Leirikauden avaus

Ensimmäinen leiri on nyt takana ja takki on tyhjä. Perjantaista sunnuntaihin kestänyt Kolin leiri oli monipuolinen ja tiivis paketti taitoa ja fysiikkaa sekä aina niin mukavaa yhdessäoloa. Tänä vuonna lumettomuus tarjosi mahdollisuuden suunnistusharjoituksiin ja tämä sauma hyödynnettiin tehokkaasti. Niin jalat kuin pääkin vaativat nyt hetken levon, mutta oli se sen arvoista.

Reenien puolesta ohjelmassa oli perjantaina yösuunnistus Mörkoahossa, lauantaina Kolin mäkivedot, yösuunnistusta sprinttiviestin sekä yhteislähtöharjoituksen muodossa ja sunnuntaina huuhdeltiin jo muodostuneita happoja pitkällä suunnistuksella Kirkkokalliolla. Välissä oli tottakai asiaankuuluvia palavereja sekä pöytätreenejä taidon kehittämiseen.

Mäkivedoissa Haaska pisti ennätykset uusiksi. Itse en tätä tosin päässyt todistamaan, sillä hetkeä aikaisemmin oli oma konepeltini noussut pystyyn enkä juurikaan nähnyt sen takaa eteeni. Lupaa ei ollut vetää ristille asti, mutta siellä oltiin silti.

Kuva: Varmaankin Pipo, Haaskan arkistoista

Lamppu päässä tuli sitten sakattua vähän enemmän. Sprinttiviestin yhdellä lenkillä ei rastit löytäneet valokeilaani, ei sitten millään ja yhteislähtöyön kannalta on hivenen huono lähtökohta koukata ykköstä, mutta sainpahan sitten juoksennella rauhassa. Avainsana oli taas itseluottamus ja kun se löytyi ei ollut suurempia ongelmia. Pikkukoukkujenkin jälkeen uskalsin jatkaa päättäväisesti. Sunnuntaina varmistettiinkin sitten joukon jälkipäätä Kirkkokalliolla. Komeata seutua tuo maaottelumaasto!

Nuo leirit ovat sitä aikaa, kun amatöörilajin keskivertokaveri saa hetken aikaa maistaa ammattimaista oleskelua ja elämää. Asiat on hoidettu puolestasi ja itse voi vain keskittyä urheiluun ja palautumiseen. Seuraavaa leiriä odotellessa!