekä aina niin mukavaa yhdessäoloa. Tänä vuonna lumettomuus tarjosi mahdollisuuden suunnistusharjoituksiin ja tämä sauma hyödynnettiin tehokkaasti. Niin jalat kuin pääkin vaativat nyt hetken levon, mutta oli se sen arvoista.
Reenien puolesta ohjelmassa oli perjantaina yösuunnistus Mörkoahossa, lauantaina Kolin mäkivedot, yösuunnistusta sprinttiviestin sekä yhteislähtöharjoituksen muodossa ja sunnuntaina huuhdeltiin jo muodostuneita happoja pitkällä suunnistuksella Kirkkokalliolla. Välissä oli tottakai asiaankuuluvia palavereja sekä pöytätreenejä taidon kehittämiseen.
Kuva: Varmaankin Pipo, Haaskan arkistoista
Lamppu päässä tuli sitten sakattua vähän enemmän. Sprinttiviestin yhdellä lenkillä ei rastit löytäneet valokeilaani, ei sitten millään ja yhteislähtöyön kannalta on hivenen huono lähtökohta koukata ykköstä, mutta sainpahan sitten juoksennella rauhassa. Avainsana oli taas itseluottamus ja kun se löytyi ei ollut suurempia ongelmia. Pikkukoukkujenkin jälkeen uskalsin jatkaa päättäväisesti. Sunnuntaina varmistettiinkin sitten joukon jälkipäätä Kirkkokalliolla. Komeata seutua tuo maaottelumaasto!
Nuo leirit ovat sitä aikaa, kun amatöörilajin keskivertokaveri saa hetken aikaa maistaa ammattimaista oleskelua ja elämää. Asiat on hoidettu puolestasi ja itse voi vain keskittyä urheiluun ja palautumiseen. Seuraavaa leiriä odotellessa!
Reenien puolesta ohjelmassa oli perjantaina yösuunnistus Mörkoahossa, lauantaina Kolin mäkivedot, yösuunnistusta sprinttiviestin sekä yhteislähtöharjoituksen muodossa ja sunnuntaina huuhdeltiin jo muodostuneita happoja pitkällä suunnistuksella Kirkkokalliolla. Välissä oli tottakai asiaankuuluvia palavereja sekä pöytätreenejä taidon kehittämiseen.
Mäkivedoissa Haaska pisti ennätykset uusiksi. Itse en tätä tosin päässyt todistamaan, sillä hetkeä aikaisemmin oli oma konepeltini noussut pystyyn enkä juurikaan nähnyt sen takaa eteeni. Lupaa ei ollut vetää ristille asti, mutta siellä oltiin silti.
Kuva: Varmaankin Pipo, Haaskan arkistoistaLamppu päässä tuli sitten sakattua vähän enemmän. Sprinttiviestin yhdellä lenkillä ei rastit löytäneet valokeilaani, ei sitten millään ja yhteislähtöyön kannalta on hivenen huono lähtökohta koukata ykköstä, mutta sainpahan sitten juoksennella rauhassa. Avainsana oli taas itseluottamus ja kun se löytyi ei ollut suurempia ongelmia. Pikkukoukkujenkin jälkeen uskalsin jatkaa päättäväisesti. Sunnuntaina varmistettiinkin sitten joukon jälkipäätä Kirkkokalliolla. Komeata seutua tuo maaottelumaasto!
Nuo leirit ovat sitä aikaa, kun amatöörilajin keskivertokaveri saa hetken aikaa maistaa ammattimaista oleskelua ja elämää. Asiat on hoidettu puolestasi ja itse voi vain keskittyä urheiluun ja palautumiseen. Seuraavaa leiriä odotellessa!
22.11.2009
PB
En malttanut, en sitten yhtään. Tai no vähäsen, että tuli juostua varmaan elämäni ensimmäinen nousujohteinen testijuoksu, jossa lopussa oli oikeasti varaa kiristää. Paukusta lähtien juoksentelin toisena ja ensimmäisen kierroksen jälkeen otin piikin. Tottakai samantien piti alkaa jätättämään. No lähtötaso on mitattu ja tänä syksynä se on 10 km:lla 34.08, josta lähdetään napsimaan kevättä kohden sekunteja pois. Viime joulukuussa juoksin Mikkelissä 34.44, jota pidän kovempana suorituksena reitin profiilin ja silloin vallinneet keliolosuhteet huomioiden. Eipä noita kympin testijuoksuja muuten ole tullut juostua viime vuosina.
Tänään sitten pitkällä lenkillä makseltiin eilistä kulkua takaisin. Jalat oli väsyneet ja välillä jopa tuntui vaikealta pysyä poikien perässä, kun juoksenneltiin kartat kourassa pitkin Jaamankangasta. Kovinkaan suurta urheilujuhlan tuntua ei ollut aistittavissa ampumahiihdon mc-katsastuksissa ampumahiihtostadionilla. Taidettiin tuplata katsojamäärät, kun hetken aikaa pällisteltiin kilpailukeskuksessa. Ladulta eksyminenkin oli tehty lähes mahdottomaksi, sillä latu oli merkitty lumella muuten sulaan maastoon. Ei se hääviä ole harrastaa talviurheilulajeja näissä olosuhteissa, mutta suunnistajalle olosuhteet oli aika hyvät.
Tänään sitten pitkällä lenkillä makseltiin eilistä kulkua takaisin. Jalat oli väsyneet ja välillä jopa tuntui vaikealta pysyä poikien perässä, kun juoksenneltiin kartat kourassa pitkin Jaamankangasta. Kovinkaan suurta urheilujuhlan tuntua ei ollut aistittavissa ampumahiihdon mc-katsastuksissa ampumahiihtostadionilla. Taidettiin tuplata katsojamäärät, kun hetken aikaa pällisteltiin kilpailukeskuksessa. Ladulta eksyminenkin oli tehty lähes mahdottomaksi, sillä latu oli merkitty lumella muuten sulaan maastoon. Ei se hääviä ole harrastaa talviurheilulajeja näissä olosuhteissa, mutta suunnistajalle olosuhteet oli aika hyvät.
20.11.2009
Ei mulla mitään
Tilanne on nyt sellainen, että alkava viikonloppu on SM-pitkän ja SM-keskimatkan välisen viikonlopun jälkeen ensimmäinen, jonka vietän Joensuussa tänä syksynä. Tätä on muuten odotettu pitkään eikä ohjelmassa ole mitään kovinkaan erikoista.
Aamulla on suoritettu päivän harjoite voiman muodossa. Loppupäivän ajattelin ottaa rennosti. Jos sitä jotain ruokaa laittaisi ja nauttisi muuten tekemättömyyden ihanaisesta olotilasta. Illalla ajattelin suorittaa vierailun Niinivaaran suuntaan.
Huomenna olisi elämäni sauma voittaa SP jonkin sortin juoksutapahtumassa, sen verran huonossa kunnossa mies on. Aion kuitenkin pitää vielä kynttilää vakan alla ja vedellä testijuoksun asteen verran rauhallisemmin. Turha tässä on alkaa keulimaan, keväällä ollaan kuitenkin palattu normaaliin käytäntöön, jossa Finckestä ei näy kuin kantapäät.
Illalle onkin sitten budjetoitu tuparit Lehmoon. Pikku lenkin jos vääntäisi ja saunomaan vielä pääsisi, alkaisi lauantai olemaan siinä. Kaikki siitä eteenpäin on pelkästään plussaa. Hyvillä mielin voi iltasella vääntäytyä nukkumaan ilman minkäänluokan herätyskelloa.
Sunnuntain ainut ohjelmanumero on pitkä lenkki, joka tultaneen suorittamaan suuremmassa lössissä. Ehkäpä avantovisiittiä voisi ajatella siihen päälle. Iltapäivästä on kai sitten suunnattava katseet jo alkavaan kouluviikkoon ja mahdollisesti tehdä jonkinasteisia kirjallisia tehtäviä.
Aamulla on suoritettu päivän harjoite voiman muodossa. Loppupäivän ajattelin ottaa rennosti. Jos sitä jotain ruokaa laittaisi ja nauttisi muuten tekemättömyyden ihanaisesta olotilasta. Illalla ajattelin suorittaa vierailun Niinivaaran suuntaan.
Huomenna olisi elämäni sauma voittaa SP jonkin sortin juoksutapahtumassa, sen verran huonossa kunnossa mies on. Aion kuitenkin pitää vielä kynttilää vakan alla ja vedellä testijuoksun asteen verran rauhallisemmin. Turha tässä on alkaa keulimaan, keväällä ollaan kuitenkin palattu normaaliin käytäntöön, jossa Finckestä ei näy kuin kantapäät.
Illalle onkin sitten budjetoitu tuparit Lehmoon. Pikku lenkin jos vääntäisi ja saunomaan vielä pääsisi, alkaisi lauantai olemaan siinä. Kaikki siitä eteenpäin on pelkästään plussaa. Hyvillä mielin voi iltasella vääntäytyä nukkumaan ilman minkäänluokan herätyskelloa.
Sunnuntain ainut ohjelmanumero on pitkä lenkki, joka tultaneen suorittamaan suuremmassa lössissä. Ehkäpä avantovisiittiä voisi ajatella siihen päälle. Iltapäivästä on kai sitten suunnattava katseet jo alkavaan kouluviikkoon ja mahdollisesti tehdä jonkinasteisia kirjallisia tehtäviä.
16.11.2009
Uuteen nousuun
Pari viikkoa on nyt tullut harrasteltua itsetutkintaa, lähinnä siis urheilu-minäni kautta. Kuinka sitä nyt uuteen lentoon lähtisi?
Ensimmäinen kysymys on tottakai, että kannattaisiko heittää pyyhe kehään. Tähän kysymykseen sain vastauksen hyvinkin nopeasti. Aarohan sen taisi jollain lenkillä todeta: "et sie muutakaan osaan." Johon taisin vastata jotenkin näin: "niinhän se on."
Seuraava asia on varmaankin miettiä, miten edellinen kausi meni ja mitä siitä voi oppia. Ensimmäisenä mieleen nousee pelkästään negatiivisia asioita, mutta syvemmältä asioita pengottuani kävi ilmi, että on muuten paras pääsarjakauteni juuri päättynyt. Pitkää lukuunottamatta paransin alltime SM-kisasijoituksiani ja rankisijakin näyttää kivunneen uusille kymmenille, kirsikkana kakun päällä vielä tuo SM-keskarin huippujuoksu.
Uskallan esittää rohkean väitteen, että taidollisesti on menty eteenpäin. Kulkupuolella ei mitään kuuhun vievää tavaraa ole nähty sitten kevään montun, ainakin siltä on tuntunut. Työn alla on vielä kisa-analyysit, mutta ehkäpä ne selventävät tilannetta, kunhan valmistuvat. Tällä saralla onneksi työtä riittää tulevillekin vuosille.
Fyysisellä puolella onkin sitten paljon opittavaa kategoriassa: EI NÄIN!
1. Monttu on vältettävä. On kuunneltava paremmin itseään ja ymmärrettävä levätä. Lisäksi ihan turha on marras-joulukuussa riehua itsensä pellolle kevään kisoista. Pitemmällä tähtäimellä on henkisesti helpompi vetää lonkkaa päivä tai pari, vaikka mieli lenkille tekisi, kuin olla koko kevät sivussa happeningeista.
2. Liiallinen maastossa harjoittelu ei sovi missään nimessä näille koiville. Espoon huippuliigassa jalat ei toiminu ei sitten yhtään. Reenaaminen oli aloitettu ihan liian suurilla maastoväännöillä. Jalat oli voimattomat ja otti päähän juosta pöheikön puolella. Onneksi viisaammat ihmiset osasivat neuvoa miten tämäkin probleema selätettiin.
3. Kunnon ajoittaminen on jo useamman vuoden osunut pitkälle lokakuun puolelle. Tänä vuonna se toki oli ymmärrettävää, mutta ensi vuonna haluan olla tikissä jo pitkällä matkalla enkä Halikkoviestissä.
Fyysisesti hyvä veto oli tehdä tuossa syksyllä ns. blokkiviikko hieman räätälöitynä omiin lähtökohtiini nähden. Ajoitus ei ollut ihan passeli, sillä pitkälle ei ollut kulku päällä, mutta loppua syksyä ajatellen se teki kutaa.
Reenisapluuna alkaa olla selvillä ja leiritykset myös. Reenaamisen lisäksi ajattelin parantaa suurta kokonaisuutta keskittymällä myös ravintoon ja riittävään uneen. Katsellaan mitä sitä saadaan ensi kesäksi aikaan, Jukolassa nyt ainakin yritän tunkea itseni kolmosjoukkueen lyhyille osuuksille.
Kiitokset vielä kerran sille lukuisalle joukolle ihmisiä, jotka ovat tavalla tai toisella olleet myötävaikuttamassa meikäläisen urheiluponnistuksiin.
Ensimmäinen kysymys on tottakai, että kannattaisiko heittää pyyhe kehään. Tähän kysymykseen sain vastauksen hyvinkin nopeasti. Aarohan sen taisi jollain lenkillä todeta: "et sie muutakaan osaan." Johon taisin vastata jotenkin näin: "niinhän se on."
Seuraava asia on varmaankin miettiä, miten edellinen kausi meni ja mitä siitä voi oppia. Ensimmäisenä mieleen nousee pelkästään negatiivisia asioita, mutta syvemmältä asioita pengottuani kävi ilmi, että on muuten paras pääsarjakauteni juuri päättynyt. Pitkää lukuunottamatta paransin alltime SM-kisasijoituksiani ja rankisijakin näyttää kivunneen uusille kymmenille, kirsikkana kakun päällä vielä tuo SM-keskarin huippujuoksu.
Uskallan esittää rohkean väitteen, että taidollisesti on menty eteenpäin. Kulkupuolella ei mitään kuuhun vievää tavaraa ole nähty sitten kevään montun, ainakin siltä on tuntunut. Työn alla on vielä kisa-analyysit, mutta ehkäpä ne selventävät tilannetta, kunhan valmistuvat. Tällä saralla onneksi työtä riittää tulevillekin vuosille.
Fyysisellä puolella onkin sitten paljon opittavaa kategoriassa: EI NÄIN!
1. Monttu on vältettävä. On kuunneltava paremmin itseään ja ymmärrettävä levätä. Lisäksi ihan turha on marras-joulukuussa riehua itsensä pellolle kevään kisoista. Pitemmällä tähtäimellä on henkisesti helpompi vetää lonkkaa päivä tai pari, vaikka mieli lenkille tekisi, kuin olla koko kevät sivussa happeningeista.
2. Liiallinen maastossa harjoittelu ei sovi missään nimessä näille koiville. Espoon huippuliigassa jalat ei toiminu ei sitten yhtään. Reenaaminen oli aloitettu ihan liian suurilla maastoväännöillä. Jalat oli voimattomat ja otti päähän juosta pöheikön puolella. Onneksi viisaammat ihmiset osasivat neuvoa miten tämäkin probleema selätettiin.
3. Kunnon ajoittaminen on jo useamman vuoden osunut pitkälle lokakuun puolelle. Tänä vuonna se toki oli ymmärrettävää, mutta ensi vuonna haluan olla tikissä jo pitkällä matkalla enkä Halikkoviestissä.
Fyysisesti hyvä veto oli tehdä tuossa syksyllä ns. blokkiviikko hieman räätälöitynä omiin lähtökohtiini nähden. Ajoitus ei ollut ihan passeli, sillä pitkälle ei ollut kulku päällä, mutta loppua syksyä ajatellen se teki kutaa.
Reenisapluuna alkaa olla selvillä ja leiritykset myös. Reenaamisen lisäksi ajattelin parantaa suurta kokonaisuutta keskittymällä myös ravintoon ja riittävään uneen. Katsellaan mitä sitä saadaan ensi kesäksi aikaan, Jukolassa nyt ainakin yritän tunkea itseni kolmosjoukkueen lyhyille osuuksille.
Kiitokset vielä kerran sille lukuisalle joukolle ihmisiä, jotka ovat tavalla tai toisella olleet myötävaikuttamassa meikäläisen urheiluponnistuksiin.
28.10.2009
Ohi on!
Kausi nimittäin eikä yhtään liian aikaisin. Henkisesti pari viimeistä reissua on ollut jo aika vaikeita latautua, vaikka kunto on kehittynyt parempaan suuntaan ja suunnistus sujuu. Smålandskavlen jätti positiiviset fiilikset suunnistamisesta muhimaan kevääseen. Onnistuin vielä motivoitumaan tuohon 3. osuuteen, vaikka oma joukkue oli heikentynyt kahden viikon aikana erinäisten loukkaantumisten ja sairastumisten vuoksi.
Sain hyvät nuotit, kuinka tulee vetää sekä yömiehiltä että valmennusportaalta. Maltoin ottaa rasteilla muutaman kävelyaskelen suunnitelman tekemistä varten ja pitää oman pään. Metsässä ajatuksissa oli, että Simolta tulee varmaankin pataan joku 3-4min, kun ei tässä erityisen hyvä kulku ole ja otan käkeen rastitoiminnassa. No ei käki laulanut. Onneksi tuli lähdettyä!
Tältä syksyltä on kyllä saatava eväät pakastettua kevättä varten. Kolmessa viimeisessä viestissä virheitä yhteensä alle 2 minuuttia. Pitänee käynnistää ajatustoiminta taas lähiaikoina, mutta jätän sen suosiolla ensi viikolle. Tällä viikolla ei stressata.
Sain hyvät nuotit, kuinka tulee vetää sekä yömiehiltä että valmennusportaalta. Maltoin ottaa rasteilla muutaman kävelyaskelen suunnitelman tekemistä varten ja pitää oman pään. Metsässä ajatuksissa oli, että Simolta tulee varmaankin pataan joku 3-4min, kun ei tässä erityisen hyvä kulku ole ja otan käkeen rastitoiminnassa. No ei käki laulanut. Onneksi tuli lähdettyä!
Tältä syksyltä on kyllä saatava eväät pakastettua kevättä varten. Kolmessa viimeisessä viestissä virheitä yhteensä alle 2 minuuttia. Pitänee käynnistää ajatustoiminta taas lähiaikoina, mutta jätän sen suosiolla ensi viikolle. Tällä viikolla ei stressata.
13.10.2009
25-Manna
Nälkä se tuntuu kasvavan syödessä. En oikein ole osannut iloita tuosta 25-Mannan yhdeksännestä sijasta, vaikka täysin uutta se osaltani on. Sen verran oli pettymys näkynyt kasvoilla, ettei ihan kaikki olleet uskaltaneet tulla kuulumisia kyselemään. No ei ainakaan voi väittää, etten eläisi joukkueen mukana.
Kuva: TJ Kaivosaari
Oma suoritus seiskalla oli ihan asiallinen viestijuoksu ilman suurempaa kouhottamista. Pari kymmensekkasta ja jälkikäteen yhden reitinvalinnan olisin suorittanut toisella tavalla. Loppuviitoitukselle tullessa tunnelma oli vielä hyvä, vaikka epäilinkin ettei kaikki ollut kohdallaan. Tunnelma laskikin kuin lehmän häntä, kun kuulin etten olekaan viimeinen nelikostamme. Katselin sitten siinä, kun IKHP:n kaveri vaihtaa nenän edessä keulassa eikä itse pysty vaikuttamaan mitenkään. Söi miestä. Ei vaan suunnistettu tarpeeksi hyvin joukkueena.
Samanlaisia viestisuorituksia on vielä mahdollista tehdä Halikoviestissä sekä Smålannissa. Sen jälkeen Joensuun osasto vähäksi aikaa jättää nuo yli 1000 autoilukilometrin viikonloput.
Kuva: TJ KaivosaariSamanlaisia viestisuorituksia on vielä mahdollista tehdä Halikoviestissä sekä Smålannissa. Sen jälkeen Joensuun osasto vähäksi aikaa jättää nuo yli 1000 autoilukilometrin viikonloput.
25.9.2009
Urpot liikenteessä
Aloitettiin eilen Antin kanssa kauden toinen suunnistushenkinen roadtrip. Alku oli lupaava. Tarkoitus oli mennä Tervaruukinsaloon yösuunnistamaan. Matkalla tuumittiin ettei kovinkaan moni ole kyseistä maastoa yöllä valloittanut. Ei muuten valloitettu mekään.
Ajeltiin siinä Varkauden läpi, kun tuli mieleen ettei muuten ole tuota tiekartaa mukana. No, osataanhan me, kun molemmat on kuitenkin käynyt. Ei muuta kun ABC:n ohi Joroisten puolella ja siitä sitten pistoja, kun ei suunnistuskarttakaan ylettynyt lähellekään tietä. Muutaman piston jälkeen valtatien ylitti joku koirankokoinen ja näköinen elukka. Pikaisella arviolla ei se ainakaan ollut supi eikä mikään kettu, koira se tuskin oli sillä sen verran korvessa oltiin. Ei muutakuin liinat kiinni ja otusta tutkimaan ajovalojen keilassa. Yhteistuumin pääteltiin, että tuo on muuten susi ja samantien päätettiin myös ettei tätä reeniä yksin vedetä.
No ei tarvinnut sitten vetää sitä reeniä ollenkaan, kun ei löydetty kartalle ja luovutettiin. Sen verran korpes, että tossuteltiin kympin asfalttipätkä lamput päässä vähintäänkin reippaasti. Jälkeenpäin tilannetta tutkien kävi selväksi, että ei missään vaiheessa menty tarpeeks pitkälle, vaan tehtiin pistot liian aikaisin. Kääntöpaikkana oli toiminut Pieksämäen kaupungin raja, joka olisi jälkiviisaana pitänyt uskaltaa ylittää. Se päätettiin, että tuo reeni tulla vielä tänä syksynä vetämään vaikka mikä olis!
Tänään on tavoite löytää kartalle asti.
Ajeltiin siinä Varkauden läpi, kun tuli mieleen ettei muuten ole tuota tiekartaa mukana. No, osataanhan me, kun molemmat on kuitenkin käynyt. Ei muuta kun ABC:n ohi Joroisten puolella ja siitä sitten pistoja, kun ei suunnistuskarttakaan ylettynyt lähellekään tietä. Muutaman piston jälkeen valtatien ylitti joku koirankokoinen ja näköinen elukka. Pikaisella arviolla ei se ainakaan ollut supi eikä mikään kettu, koira se tuskin oli sillä sen verran korvessa oltiin. Ei muutakuin liinat kiinni ja otusta tutkimaan ajovalojen keilassa. Yhteistuumin pääteltiin, että tuo on muuten susi ja samantien päätettiin myös ettei tätä reeniä yksin vedetä.
No ei tarvinnut sitten vetää sitä reeniä ollenkaan, kun ei löydetty kartalle ja luovutettiin. Sen verran korpes, että tossuteltiin kympin asfalttipätkä lamput päässä vähintäänkin reippaasti. Jälkeenpäin tilannetta tutkien kävi selväksi, että ei missään vaiheessa menty tarpeeks pitkälle, vaan tehtiin pistot liian aikaisin. Kääntöpaikkana oli toiminut Pieksämäen kaupungin raja, joka olisi jälkiviisaana pitänyt uskaltaa ylittää. Se päätettiin, että tuo reeni tulla vielä tänä syksynä vetämään vaikka mikä olis!
Tänään on tavoite löytää kartalle asti.
20.9.2009
Voi pojat, mikä lauantai!
Eiköhän se juoksu sinnepäin ja vähän enemmänkin tullut tehtyä lauantain keskimatkalla. Tuo oli niitä asioita, johon en ihan heti olisi uskonut yltäväni ja fiilikset on ollut aika positiiviset kisan jälkeen. Pari päivää olen nyt yrittänyt miettiä syitä tuohon oman tason ylitykseeni ja aika paljon olen löytänyt asioita jotka nassahtivat kohdilleen.
Toissa viikolla tuli juostua tuo SM-sotilaspartio. Tahkoaminen maastossa rynkky selässä taitaa sopia minulle tyhjennysharjoituksena, sillä viime vuonnakin SM-pitkällä kulki. Partioviikolla alkanut pikkuflunssa piti miehen reenihalut kurissa, ei tullut ainakaan riehuttua liikaa. Tiistaina tein viimeisen kovan reenin viestimaastossa Nurdemarin kanssa Jukan suunnittelemien vetojen merkeissä. Tuolloin ei olleet jalat vielä palautuneet täysin sotilasrääkistä. Tärkeämpää oli kuitenkin, että sain hyvän suunnistuksen alle ja itseluottamuksen kohdilleen. Perjantaina, kun AP:n kanssa juostiin verkkalenkkiä Tanhuvaarassa, tiesin, että flunssa on voitettu. Valitettavasti taidan olla ainakin osasyyllinen siihen ettei Antti pystynyt starttaamaan ollenkaan.
Keskimatkan maastotyyppi oli mikkeliläiselle tuttuakin tutumpi ja vielä, kun siihen lisää Ranen tekemän kartan, alkaa olla aika turvallinen paketti kasassa. Perjantaina ei oikein jännittänyt, tuntui, että on menossa tekemään jotain mitä varmasti osaa, kunhan hoitaa homman keskittyneesti ja suunnistuksen ehdoilla. Ei ollut tarvetta suorittaa edes spekulaatioita siitä, kuka lähtee eteen tai taakse karsinnassa. Epätyypillistä mulle.
Kuva: Antton Viljakainen
Karsinnassa mopo oikeastaan meinasi karata käsistä vain K-pisteeltä lähtiessä. Sain kuitenkin hallittua itseäni sen verran että, sain vedenpitävän suunnitelman kasaan ja vieläpä toteutettua. Seisahdus piti ottaa vitoselle mennessä ja kutoselle pieni turha kierto, mutta muuten homma oli gripissä. Tiesin, että tällä mennään finaaliin toisinkuin Askolassa.
Karsinnan ja finaalin välinen aika vietettiin APn hommaamalla mökillä. Hyperaktiivisena ihmisenä en malttanut päiväunia ottaa, mutta muuten tuli oltua vähintäänkin istuvassa asennossa eikä kehoa tullut rasitettua ylimääräisellä seisomisella. Finaalissa jalat tuntuivat jopa paremmilta kuin karsinnassa. Hernettä en vetänyt nenään, kuten viime tuli tehtyä vuonna. Hannun kanssa lähinnä heitettiin lähtökynnyksellä small talkia, tai no, aika isoista asioistahan siinä puhuttiin. Hyvät verkat ja olin valmis viivalle.
Olin suunnitellut, että käyriä en kumarra, epäröidessä kahden mahdollisuuden välillä, otan sen missä reisi saa laulaa. Valvojankin lausunnossa oli maininta ettei reitivalintavälejä ole tarjolla, eli suoraan pusketaan. Kutoselle mennessä jo oksetti ja oli äitiä ikävä, mutta en antanut itselleni yhtään siimaa. Kyseisellä välillä en ihan edennyt optimireittiä ja käkeen tuli kuten seuraavallakin välillä.
Ysille tein pikku sivuunajautumisen. Kun sain rastin näkyviin, myös Lindeqvistin Markuksen selkä ilmestyi näkökenttään. Välin kympille pystyin vain imuttamaan selkää kiinni ja taisin jo kympillä leimata ensin. Markuksen kiinnisaaminen lisäsi luottamusta omaan suoritukseen ja vielä kun väliaikarastilla kuulin kuuluttajan hehkuttavan omaa väliaikaani, tiesin että hyvin menee. Nyt piti hallita hermot todenteolla.
Kolmanneksi viimeiselle asti paketti pysyi kasassa. Siinä en malttanut olla tarkistamatta kivilippua 50m ennen omaani. Markus livahti ohitseni. Seuraavalle välille oikeastaan laitoin peliin kaiken mitä oli antaa ja sillä taisin pelastaa jokusen sijan. 
Kuva: Suvi Asikainen
Loppuviitoituksella koin yhden elämäni hienoimmista hetkistä, mitä urheilun parissa olen toistaseksi saanut kokea. Kun nousin siihen kumpareelle josta katsojat pystyivät minut näkemään, jostain syystä alkoi älytön älämölö. Liekö joku muukin ollut loppusuoralla samaan aikaan, ei meikäläisellä voi noin paljoa tuttuja olla, mutta silti fiilis oli katossa. Tuntuu varsin mukavalta, kun ihmiset myötäelävät sitä onnistumisen tunnetta, mikä itsellä on päällä. Kiitokset kaikesta kannustuksesta! Pisteenä i:n päälle vielä päästiin Hannun kanssa paiskaamaan ylävitoset jaetun kuudennen sijan kunniaksi.
Kuva: Antton Viljakainen
Kun jalat vielä joku päivä tavoittavat maan pinnan, täytyy muistaa, että keskari oli meikäläisen kohdalla aika karusti yli oman tason. Vastaavia suorituksia ei ole kyllä tästä eteenpäin tulossa liukuhihnalta. Itseluottamuksen ja harjoittelumotivaation kannalta oli kuitenkin tärkeää huomata itsekin, että ehkä sitä potentiaalia löytyy tästäkin ruhosta. Monttukin voidaan julistaa täytetyksi.17.8.2009
Amarit Sonkajärvellä
Lauantain kisasta lehtijuttu kertonee kaiken oleellisen. On asiallinen urheilutoimittaja kaikin puolin Iisalmen Sanomissa!
Viestissä ajatusmaailma oli taas vähän väärä. Keulassa tuleminen oli päällimmäisenä tuumana aloitusosuudella, vaikka hallittu suoritus riittää näissä kisoissa ihan varmasti siihen. Muutama koukku tuli tehtyä eikä jaksanut suunnistaa loppuun asti niille rasteille, jossa oli jo lauantaina käyty. SM-pitkällä näkyy seuraavan kerran, jos näkyy.
Viestissä ajatusmaailma oli taas vähän väärä. Keulassa tuleminen oli päällimmäisenä tuumana aloitusosuudella, vaikka hallittu suoritus riittää näissä kisoissa ihan varmasti siihen. Muutama koukku tuli tehtyä eikä jaksanut suunnistaa loppuun asti niille rasteille, jossa oli jo lauantaina käyty. SM-pitkällä näkyy seuraavan kerran, jos näkyy.
4.8.2009
Motukkaa etsimässä
Motu on nyt hivenen kadoksissa. Sen huomaa ensimmäisenä kaikkien pienien juttujen laiminlyömisestä. Lihaskunto, juoksutekniikka, venyttely, kisakarttojen mapittaminen ja blogin kirjoittaminen tuntuvat jotenkin liian vaikeilta asioilta toteuttaa. Suurin osa menee aikalailla automaationa, kun homma on kuosissaan. Lenkillä toki on tullut käytyä, mutta sinne ehkä ajaa enemminkin liikunnasta saatava ilo sekä itseinhon minimointi.
Motukka katosi aikalailla tuonne Hämeenlinnan lähiseuduille. Finillä oli epämielyttävää huomata, että vaikka vetää omasta mielestä hyvin tulee fysiikalla rajusti takkiin ja ero tuntuu niin isolta ettei sitä enää tänä syksynä kurota kiinni. Omassa mielessä pyörii vain ettei pysty SM-kisoissa saavuttamaan sellaista tulostasoa, joka omaa mieltä tyydyttäisi. Moti täytyy kaivaa jostain muualta. Ajattelinkin, että jos sitä seuraavaksi tavoitteeksi ottaisi nuo loppusyksyn seuraviestit ja yrittäisi SM-kisoissa vakuuttaa valitsijat niin, että on joukkuepaikan arvoinen.
Eniten kaipaan sitä tunnetta, kun juostaan kovaa ja kulkee. Sitä, kun mikään ei tunnu hetkellisesti miltään, kun juostaan kovaa. Tuntuu, että aina on varaa kiristää. Tottakai se konepelti nousee pystyyn enemmin tai myöhemmin, mutta se hetki on kyllä hieno. Viimeeks on varmaanki tuolta tuntunut maaliskuussa.
No, jos yhtään itseäni tunnen niin ei se vaadi, kun yhden juoksun sinnepäin, niin karttakansio on taas kuosissaan ja kroppa hyvin huollettuna. Jos vaikka huomenna Hippiliigassa, sprintin vielä jaksaa työstää läpi.
No, jos yhtään itseäni tunnen niin ei se vaadi, kun yhden juoksun sinnepäin, niin karttakansio on taas kuosissaan ja kroppa hyvin huollettuna. Jos vaikka huomenna Hippiliigassa, sprintin vielä jaksaa työstää läpi.
