19.1.2009

Sapluuna

Viime viikko oli ensimmäinen sapluunan mukainen reeniviikko. Pipon kanssa asiaa on pohdiskeltu ja tähän on tultu. Vastaavia olisi tarkoitus työstellä seuraavan parin kuukauden sisällä. Kalenteri näyttää siinä mielessä hyvältä, että näitä viikkoja voi työstää pari putkeen, jonka jälkeen on asiallista ottaa touhu alas ja suunnata leireilemään. Maanantai ja perjantai on tarkoitus pitää selkeästi kevyempinä päivinä rytmittämässä viikkoa. Juostuahan tuossa ei tule oikeastaan kuin kovaa, mutta oman perstuntumani perusteella hiihtäminen pk-harjoitteluna sopii meikäläiselle kuin tauti maajoukkueen leirille.

Kuukauden tauko hyvällä alustalla juoksemisesta ja muutenkin juoksutekniikkaharjoittelusta näkyy tällä hetkellä kyllä juoksussa ja siihen on selvästi panostettava. Pitää yrittää löytää juoksun rentous, mitä ei kyllä tiistain 5000m:n testissä näkynyt. Kaikkihan tietävät jo miten siinä kävi: Juspolta tuli turpaan. Huolissani en kuitenkaan ole. Aika oli kuitenkin 10 sekkaa parempi kuin viime tammikuussa ja sekunnin parempi kuin edellinen ennätys. Ennen hiihtokauden alkua olisi kyllä saatu varmasti tuo 15-alkava aika tauluun, mutta noita on ihan turha spekuloida jälkikäteen, siitä ei ole mitään hyötyä. Maaliskuun juoksun perusteella täytyy vedellä sitten uudet johtopäätökset.

Saapa nähdä saako tuossa kuun taitteessa juhlia vuosipäivää, nimittäin edellisen kerran on tullut sairasteltua tammikuun lopussa 2008, jolloin sain oksutaudit kesken Vierumäen leirin. Täytyy myöntää, että tämän vuoden puolella käsi on käynyt normaalia useammin isukin antamalla vitamiinipurkilla, kun influenssat jyräävät joka puolella. Tauti tulee, jos on tullakseen.

Niin se sapluuna:
Ma 1h PK + 0,5h KP
Ti Ap. VK-vedot Areenalla
Ip. PK-hiihto 1,5h
Ke Ap. Juoksutekniikkaa Areenalla
Ip. KRn jumppa
To Ap. 2h PK-juoksu
Ip. Nopeutta ja rentoutta etsien Areenalla
Pe KP + Vesijuoksu
La Ap. Korttelisuunnistus VK1+VK2 1h
Ip. Hiihto 1,5h
Su Kolmosen latu

Tuossa vielä tuo viime viikonloppuinen korttelireeni, joka Hannun kanssa juostiin. Eka lenkki VK1:llä n. 44min ja toinen VK2 n. 9min 30sek. Tykkään, paljon.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti