13.12.2010

Tunnustusta

Karjalaisen lehtijuttu

Hyvältä tuntuu, kun meidän tekemisiä arvostetaan. Luin viikonloppuna lehdestä, että olemme ehdolla kyseisessä kategoriassa. Muita ehdokkaita olivat mm. Kaisa Mäkäräinen mc-osakilpailun 3. sijalla (äänestys taisi olla ennen parin viime viikonlopun tuloksia) sekä Jokipoikien Mestis-mestaruusjoukkue, joten urheilutoimittajien arvomaailma askarrutti.

Eipä tuo motivaatiota ainakaan vähennä...

6.12.2010

Rutiineja ja niiden rikkomista

Kuukauden verran on nyt käynnistelty harjoittelua ensi kevättä ja kesää kohti. Olen yrittänyt pitää maltin vielä mukana, jotta ruuvia voi kiristää kohti kevättä. Tosin maltti on pariin kertaan pettänyt ja päivän toinen harjoite on tullut tehtyä. Marraskuussa painopiste oli selvästi voiman kehittämisessä ja tämä jakso jatkuu vielä joulukuun puoleen väliin asti. Voimaharjoittelulla tuntuu olevan lähes välitön positiivinen vaikutus omaan juoksuuni.

Tehoja tässä vaiheessa ei vielä ole tullut jauhettua. Viikon kovin harjoite on ollut lauantain TV-kova 60min, jota on kiristetty loppua kohti. Eli voidaan myös puhua kiihtyvästä TV-kovasta vai mitenkäs se nyt menee? Joensuun seudulla onkin ollut mahtavia yhteishölkkätapahtumia lauantaisin.

Siihen nähden, että konetta ei ole vielä viritelty, oli positiivinen yllätys toissalauantainen testijuoksu. Katajan juoksijan ja KR:n suunnistajien yhteisessä testijuoksussa kymppi kulki aikaan 33.00, joka jää hieman viime joulukuun henkilökohtaisesta haamujuoksusta. Lisäksi viime viikolla tehty tasotesti osoitti kunnon olevan lähellä viime maaliskuista, joten lähtökohdat ovat hyvät. Ajatuksissa ei ole nyt rakentaa suomalaisille hiihtäjille ominaista jumia, joka toivottavasti laukeaa sitten kauden pääkisojen alla, vaan pysytellä läpi talven suhteellisen terävässä kunnossa. Saa nähdä, kuinka ukon käy tänä talvena.

Marraskuun aikana pääsin myös takaisin mukavaan päivä- ja viikkorytmiin. Kun harjoitukset, koulu, lihashuolto, ravinto ja lepo ovat löytäneet oman paikkansa päivärytmistä, on energian kohdistaminen oikeisiin asioihin helpompaa ja sitä aikaakin ilmestyy jostain enemmän. Voi olla että toisille sopii hallittu kaaos, mutta itselleni rutiinit ovat tärkeitä.

Viime viikonloppuna viikkorutiinit tuli rikottua, kun KR:n kausi sai perinteisen alkunsa Kolin leirillä. Kolmen päivän leiri oli taaskin hektinen paketti, joka tarjosi näkökulmia suunnistuskartan jokaiselta kantilta. Taitopuolelle tuli taas kerralla roimasti uusia virikkeitä, Hannun esitellessä KR:n uudet taitoharjoittelumahdollisuudet kaudelle 2011. Eilen olotila oli nuutunut vaikkei harjoittelussa tullutkaan hurjasteltua, mutta kokonaisrasitus oli varmasti kohdillaan.

Loppuun voisin vielä laittaa kolmen viime vuoden harjoitusviikot Kolin leirin ympäriltä. Tiettyä innokkuutta näyttäisi olevan aistittavissa vuoden 2008 viikolla.