24.6.2009
Viikonloppukimara
SM-sprintin jälkeen on on tullut tehtyä kolme erilaista viikonloppukeikkaa, jotka tosin jotenkin päättyivät tavalla tai toisella Mikkeliin. Perjantaina, viikonloppu ennen Jukoa, suunnattiin Antin kanssa autolla kohti Ruokolahtea, josta oltiin Juutilaisen Anssin ystävällisellä avustuksella saatu karttoja viime vuosien Eukkorasti-maastoista. Vaikka lämpömittari näytti 5 astetta ja vettä satoi, noissa maastoissa oli ilo reenata! Täytynee löydä Fin5 ensi vuoden kilpailukalenteriin. Haastavuutta tulee löytymään niin fyysisesti kuin taidollisestikin.
Lopussa gps-käyrä ei ole ihan kohdillaan. Kartta Sk Vuoksen sivuilta.
Lauantai ja sunnuntai vieteltiin sitten Mikkelissä. Itse olin lauantaina sen verran hapoilla edeltäneestä kahden reenin päivästä, etten kyennyt yhtään mihinkään. Nurmonen tottakai valmistautui tulevaan rastijuhlaan tutustumalla Jukon mallimaastoihin. Sunnuntaina itsekin kykenin jo pitkälle pk-suunnistukselle, kun karttalaatikosta sattui löytymään pari SM-pitkän matkan karttaa ratoineen Suurlahdesta. Naisten radan könysin läpi niin hiljaa kuin vain mies kykenee.
Jukossa olin lupautunut juoksemaan Katajan hiihtäjien kanssa ja vielä pitkän yön. Epäilytti hieman lähteä matkaan, kun ei ole tullut noin pitkiä kisoja tänä vuonna vedettyä ja kunto oli vielä suuren luokan arvoitus. Läpipääsykään ei ollut itsestäänselvyys. Ajattelin, lähteä taipaleelle ilman suurempia verryttelyjä, mutta Variksen pojat lensivät hyvin kaksi ensimmäistä osuutta, että pakkohan sitä oli vähän hölkkäillä.
Reissu meni odotuksiin nähden hyvin. Suunnistus pysyi yhtä koukkua lukuunottamatta aika hyvin lapasessa. Alkuosa meni Laitisen Petterin selkää seuraillen ja toisen kerran Laurikkalan ampumaradalta lähtiessä suunnistelin aikalailla omatoimisesti. Loppumatkalla satuin näkemään Lauran, joka suunnisti Haukivuoren Kisailijoiden 2-joukkueen toista osuutta. Ihan mukava hetki sekin ja taisinpa sitä jotain huudellakin. Käkeen tuli reilusti, joka oli aikalailla odotettua. Oli kuitenkin hieno juosta Jukolaa niin ettei niskassa ole minkään luokan menestyspaineita, chillailla letkoissa vaan ja eipä nuo tuttuja paikkoja olleet viimeistä kolmea rastia lukuunottamatta Loppuyön sai sitten jännittää KR:n joukkueiden menoa.
Naamasta voi päätellä ettei ollut ihan kevyin reissu. kuva: antin.net
Juhannus kai pitää oikeaoppisesti viettää mökillä ja vieläpä Järvi-Suomessa. Puumalassa ollessa tuli harrastettua perinteisten juhannusmenojen lisäksi muutamaan otteeseen suunnistustakin. Aattona valloittettiin Myllärisen Antin kanssa Haukkovuorta ja juhannuspäivänä saatiin Ollikin mukaan Puumala-Jukolan laduille.
Reenien suhteen viime viikko oli ensimmäinen yli kymmenen tunnin viikko miesmuistiin. Jalat olivat vähän ymmällään suuresta juoksumäärästä äkkiseltään, mutta nekin alkaa pikkuhiljaa tottua reenaamiseen. Muutaman hyvän reeniviikon tähän saumaan saa ahdettua ja pitää toivoa että se kantaa Fin5:lla, oli sarja sitten E tai A.
4.6.2009
Keskiviikon tuliset
Pipo oli suunnittellut keskiviikon taitoreenin ja vaikeustaso oli ainakin kohdallaan.
Nilkkaa ei olisi tarvinnut pyöräyttää ympäri kolmoselle mennessä. Toisen vedon liput olisivat varmaan olleet ihan tarpeeksi haastavia kisavauhdissa. Kai se on ruvettava teippaamaan reeneihinkin.
Nilkkaa ei olisi tarvinnut pyöräyttää ympäri kolmoselle mennessä. Toisen vedon liput olisivat varmaan olleet ihan tarpeeksi haastavia kisavauhdissa. Kai se on ruvettava teippaamaan reeneihinkin.
2.6.2009
Pöljän päivä
Ei olisi ukko uskonut vielä viikko sitten tiistain kuntorasteilla, minkälaiseen lentoon sitä sprintissä pääsee. Meno oli silloin vielä todella tahmeata ja otin Leppäsen Jaakolta 7 minuuttia pataan. Keskiviikkonakaan ei vielä ollut hirveätä tikkiä havaittavissa, kun Pipon kanssa vietiin rastit taitoreeniin.
Torstaina lähdin lähinnä Lauran touhuja seurailemaan Oison tiistain spektaakkelimaiselle rinttiradalle varsinaisen tapahtuman jälkihöyryissä. Karsinnan hölkkäilin siskon kanssa ja yritin tarjota tietämystäni sprinttisuunnistuksesta ihan kuin mulla olisi jotain annettavaa sille. Huomasin nopeasti, että sykkeet pyöri normaalisektorilla ja päätinkin vetää finaaliosuuden VK:ta. Fiilis oli hyvä ja jalat toimi. Päätin, että olen sunnuntaina viivalla.
Lauantaina olikin sitten serkun yo-juhlat ja kohtuullinen siirtymä Kokkolaan. Piti siinä vielä käydä perille päästyä fiilistelemässä vanhaa kotitaloa. Jotenkin tuntui, että kaikki etäisyydet ja mittasuhteet ovat kutistuneet 15 vuodessa. Vielä pikku hölkät Jannen ja OPn kanssa iltakymmeneltä sekä spekulaatiot tulevasta.
Karsintaan oli mukava startata ensimmäisten joukossa. Taisi kaikkiin lohkoihin riittää ns. kovempi menijä ensimmäisille minuuteille eikä tarvinnut lähtöpaikalla ihan yksin olla. Itse suoritus oli aika hyvä, yksi väärä reitinvalinta kiireessä tuli tehtyä. Toisen tien alituksen jälkeen sain Fröjdöön selän näkyviin ja selän kiinni imeminen antoi selkeästi lisäpuhtia. Ekana miehenä maaliin ja toivo heräsi finaalipaikasta, vaikken varma voinut ollakaan.
Rane kävi jotain kuittaamassa, että kannattaa jatkossakin keskittyä lepoon sen verran rennon näköistä juoksu kuulema karsinnassa oli. Keuhkot olisivat vaatineet muutaman kovan sitten FinnSpringin, sen verran veri maistui suussa. Finaalipaikkahan sieltä napsahti ja tavoite oli täytetty.
Finaalissa jalat tuntuivat tuoreemmilta kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Tottakai sitä tuli aloitettua sen mikä jaloista lähti ja sippasin puoleen väliin. Muutama pikkukoukku tuli, lähinnä rutiinin puutteesta johtuen. Kympin killerin sentään klaarasin.
Ei se parempi sija finaalissakaan fysiikasta jäänyt kiinni, vaan suunnistustaidosta ja -tekniikasta, mutta ei auta kun harjoitella. Sija 22 on 8 sijaa paremmin kuin vuosi sitten ja taso oli kyllä tänä vuonna kovempi. Positiiviset fiilikset ovat olleet tämän viikon alun päällimäisinä ja eiköhän tästä taas uskalla alottaa harjottelemaan normaalisti pikkuhiljaa.
Torstaina lähdin lähinnä Lauran touhuja seurailemaan Oison tiistain spektaakkelimaiselle rinttiradalle varsinaisen tapahtuman jälkihöyryissä. Karsinnan hölkkäilin siskon kanssa ja yritin tarjota tietämystäni sprinttisuunnistuksesta ihan kuin mulla olisi jotain annettavaa sille. Huomasin nopeasti, että sykkeet pyöri normaalisektorilla ja päätinkin vetää finaaliosuuden VK:ta. Fiilis oli hyvä ja jalat toimi. Päätin, että olen sunnuntaina viivalla.
Lauantaina olikin sitten serkun yo-juhlat ja kohtuullinen siirtymä Kokkolaan. Piti siinä vielä käydä perille päästyä fiilistelemässä vanhaa kotitaloa. Jotenkin tuntui, että kaikki etäisyydet ja mittasuhteet ovat kutistuneet 15 vuodessa. Vielä pikku hölkät Jannen ja OPn kanssa iltakymmeneltä sekä spekulaatiot tulevasta.
Karsintaan oli mukava startata ensimmäisten joukossa. Taisi kaikkiin lohkoihin riittää ns. kovempi menijä ensimmäisille minuuteille eikä tarvinnut lähtöpaikalla ihan yksin olla. Itse suoritus oli aika hyvä, yksi väärä reitinvalinta kiireessä tuli tehtyä. Toisen tien alituksen jälkeen sain Fröjdöön selän näkyviin ja selän kiinni imeminen antoi selkeästi lisäpuhtia. Ekana miehenä maaliin ja toivo heräsi finaalipaikasta, vaikken varma voinut ollakaan.
Rane kävi jotain kuittaamassa, että kannattaa jatkossakin keskittyä lepoon sen verran rennon näköistä juoksu kuulema karsinnassa oli. Keuhkot olisivat vaatineet muutaman kovan sitten FinnSpringin, sen verran veri maistui suussa. Finaalipaikkahan sieltä napsahti ja tavoite oli täytetty.
Finaalissa jalat tuntuivat tuoreemmilta kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Tottakai sitä tuli aloitettua sen mikä jaloista lähti ja sippasin puoleen väliin. Muutama pikkukoukku tuli, lähinnä rutiinin puutteesta johtuen. Kympin killerin sentään klaarasin.
Ei se parempi sija finaalissakaan fysiikasta jäänyt kiinni, vaan suunnistustaidosta ja -tekniikasta, mutta ei auta kun harjoitella. Sija 22 on 8 sijaa paremmin kuin vuosi sitten ja taso oli kyllä tänä vuonna kovempi. Positiiviset fiilikset ovat olleet tämän viikon alun päällimäisinä ja eiköhän tästä taas uskalla alottaa harjottelemaan normaalisti pikkuhiljaa.
26.5.2009
Back in Business
FinnSpringistä aikaa on kulunut reilu kolme viikkoa. Siinä ajassa on tullu ulkoiltua hpk:hon merkattavia tunteja yhteensä reilut 12h. Aika lunkisti on vedelty ja niin oli tarkoitus. Aikaa on tullut vietettyä erilaisten aktiviteettien parissa ja täytyy myöntää, että ehkäpä siitä elämästä osaa nauttia ilman lenkillä käyntiäkin, tosin vaikeaa se on.
Penkkiurheilu on on otettu tosissaan niin tv:n ääressä kuin viitoituksen varressa. SM-maastot piti käydä tihrustamassa paikan päällä, vaikkei sen pölypilven läpi mitään nähnytkään. Kalassakin on tullut käytyä sekä "leiri-Mamana" toimittua. Sen verran kiireisenä olen itseäni yrittänyt pitää ettei harjoittelusta haaveiluun jäisi aikaa. Aika selvää kuitenkin on, että kun muut vetää kisaa ja itse vain seuraa sivusta, ei se hauskaa ole.
Pikkuhiljaa taitaa tuo kroppakin kestää harjoittelua. Tälle viikolle on tullut riehuttua jo kolmen tunnin verran, joka aikaisempiin viikkoihin verrattuna on paljon. Eipä taida sprinttiin vielä kummoista kulkua virittää, saa nähdä jaksaako sitä edes lähteä betonijyräksi. Jos Jukolaan saisi edes työstettyä sen verran reeniä koneeseen, että jaksaa pitkän yön asiallisesti läpi. Siitä sitten voikin alkaa syksyä kohti harjoittelemaan.
Penkkiurheilu on on otettu tosissaan niin tv:n ääressä kuin viitoituksen varressa. SM-maastot piti käydä tihrustamassa paikan päällä, vaikkei sen pölypilven läpi mitään nähnytkään. Kalassakin on tullut käytyä sekä "leiri-Mamana" toimittua. Sen verran kiireisenä olen itseäni yrittänyt pitää ettei harjoittelusta haaveiluun jäisi aikaa. Aika selvää kuitenkin on, että kun muut vetää kisaa ja itse vain seuraa sivusta, ei se hauskaa ole.
Pikkuhiljaa taitaa tuo kroppakin kestää harjoittelua. Tälle viikolle on tullut riehuttua jo kolmen tunnin verran, joka aikaisempiin viikkoihin verrattuna on paljon. Eipä taida sprinttiin vielä kummoista kulkua virittää, saa nähdä jaksaako sitä edes lähteä betonijyräksi. Jos Jukolaan saisi edes työstettyä sen verran reeniä koneeseen, että jaksaa pitkän yön asiallisesti läpi. Siitä sitten voikin alkaa syksyä kohti harjoittelemaan.
4.5.2009
Kevät, antaa mennä
Siljarastien hylsy ja FinnSpringin keskeytys, siinä on kevään saldo. Se, että emitti sippasi Siljarasteilla ja viime viikonloppuna tautia oli liikkeellä, ei poista sitä tosiasiaa ettei tässä fyysisesti olla lähelläkään omaa tasoa. Juokseminen ei tunnu hyvälle eikä normaalille. Ei tässä enää auta kuin todeta, että se oli tämän kevään osalta siinä.
Eipä sitä syyllistä tarvitse kovinkaan kaukaa hakea. Jos vielä jaksan kävellä pari metriä peilille asti, sieltä se takaisinpäin vilkuilee. Jälkeenpäin viisastelu ei paljoa auta, mutta pitää oppia tulevaisuutta varten. Ensi keväänä on turhaa kaivaa samaa monttua.
Seuraavien viikkojen projekti on minimoida liikunnanmäärä sille tasolle, jolla vielä mielenterveys säilyy. Juoksen seuraavan kerran kovaa, kun se hyvältä tuntuu, siihen asti teen kaikkea muuta. Tänään oli oikeestaan aika hauska päivä ennakko-odotuksiin verrattuna. Taidan lopettaa kokonaan, jos huomenna on vielä yhtä hauskaa ilman urheilua.
Eipä sitä syyllistä tarvitse kovinkaan kaukaa hakea. Jos vielä jaksan kävellä pari metriä peilille asti, sieltä se takaisinpäin vilkuilee. Jälkeenpäin viisastelu ei paljoa auta, mutta pitää oppia tulevaisuutta varten. Ensi keväänä on turhaa kaivaa samaa monttua.
Seuraavien viikkojen projekti on minimoida liikunnanmäärä sille tasolle, jolla vielä mielenterveys säilyy. Juoksen seuraavan kerran kovaa, kun se hyvältä tuntuu, siihen asti teen kaikkea muuta. Tänään oli oikeestaan aika hauska päivä ennakko-odotuksiin verrattuna. Taidan lopettaa kokonaan, jos huomenna on vielä yhtä hauskaa ilman urheilua.
13.4.2009
Kevättyöt
Kotimainen kilpailukausi tuli avattua leireilyn lomassa ja heti tuli kippoa äidille vietäväksi. Aika tasaista työtä saatiin tehtyä, kun KR:n kakkonen kulki koko viestin ajan kärkikolmikossa vaihdoissa. Tölkkö-aloitus toimi taas ja Nurmonen oli jälleen kerran kaiken sen hehkutuksen arvoinen. Eipä siis tullut kovinkaan suurena yllätyksenä, että pääsin yksin keulassa kolmannelle osuudelle.
Taktiikkana oli pysyä viivalla ja jos takaa-ajajat saavat kiinni hoitaa homma niin, että ankkurille jää mahdollisuudet taistella voitosta. En elätellyt kovinkaan suuria haaveita soolojuoksusta, sen verran realisti täytyy olla. Alussa kyllä sen verran jännitti niin ettei homma meinanut lapasessa pysyä. Sain kuitenkin tsempattua ja ei varsinaisia koukkuja tullut vedettyä, mutta ei se meno suoraan oppikirjastakaan ollut. Jälkikäteen täytyy olla vähän pettynyt, että Matsu ja Huikka nappasivat kiinni jo yleisörastin tienoilla.
Yleisörastin jälkeen siirryttiin passiiviseen rooliin. Annoin Jannen ja Matsun tehdä työt ja tarkkailin lähinnä, josko välistä pitäisi oma lippu poimia. Radiorastin jälkeen arvasin hajontaa olevan tarjolla ja varmistelin aika paljon rastille tullessa sillä seurauksella, että pojat pääsivät vähän liikaa eteen. Yritin juosta vähän lamppuja kiinni ja tultiinkin oikealle. Ymmärsin aika nopeasti ettei Janne ole menossa samalle lipulle. Otin homman omiin lapasiin ja varovaisesti etenin omaani kohden. Matsukin sieltä jostain kömpi samalle hajonnalle. Loppusuoralla taisikin sitten Matsulla kramppailla, ainakin siitä tuskaisesta karjunnasta päätellen.
1.09 oli ehkä vähän liikaa, puoleen minuuttiin se ero olisi pitänyt saada. EVO. Tuskin silläkään Oskua olisi nitistetty. On se kova.
Säkylän keikka oli aika positiivinen reissu kokonnaisuudessaan. Saatoinpa jopa oppia jotain tai sitten en.
30.3.2009
Reunalla - rohkeus on voimaa
Viime viikko oli aika heikko. Koko viikon hakkas sykkeet katossa ja väsymys painoi puserossa. Vedin johtopäätökset ja tulin siihen tulokseen, että päästiin tässä sittenkin viime vuoden Italian keikan tasolle. Tässä tilanteessa hyvin menneen reenikauden jälkeen taitaa olla enemmän hävittävää kuin voitettavaa muutaman päivän reenien osalta. Kolmen päivän totaalilepo on tuonut taas sykkeet normaalille tasolle. Varovaisesti pitää silti huomenna aloitella Ruotsin puolella.
23.3.2009
The Italian Job
Viikko sitten lauantaina muistan Hannun heittäneen jotain vitsiä lentokentällä, että samanlainen ralli vaan käyntiin Italiassa kuin viime keväänä AnttU:n leirillä, josta palautumiseen vaadittiin yhden viikon lähes totaalinen huili. Eipä tuo vitsiksi jäänyt. Aika jämäkkä leiri tuli kokonnaisuudessaan heitettyä, mutta tuskin tämä viikkoa kuitenkaan ottaa.
Oleskeltiin KR:n porukalla samoilla kinkeripiireillä kuin Suomen ja Tsekkien maajoukkueet, joten yhdessä tehtyjen kovien reenien taso oli vähintäänkin kohtuullinen. Harvinaisen mukava on päästä vertaamaan itseään tuon tason kavereihin. Maastopankkikin karttui mukavasti Foresta Umbran ja vuoden 2005 maailmancupin finaalimaastoja kolutessa. Etenkin sprintti Cerveran vuorenrinnekaupungissa oli hauska uusi tuttavuus.
Itse suunnistus ei ollut lapasessa varsinkaan loppuleiristä. Touhottaminen kartan kanssa ei ollut rentoa ja mailaa tuli puristeltua liian kanssa. Ajattelin etsiä rentoutta selailemalla viime syksyn karttoja ja muistella, mitä silloin tuli tehtyä. Mukava oli katsella Nurmosta, jolla homma toimi. Aika eleetöntä työskentelyä, täytyy sanoa.
Viikon jos viettelisi Joensuussa ja sitten sitä joutaakin jo suunnistelemaan Ruotsin puolelle.
Oleskeltiin KR:n porukalla samoilla kinkeripiireillä kuin Suomen ja Tsekkien maajoukkueet, joten yhdessä tehtyjen kovien reenien taso oli vähintäänkin kohtuullinen. Harvinaisen mukava on päästä vertaamaan itseään tuon tason kavereihin. Maastopankkikin karttui mukavasti Foresta Umbran ja vuoden 2005 maailmancupin finaalimaastoja kolutessa. Etenkin sprintti Cerveran vuorenrinnekaupungissa oli hauska uusi tuttavuus.
Itse suunnistus ei ollut lapasessa varsinkaan loppuleiristä. Touhottaminen kartan kanssa ei ollut rentoa ja mailaa tuli puristeltua liian kanssa. Ajattelin etsiä rentoutta selailemalla viime syksyn karttoja ja muistella, mitä silloin tuli tehtyä. Mukava oli katsella Nurmosta, jolla homma toimi. Aika eleetöntä työskentelyä, täytyy sanoa.
Viikon jos viettelisi Joensuussa ja sitten sitä joutaakin jo suunnistelemaan Ruotsin puolelle.
26.2.2009
Varsa kevätlaitumella
Kevään ekat suunnistelut vuodesta toiseen toistaa samaa kaavaa. Ekassa reenissä sitä ollaan niin täpinöissä, että tulee vain kirmailtua ilman suurempia suunnitelmia kartalta välillä pudoten ja muutenkin pummailten. Jossain vaiheessa leiriä itseluottamuksella ei ole rajoja, kunnes seuraavassa reenissä tiputaan maan pinnalle tai sen alle. Samaa kiertokulkua tämänkin kevään ensimmäinen suunnistusleiritys noudatti.
Evorassa leireilyn välissä tuli nyt ensimmäistä kertaa virallisesti esiinnyttyä KR:n paidassa. Portugal O-Meetingin ensimmäinen osakilpailu oli aikas hyvä debyytti. Pari huonoa väliä sattui matkalle ja piti ottaa välikuolemat, kun alkuvauhti oli liian kovaa ja reidet oli jökissä ennen lähtöä. Pari lippua ennen yleisörastia Skarholt otti 2 minsaa kiinni. Enpä muista, milloin olisi tehnyt noin tiukkaa kestää oman ikäluokan kaverin perässä.
WRE-kisaan lähdin aika kovalla latauksella ja se tulikin purettua jo ensimmäiselle lipulle lähemmäs 10 minuutin koukun muodossa. Samaistin väärään notkoon, vaikka hälytyskellot varoittivat siitä mahdollisuudesta. Seudulla, jossa luulin rastin olevan, meni sitten pakka aivan sekaisin, kun lippua ei vaan löytynyt. Ja kun puuttuu malli, jolla selvittää tuollainen koukku, niin siinähän sitä kievuttiin kunnes omalta seiskalta sain itseni kiinni. Nelonen siinä tuli vielä löydettyä ennen sitä ykköstä, kun lähtökulma jäi tarkistamatta siinä kiiressä. Kisaaminen vaihtui nopeasti PK-lenkiksi, kun ajattelin vielä säästellä seuraavalle päivälle. Yksi suunnistuksellinen katastrofi kauteen on aina mahtunut ja toivottavasti se tuli nyt tehtyä. Karttaa en kyllä kehtaa esille laittaa.
Viimeinen kisa oli ehkä suunnistuksellisesti sitä omaa tasoani. Puoleen väliin meni hyvin, mutta ekan 15 sekunnin koukun jälkeen suunnistus jäi vähän jalkoihin ja siitä seurasi muutama pikkukoukku lisää. Meno oli kuitenkin aika dieseliä ja tarpeeksi räväkästi en liikahtanut.
Ihan samalla vauhtiskaalauksella ei vielä mennä kuin Hubmann.
9.2.2009
Niiloilua
Ei varmaankaan kenellekään jäänyt viime viikolla Joensuussa epäselväksi, millä viivalla lauantaina odottelen lähtöpamahdusta. Olihan tässä puolustettavana kahden suvun hiihtomaine: eno aikanaan napsi mitalleja junnusarjoista ja isäukon tasatyönnöstä kuulee vieläkin kuiskailtavan Kalevankankailla. Itsehän en ymmärrä, miten kahden näin jalostuneen sukulinjan edustajasta tuli suunnistaja, mutta samapa se. Savonia-hiihto oli siis homman nimi ja tyyli tosimies.
Hommahan alkoi jo perjantai-iltana juottotaktiikan juonimisella. Sen verran ammattilaista esitin ettei järjestäjien mehutarjoilut kelvanneet. Samalla sain isukilta vanhan hiihtotrikoon, joka täydensi hyvin lainavarusteiden sarjaa: Sukset olivat Väisäsen Henkan ja monot Nurmosen. Omat sauvat sentään kiedoin käsiini.
Aamu alkoi puurolautasella, kuten perinteet velvoittavat. Päivän juomat valmiiksi ja suksiin pidot Ilmarisen Pertun ohjeiden mukaisesti. Oli aika lähteä haistelemaan tunnelmaa raviradalle. Siinä normaalit härväykset ja suksia testaamaan. Tuntui että sukset toimivat ihan hyvin, mutta lähellä oli jo etten lisännyt hermokerrosta pohjiin, onneksi en. Spekuloin siinä sitten Sikasen Samin kanssa, että kai se on minunkin vietävä jonkunlaiset kapulat lähtöalueelle kuten kaikki tosiniilot teki. Omista hiihtotaidoistani vähemmän vakuuttuneena sijoitin vanhat kapulat n. 20m lähtökyltin taakse. Ei muuta kuin juoksuverkat käyntiin.
Siinä sitten otin lyhyet spekulaatiot päivän urakasta Oskun kanssa ennenkuin vaihdoin lähtöalueella olevat kapulat Henkan Fischereihin ja hyppäsin suksille. Pari minuuttia hetkuttuani huomasin, että taisi tulla ryssittyä. Oikealla puolellani oli hieman värikynää käyttäen yhtä pitkä kuin leveä mies tuulipuvussaan ja etualalla oli ikänaisia. Kirosin mielessäni, että kai ne sukset olisi pitänyt röykeästi vain viedä eturiviin. Sankkola, tuo joensuulaisissa suunnistuspiireissä kaikille tuttu huutelija, oli näköjään laajentanut lähtöaluetta sisimmäisille radoilla, jotka oli tarkoitettu maaliin tulijoille. Kyllä se lähtöpamaus lopulta kuului myös niille pituuspiireille.
Ensimmäiset kilometrit meni siinä letkan mukana ilman suurempia ohitteluja, kunnes havaitsin edessäni Jäppisen Taijan, entisen terveystiedon opettajani ja nykyisen Eepon vaimon. Jotenkin mieleeni tahtomattani nousi Eepon naama, joka kuittaili jotakin meikäläisen hiihtäjän kyvyistä, jos nämä asemat säilyisivät lopppuun asti. Siitä alkoi alkukiri, jota kesti seuraavat 10km. Vedin hullunkiilto silmissä kaiken näköistä lankunliu'uttajaa ohitellen. Ohitetuista letkoista tarttui mukaan aina jokunen hiihtäjä hetkeksi, jos pidemmäksikin. Naisten sarjan kärjen ohitin jossain 13km:n paikkeilla. Samassa letkassa oli myös joku veteraanisarjan hiihtäjä, jonka jälkikäteen huomasin lehtikuvasta lähteneen eturivistä. Pitkään sitäkin sai hiihtää kiinni.
15 km:n hujakoilla nappasin geelin ennen Karkialammen nousuihin siirtymistä. Tähän asti oli lähes koko ajan työnnetty tasatikkua ja nyt siirryttiin pehmeisiin nousuihin, jotka tuli juostua ylös. Välissä meinasin huutaa letkalle, että eiköhän apinaa ole koijattu tarpeeksi, voisiko joku muu tulla vetämään, mutta ajattelin vielä katsella nousut. Mäissä sentään onnistuin jättämään tuon veteraaniletkan, joka tiivisti ahdisteli perässä. Varvauksessa 23km:n kohdalla onnistuin ohittamaan sitten viimeiset pojat 60-sarjassa kilpailleet kisatoverit ja matka jatkui mukaan tarttuneen nuoremman miehen ja yhden kyseisen poikasarjalaisen kanssa.
25 km:n jälkeen ei tasatikku ei meinannut sujua. Liekö talletuksia tullut hartiapankkiin liian vähän talven aikana vai talletuskorko ollut liian alhainen. Hiihtelin kaikki loivatkin ylämäet vuorotahtia ja odotin milloin veturin hommat palkitaan. Palkintojen jako tapahtui sitten 30 km:n paikkeilla, kun tuo pitkään mukana tullut nuorempi häiskä hyppäsi viereiselle ladulle ja ohi. En pysynyt metriäkään perässä, vaikka yritin. Sentään tuon räpiköinnin ansioista "pojat" sentään jäivät. Karkkarin osuuden taas juoksin kofeiinigeelin virkistämänä vauhdikkaasti läpi ettei vaan kukaan pääse niin lähelle, että tasatikkua joutuisi taistelemaan loppusuoralla. Viimeiset kilometrit menivätkin sitten mukavasti työnnellen ilman suurempaa stressiä.
Aika oli 2.12.06 enkä hävinnyt kuin yhdelle 50-sarjalaiselle ja kärkeenkin eroa taisi tulla vajaa 18 minuuttia. Ensi vuonna pitää ottaa tuosta lähtöhässäkästä opiksi, jotta pääsisi sopivaa, tasaista, vauhtia eteneviin porukoihin. Jäihin se miehen veti niin, että jutustelin Oskun kanssa varmaankin minuutin puhelimessa pukukopin puolella. Tuon minuutin jälkeen vieressäni oleva kaveri vinkkasi, että taidan jutella tuon hänen TOISELLA puolella istuvan kaverin kanssa.
Sen lisäksi, että tuli heitettyä varsin mukava lenkki, tuli todettua että pakki kestää Squeezyn tuotteita suorituksen aikana. Dexalin kanssa on nimittäin joskus ollut ongelmia. Ensi viikolla sitten sulalle maalle ja Portugaliin. Ero kärkeen tuskin on pienempi WRE-Long distancella ja eiköhän sielläkin 50-vuotiaat ahdistele meikäläistä tuloslistalla.
Hommahan alkoi jo perjantai-iltana juottotaktiikan juonimisella. Sen verran ammattilaista esitin ettei järjestäjien mehutarjoilut kelvanneet. Samalla sain isukilta vanhan hiihtotrikoon, joka täydensi hyvin lainavarusteiden sarjaa: Sukset olivat Väisäsen Henkan ja monot Nurmosen. Omat sauvat sentään kiedoin käsiini.
Aamu alkoi puurolautasella, kuten perinteet velvoittavat. Päivän juomat valmiiksi ja suksiin pidot Ilmarisen Pertun ohjeiden mukaisesti. Oli aika lähteä haistelemaan tunnelmaa raviradalle. Siinä normaalit härväykset ja suksia testaamaan. Tuntui että sukset toimivat ihan hyvin, mutta lähellä oli jo etten lisännyt hermokerrosta pohjiin, onneksi en. Spekuloin siinä sitten Sikasen Samin kanssa, että kai se on minunkin vietävä jonkunlaiset kapulat lähtöalueelle kuten kaikki tosiniilot teki. Omista hiihtotaidoistani vähemmän vakuuttuneena sijoitin vanhat kapulat n. 20m lähtökyltin taakse. Ei muuta kuin juoksuverkat käyntiin.
Siinä sitten otin lyhyet spekulaatiot päivän urakasta Oskun kanssa ennenkuin vaihdoin lähtöalueella olevat kapulat Henkan Fischereihin ja hyppäsin suksille. Pari minuuttia hetkuttuani huomasin, että taisi tulla ryssittyä. Oikealla puolellani oli hieman värikynää käyttäen yhtä pitkä kuin leveä mies tuulipuvussaan ja etualalla oli ikänaisia. Kirosin mielessäni, että kai ne sukset olisi pitänyt röykeästi vain viedä eturiviin. Sankkola, tuo joensuulaisissa suunnistuspiireissä kaikille tuttu huutelija, oli näköjään laajentanut lähtöaluetta sisimmäisille radoilla, jotka oli tarkoitettu maaliin tulijoille. Kyllä se lähtöpamaus lopulta kuului myös niille pituuspiireille.
Ensimmäiset kilometrit meni siinä letkan mukana ilman suurempia ohitteluja, kunnes havaitsin edessäni Jäppisen Taijan, entisen terveystiedon opettajani ja nykyisen Eepon vaimon. Jotenkin mieleeni tahtomattani nousi Eepon naama, joka kuittaili jotakin meikäläisen hiihtäjän kyvyistä, jos nämä asemat säilyisivät lopppuun asti. Siitä alkoi alkukiri, jota kesti seuraavat 10km. Vedin hullunkiilto silmissä kaiken näköistä lankunliu'uttajaa ohitellen. Ohitetuista letkoista tarttui mukaan aina jokunen hiihtäjä hetkeksi, jos pidemmäksikin. Naisten sarjan kärjen ohitin jossain 13km:n paikkeilla. Samassa letkassa oli myös joku veteraanisarjan hiihtäjä, jonka jälkikäteen huomasin lehtikuvasta lähteneen eturivistä. Pitkään sitäkin sai hiihtää kiinni.
15 km:n hujakoilla nappasin geelin ennen Karkialammen nousuihin siirtymistä. Tähän asti oli lähes koko ajan työnnetty tasatikkua ja nyt siirryttiin pehmeisiin nousuihin, jotka tuli juostua ylös. Välissä meinasin huutaa letkalle, että eiköhän apinaa ole koijattu tarpeeksi, voisiko joku muu tulla vetämään, mutta ajattelin vielä katsella nousut. Mäissä sentään onnistuin jättämään tuon veteraaniletkan, joka tiivisti ahdisteli perässä. Varvauksessa 23km:n kohdalla onnistuin ohittamaan sitten viimeiset pojat 60-sarjassa kilpailleet kisatoverit ja matka jatkui mukaan tarttuneen nuoremman miehen ja yhden kyseisen poikasarjalaisen kanssa.
25 km:n jälkeen ei tasatikku ei meinannut sujua. Liekö talletuksia tullut hartiapankkiin liian vähän talven aikana vai talletuskorko ollut liian alhainen. Hiihtelin kaikki loivatkin ylämäet vuorotahtia ja odotin milloin veturin hommat palkitaan. Palkintojen jako tapahtui sitten 30 km:n paikkeilla, kun tuo pitkään mukana tullut nuorempi häiskä hyppäsi viereiselle ladulle ja ohi. En pysynyt metriäkään perässä, vaikka yritin. Sentään tuon räpiköinnin ansioista "pojat" sentään jäivät. Karkkarin osuuden taas juoksin kofeiinigeelin virkistämänä vauhdikkaasti läpi ettei vaan kukaan pääse niin lähelle, että tasatikkua joutuisi taistelemaan loppusuoralla. Viimeiset kilometrit menivätkin sitten mukavasti työnnellen ilman suurempaa stressiä.
Aika oli 2.12.06 enkä hävinnyt kuin yhdelle 50-sarjalaiselle ja kärkeenkin eroa taisi tulla vajaa 18 minuuttia. Ensi vuonna pitää ottaa tuosta lähtöhässäkästä opiksi, jotta pääsisi sopivaa, tasaista, vauhtia eteneviin porukoihin. Jäihin se miehen veti niin, että jutustelin Oskun kanssa varmaankin minuutin puhelimessa pukukopin puolella. Tuon minuutin jälkeen vieressäni oleva kaveri vinkkasi, että taidan jutella tuon hänen TOISELLA puolella istuvan kaverin kanssa.
Sen lisäksi, että tuli heitettyä varsin mukava lenkki, tuli todettua että pakki kestää Squeezyn tuotteita suorituksen aikana. Dexalin kanssa on nimittäin joskus ollut ongelmia. Ensi viikolla sitten sulalle maalle ja Portugaliin. Ero kärkeen tuskin on pienempi WRE-Long distancella ja eiköhän sielläkin 50-vuotiaat ahdistele meikäläistä tuloslistalla.
2.2.2009
Ensimmäisen kvartaalin tulosvaroitus
Jos kalenteria oikein osaan lukea tästäkin kaudesta on takana tuo neljännes täysipainoista harjoittelua. Aika tyytyväinen pitää olla satoon, vaikka keväällä se nähdään mihin tämä nousukiito riittää. Ilman suurempia ongelmia harjoittelu on sujunut, mitä nyt joulun alla oli viikon juoksutauko 10 km:n testijuoksusta kipeytyneen jalkapohjan takia. Lumetkin sain kuin tilauksesta jouluksi, joten pystyin niiloilemaan korvaavina. Nyt tuokin koipi tuntuu roikkuvan mukana siinä missä se toinenkin.
Määrällisesti tunteja on tullut edellisvuosia enemmän, mikä onkin suotavaa nuorelle urheilijalle. Leiripatteristo on tukenut hyvin tuntien keruuta ja pitänyt touhun mielekkäänä. Seuranvaihdon tuomat uudet sfäärit ovat pitäneet motivaation korkealla. Vaikeampaa tällä hetkellä on levätä ja palautua kuin reenata. Pitäisi vaan malttaa.
Määrien lisäksi vaaka näyttää pulskimpia lukemia sitten intin loppumisen. Silloin lukemiksi mitattiin 72kg, jonka jälkeen kolmeen kuukauteen vaakaan en uskaltanut mennä. Nyt massa hipoo tuota seitsemän kyöstin rajaa. Lohduttavaa oli se, että eniten painonlisäys näkyi, kun veti Nonamen Combat-paidan päälle. Paita on muutenkin suunniteltu SP:n kaltaisille luurangoille, mutta tällä kertaa paita puristikin hauiksista. Hiihto on tehnyt tehtävänsä. Eiköhän sitä päästä siihen 66,6 kg:n kauden alkuun mennessä.
Toisen kvartaalin ennusteet tässä taloudellisessa tilanteessa ovat asiantuntijoille täysi arvoitus. Toivotaan kuitenkin parasta ja pelätään pahinta.
Määrällisesti tunteja on tullut edellisvuosia enemmän, mikä onkin suotavaa nuorelle urheilijalle. Leiripatteristo on tukenut hyvin tuntien keruuta ja pitänyt touhun mielekkäänä. Seuranvaihdon tuomat uudet sfäärit ovat pitäneet motivaation korkealla. Vaikeampaa tällä hetkellä on levätä ja palautua kuin reenata. Pitäisi vaan malttaa.
Määrien lisäksi vaaka näyttää pulskimpia lukemia sitten intin loppumisen. Silloin lukemiksi mitattiin 72kg, jonka jälkeen kolmeen kuukauteen vaakaan en uskaltanut mennä. Nyt massa hipoo tuota seitsemän kyöstin rajaa. Lohduttavaa oli se, että eniten painonlisäys näkyi, kun veti Nonamen Combat-paidan päälle. Paita on muutenkin suunniteltu SP:n kaltaisille luurangoille, mutta tällä kertaa paita puristikin hauiksista. Hiihto on tehnyt tehtävänsä. Eiköhän sitä päästä siihen 66,6 kg:n kauden alkuun mennessä.
Toisen kvartaalin ennusteet tässä taloudellisessa tilanteessa ovat asiantuntijoille täysi arvoitus. Toivotaan kuitenkin parasta ja pelätään pahinta.
25.1.2009
Nuorisotyötä
Eilen tuli oikeastaan ensimmäistä kertaa tehtyä hommia KR:n eteen niin ettei oma lehmä ole ollut siellä ojan pohjilla. Järjestin yhdessä Piitulaisten kanssa nuorille suunnatun Talvirallin toisen harjoituksen. Aaro yhdessä Silvennoisen Santerin kanssa pyöräytti koko sirkuksen käyntiin viikkoa aikaisemmin. Täytyy myöntää ettei tähänkään täysin oma-aloitteisesti mukaan tullut lähdettyä, mutta se sähköposti, jossa talvirallista kerrottiin, ei paljoa perääntymisen mahdollisuuksia antanut.
Ratojen suunnitteluvaiheessa osoitin jo lahjani Ocadin käyttäjänä. Enhän minä noista mittakaavoista koskaan mitään ole ymmärtänyt, vaikka oppini olen Mikkelin parhaalta saanut. Suunnittelutyö siis tehtiin kartalle, jonka pohjamittakaavaksi luulin peruskymppitonnia. Onneksi Silvennoisen Jussi on sen verran kovemman luokan ammattilainen ettei nyt suurempaa vahinkoa päässyt käymään ja radat eivät paisuneet puolitoistakertaisiksi.
Rastien viennin toteutin "normaalisti". Helppous oli ratasuunnittelun kulmakiviä. Ajelin parinkymmenen minuutin verran rallia pitkin Niinivaaran kortteleita välillä ikkunasta rasteja tiputellen. Muutama opaslippu ja valmista tuli. Harvoin olen ollut kaiken tehneenä jo tunti ennen määräaikaa.
Positiivista oli mielestäni huoli karttojen riittävyydestä, kun lapsia ja nuoria sekä lapsenmielisiä alkoi valumaan paikalle. Kun pojat karkasivat yhteislähdöllä pidemmälle kortteliradalle , tuli itselleni hoppu saada lapsen suunnistamaan ja livahtaa itse perään muiden hoitaessa tulospalvelun.
Lapsille painotin kolmea asiaa: laduilla ei saa juosta, jäälle ei mennä ja pihoille ei ole asiaa. Omatuntoni alkoi kolkuttamaan siinä vaiheessa, kun harjoituksen päättävässä sprinttiosuudessa suunnittelin parkkipaikan läpi oikaisua juostuani aluksi ladulla sekä jäällä saman rastivälin aikana. Siinä se miehen moraali taas nähtiin. Toivottavasti kukaan junnareista ei kyseistä tapahtumaa päässyt todistamaan.
Mukavaahan tuo oli, kun vaivannäkö palkittiin hyvällä osaanotolla. Mikään ei ota pannuun kuin asioiden järjestäminen turhan takia.
Ratojen suunnitteluvaiheessa osoitin jo lahjani Ocadin käyttäjänä. Enhän minä noista mittakaavoista koskaan mitään ole ymmärtänyt, vaikka oppini olen Mikkelin parhaalta saanut. Suunnittelutyö siis tehtiin kartalle, jonka pohjamittakaavaksi luulin peruskymppitonnia. Onneksi Silvennoisen Jussi on sen verran kovemman luokan ammattilainen ettei nyt suurempaa vahinkoa päässyt käymään ja radat eivät paisuneet puolitoistakertaisiksi.
Rastien viennin toteutin "normaalisti". Helppous oli ratasuunnittelun kulmakiviä. Ajelin parinkymmenen minuutin verran rallia pitkin Niinivaaran kortteleita välillä ikkunasta rasteja tiputellen. Muutama opaslippu ja valmista tuli. Harvoin olen ollut kaiken tehneenä jo tunti ennen määräaikaa.
Positiivista oli mielestäni huoli karttojen riittävyydestä, kun lapsia ja nuoria sekä lapsenmielisiä alkoi valumaan paikalle. Kun pojat karkasivat yhteislähdöllä pidemmälle kortteliradalle , tuli itselleni hoppu saada lapsen suunnistamaan ja livahtaa itse perään muiden hoitaessa tulospalvelun.
Lapsille painotin kolmea asiaa: laduilla ei saa juosta, jäälle ei mennä ja pihoille ei ole asiaa. Omatuntoni alkoi kolkuttamaan siinä vaiheessa, kun harjoituksen päättävässä sprinttiosuudessa suunnittelin parkkipaikan läpi oikaisua juostuani aluksi ladulla sekä jäällä saman rastivälin aikana. Siinä se miehen moraali taas nähtiin. Toivottavasti kukaan junnareista ei kyseistä tapahtumaa päässyt todistamaan.
Mukavaahan tuo oli, kun vaivannäkö palkittiin hyvällä osaanotolla. Mikään ei ota pannuun kuin asioiden järjestäminen turhan takia.
19.1.2009
Sapluuna
Viime viikko oli ensimmäinen sapluunan mukainen reeniviikko. Pipon kanssa asiaa on pohdiskeltu ja tähän on tultu. Vastaavia olisi tarkoitus työstellä seuraavan parin kuukauden sisällä. Kalenteri näyttää siinä mielessä hyvältä, että näitä viikkoja voi työstää pari putkeen, jonka jälkeen on asiallista ottaa touhu alas ja suunnata leireilemään. Maanantai ja perjantai on tarkoitus pitää selkeästi kevyempinä päivinä rytmittämässä viikkoa. Juostuahan tuossa ei tule oikeastaan kuin kovaa, mutta oman perstuntumani perusteella hiihtäminen pk-harjoitteluna sopii meikäläiselle kuin tauti maajoukkueen leirille.
Kuukauden tauko hyvällä alustalla juoksemisesta ja muutenkin juoksutekniikkaharjoittelusta näkyy tällä hetkellä kyllä juoksussa ja siihen on selvästi panostettava. Pitää yrittää löytää juoksun rentous, mitä ei kyllä tiistain 5000m:n testissä näkynyt. Kaikkihan tietävät jo miten siinä kävi: Juspolta tuli turpaan. Huolissani en kuitenkaan ole. Aika oli kuitenkin 10 sekkaa parempi kuin viime tammikuussa ja sekunnin parempi kuin edellinen ennätys. Ennen hiihtokauden alkua olisi kyllä saatu varmasti tuo 15-alkava aika tauluun, mutta noita on ihan turha spekuloida jälkikäteen, siitä ei ole mitään hyötyä. Maaliskuun juoksun perusteella täytyy vedellä sitten uudet johtopäätökset.
Saapa nähdä saako tuossa kuun taitteessa juhlia vuosipäivää, nimittäin edellisen kerran on tullut sairasteltua tammikuun lopussa 2008, jolloin sain oksutaudit kesken Vierumäen leirin. Täytyy myöntää, että tämän vuoden puolella käsi on käynyt normaalia useammin isukin antamalla vitamiinipurkilla, kun influenssat jyräävät joka puolella. Tauti tulee, jos on tullakseen.
Niin se sapluuna:
Ma 1h PK + 0,5h KP
Ti Ap. VK-vedot Areenalla
Ip. PK-hiihto 1,5h
Ke Ap. Juoksutekniikkaa Areenalla
Ip. KRn jumppa
To Ap. 2h PK-juoksu
Ip. Nopeutta ja rentoutta etsien Areenalla
Pe KP + Vesijuoksu
La Ap. Korttelisuunnistus VK1+VK2 1h
Ip. Hiihto 1,5h
Su Kolmosen latu
Tuossa vielä tuo viime viikonloppuinen korttelireeni, joka Hannun kanssa juostiin. Eka lenkki VK1:llä n. 44min ja toinen VK2 n. 9min 30sek. Tykkään, paljon.
Kuukauden tauko hyvällä alustalla juoksemisesta ja muutenkin juoksutekniikkaharjoittelusta näkyy tällä hetkellä kyllä juoksussa ja siihen on selvästi panostettava. Pitää yrittää löytää juoksun rentous, mitä ei kyllä tiistain 5000m:n testissä näkynyt. Kaikkihan tietävät jo miten siinä kävi: Juspolta tuli turpaan. Huolissani en kuitenkaan ole. Aika oli kuitenkin 10 sekkaa parempi kuin viime tammikuussa ja sekunnin parempi kuin edellinen ennätys. Ennen hiihtokauden alkua olisi kyllä saatu varmasti tuo 15-alkava aika tauluun, mutta noita on ihan turha spekuloida jälkikäteen, siitä ei ole mitään hyötyä. Maaliskuun juoksun perusteella täytyy vedellä sitten uudet johtopäätökset.
Saapa nähdä saako tuossa kuun taitteessa juhlia vuosipäivää, nimittäin edellisen kerran on tullut sairasteltua tammikuun lopussa 2008, jolloin sain oksutaudit kesken Vierumäen leirin. Täytyy myöntää, että tämän vuoden puolella käsi on käynyt normaalia useammin isukin antamalla vitamiinipurkilla, kun influenssat jyräävät joka puolella. Tauti tulee, jos on tullakseen.
Niin se sapluuna:
Ma 1h PK + 0,5h KP
Ti Ap. VK-vedot Areenalla
Ip. PK-hiihto 1,5h
Ke Ap. Juoksutekniikkaa Areenalla
Ip. KRn jumppa
To Ap. 2h PK-juoksu
Ip. Nopeutta ja rentoutta etsien Areenalla
Pe KP + Vesijuoksu
La Ap. Korttelisuunnistus VK1+VK2 1h
Ip. Hiihto 1,5h
Su Kolmosen latu
Tuossa vielä tuo viime viikonloppuinen korttelireeni, joka Hannun kanssa juostiin. Eka lenkki VK1:llä n. 44min ja toinen VK2 n. 9min 30sek. Tykkään, paljon.
12.1.2009
Viisaus ei asu meissä
Ei nyt eikä näköjään aikasemminkaan. Tuo Apulannan menevän kipaleen nimi nousi mieleeni, kun bittiavaruudesta tuli viime viikolla esiin vanha hpk:n palanen talvelta 2004-2005. Tarjolla oli useamman viikon osalta sitä älä kokeile tätä kotona -osastoa. Ajattelin poimia muutamia helmiä:
Ma 15.11.2004
- Juoksu 2:00:00 Juoksuvaellus
- Juoksu 0:45:00 lenkki illalla
Ti 16.11.2004
- Juoksu 3:30:00 Juoksuvaellus
Ke 17.11.2004
- Hiihto 12.0km 0:50:00 ns "hiihtämistä" itsetehdyllä ladulla. rupes kyrsii nopeesti
- Juoksu 1:10:00 juoksua päälle
To 18.11.2004
- Kävely 2:00:00 Kevyempää väliin
- Hiihto 14.0km 1:10:00 Hiihtoa jäällä
Pe 19.11.2004
- Hiihto 20.0km 1:40:00 käytiin testaa Mc-ladut
La 20.11.2004
Lepo
Su 21.11.2004
- Juoksu 14.0km 1:35:00 junnuyhteislenkki ja vähän päälle
Yhteensä 60.0km 14:40:00
Tuli sitten tehtyä kauden määrällisesti, joka toki ei ole paljoa, kovin harjoitusviikko marraskuussa Rukalla. Tehoja näyttää olevan monipuolisesti ja tottakai sunnuntaina on pitänyt käydä jatkamassa hyvää PK-putkea. Seuraavalla viikolla olen toki malttanut lepäillä 12h:n verran.
La 14.05.2005
- Suunnistus 2:20:00 Sm-pitkät +verkat. Alussa vaikeeta, mutta loppumatkasta olin ihan hirmu iskus. ois voinu olla pitempikin matka. 7. sija loistava sm-kauden aloitus. (14,9km 2.09)
Ma 16.05.2005
- Suunnistus 0:45:00 Pikareeni Neitvuorella. Juostiin ihan suhtkoht kovaa toisiamme kuittaillen (OP ja Olli).
Ti 17.05.2005
- Juoksu (VK) 0:40:00 10min verkka +10*30s/90s +10min verkka. jalka nous ihan kiitettävästi jo.
Palautuminen on ollut kyllä huipussaan, kun vielä muistaa Dillen ja Happosen kanssa kisan jälkeen suoritetut verryttelyt Lappeenrannassa. Jostain syystä ei käynyt viime keväänä mielessä tehdä kovaa suunnistusreeniä kaksi päivää e-pitkien jälkeen ja jatkaa seuraavana päivänä vedoilla. Tässä oli selvästikin sovellettu kyseisen viikon ohjelmaa omaan aikatauluun paremmin sopivaksi.
Pitänee vielä kevään mittaan kaivaa tuo inttivuoden paperinen hpk esiin, sieltä nimittäin löytyy useamman viikon osalta rajojen etsintää ja muutamaan otteeseen ne taidettiinkin löytää.
Ei noista ajoista paljoa ole opiksi otettu, sama ralli se vieläkin on käynnissä.
Ma 15.11.2004
- Juoksu 2:00:00 Juoksuvaellus
- Juoksu 0:45:00 lenkki illalla
Ti 16.11.2004
- Juoksu 3:30:00 Juoksuvaellus
Ke 17.11.2004
- Hiihto 12.0km 0:50:00 ns "hiihtämistä" itsetehdyllä ladulla. rupes kyrsii nopeesti
- Juoksu 1:10:00 juoksua päälle
To 18.11.2004
- Kävely 2:00:00 Kevyempää väliin
- Hiihto 14.0km 1:10:00 Hiihtoa jäällä
Pe 19.11.2004
- Hiihto 20.0km 1:40:00 käytiin testaa Mc-ladut
La 20.11.2004
Lepo
Su 21.11.2004
- Juoksu 14.0km 1:35:00 junnuyhteislenkki ja vähän päälle
Yhteensä 60.0km 14:40:00
Tuli sitten tehtyä kauden määrällisesti, joka toki ei ole paljoa, kovin harjoitusviikko marraskuussa Rukalla. Tehoja näyttää olevan monipuolisesti ja tottakai sunnuntaina on pitänyt käydä jatkamassa hyvää PK-putkea. Seuraavalla viikolla olen toki malttanut lepäillä 12h:n verran.
La 14.05.2005
- Suunnistus 2:20:00 Sm-pitkät +verkat. Alussa vaikeeta, mutta loppumatkasta olin ihan hirmu iskus. ois voinu olla pitempikin matka. 7. sija loistava sm-kauden aloitus. (14,9km 2.09)
Ma 16.05.2005
- Suunnistus 0:45:00 Pikareeni Neitvuorella. Juostiin ihan suhtkoht kovaa toisiamme kuittaillen (OP ja Olli).
Ti 17.05.2005
- Juoksu (VK) 0:40:00 10min verkka +10*30s/90s +10min verkka. jalka nous ihan kiitettävästi jo.
Palautuminen on ollut kyllä huipussaan, kun vielä muistaa Dillen ja Happosen kanssa kisan jälkeen suoritetut verryttelyt Lappeenrannassa. Jostain syystä ei käynyt viime keväänä mielessä tehdä kovaa suunnistusreeniä kaksi päivää e-pitkien jälkeen ja jatkaa seuraavana päivänä vedoilla. Tässä oli selvästikin sovellettu kyseisen viikon ohjelmaa omaan aikatauluun paremmin sopivaksi.
Pitänee vielä kevään mittaan kaivaa tuo inttivuoden paperinen hpk esiin, sieltä nimittäin löytyy useamman viikon osalta rajojen etsintää ja muutamaan otteeseen ne taidettiinkin löytää.
Ei noista ajoista paljoa ole opiksi otettu, sama ralli se vieläkin on käynnissä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
