Amarit Sonkajärvellä

Lauantain kisasta lehtijuttu kertonee kaiken oleellisen. On asiallinen urheilutoimittaja kaikin puolin Iisalmen Sanomissa!
Viestissä ajatusmaailma oli taas vähän väärä. Keulassa tuleminen oli päällimmäisenä tuumana aloitusosuudella, vaikka hallittu suoritus riittää näissä kisoissa ihan varmasti siihen. Muutama koukku tuli tehtyä eikä jaksanut suunnistaa loppuun asti niille rasteille, jossa oli jo lauantaina käyty. SM-pitkällä näkyy seuraavan kerran, jos näkyy.

Motukkaa etsimässä

Motu on nyt hivenen kadoksissa. Sen huomaa ensimmäisenä kaikkien pienien juttujen laiminlyömisestä. Lihaskunto, juoksutekniikka, venyttely, kisakarttojen mapittaminen ja blogin kirjoittaminen tuntuvat jotenkin liian vaikeilta asioilta toteuttaa. Suurin osa menee aikalailla automaationa, kun homma on kuosissaan. Lenkillä toki on tullut käytyä, mutta sinne ehkä ajaa enemminkin liikunnasta saatava ilo sekä itseinhon minimointi.

Motukka katosi aikalailla tuonne Hämeenlinnan lähiseuduille. Finillä oli epämielyttävää huomata, että vaikka vetää omasta mielestä hyvin tulee fysiikalla rajusti takkiin ja ero tuntuu niin isolta ettei sitä enää tänä syksynä kurota kiinni. Omassa mielessä pyörii vain ettei pysty SM-kisoissa saavuttamaan sellaista tulostasoa, joka omaa mieltä tyydyttäisi. Moti täytyy kaivaa jostain muualta. Ajattelinkin, että jos sitä seuraavaksi tavoitteeksi ottaisi nuo loppusyksyn seuraviestit ja yrittäisi SM-kisoissa vakuuttaa valitsijat niin, että on joukkuepaikan arvoinen.

Eniten kaipaan sitä tunnetta, kun juostaan kovaa ja kulkee. Sitä, kun mikään ei tunnu hetkellisesti miltään, kun juostaan kovaa. Tuntuu, että aina on varaa kiristää. Tottakai se konepelti nousee pystyyn enemmin tai myöhemmin, mutta se hetki on kyllä hieno. Viimeeks on varmaanki tuolta tuntunut maaliskuussa.

No, jos yhtään itseäni tunnen niin ei se vaadi, kun yhden juoksun sinnepäin, niin karttakansio on taas kuosissaan ja kroppa hyvin huollettuna. Jos vaikka huomenna Hippiliigassa, sprintin vielä jaksaa työstää läpi.

Viikonloppukimara

SM-sprintin jälkeen on on tullut tehtyä kolme erilaista viikonloppukeikkaa, jotka tosin jotenkin päättyivät tavalla tai toisella Mikkeliin. Perjantaina, viikonloppu ennen Jukoa, suunnattiin Antin kanssa autolla kohti Ruokolahtea, josta oltiin Juutilaisen Anssin ystävällisellä avustuksella saatu karttoja viime vuosien Eukkorasti-maastoista. Vaikka lämpömittari näytti 5 astetta ja vettä satoi, noissa maastoissa oli ilo reenata! Täytynee löydä Fin5 ensi vuoden kilpailukalenteriin. Haastavuutta tulee löytymään niin fyysisesti kuin taidollisestikin.

Lopussa gps-käyrä ei ole ihan kohdillaan. Kartta Sk Vuoksen sivuilta.

Lauantai ja sunnuntai vieteltiin sitten Mikkelissä. Itse olin lauantaina sen verran hapoilla edeltäneestä kahden reenin päivästä, etten kyennyt yhtään mihinkään. Nurmonen tottakai valmistautui tulevaan rastijuhlaan tutustumalla Jukon mallimaastoihin. Sunnuntaina itsekin kykenin jo pitkälle pk-suunnistukselle, kun karttalaatikosta sattui löytymään pari SM-pitkän matkan karttaa ratoineen Suurlahdesta. Naisten radan könysin läpi niin hiljaa kuin vain mies kykenee.

Jukossa olin lupautunut juoksemaan Katajan hiihtäjien kanssa ja vielä pitkän yön. Epäilytti hieman lähteä matkaan, kun ei ole tullut noin pitkiä kisoja tänä vuonna vedettyä ja kunto oli vielä suuren luokan arvoitus. Läpipääsykään ei ollut itsestäänselvyys. Ajattelin, lähteä taipaleelle ilman suurempia verryttelyjä, mutta Variksen pojat lensivät hyvin kaksi ensimmäistä osuutta, että pakkohan sitä oli vähän hölkkäillä.

Reissu meni odotuksiin nähden hyvin. Suunnistus pysyi yhtä koukkua lukuunottamatta aika hyvin lapasessa. Alkuosa meni Laitisen Petterin selkää seuraillen ja toisen kerran Laurikkalan ampumaradalta lähtiessä suunnistelin aikalailla omatoimisesti. Loppumatkalla satuin näkemään Lauran, joka suunnisti Haukivuoren Kisailijoiden 2-joukkueen toista osuutta. Ihan mukava hetki sekin ja taisinpa sitä jotain huudellakin. Käkeen tuli reilusti, joka oli aikalailla odotettua. Oli kuitenkin hieno juosta Jukolaa niin ettei niskassa ole minkään luokan menestyspaineita, chillailla letkoissa vaan ja eipä nuo tuttuja paikkoja olleet viimeistä kolmea rastia lukuunottamatta Loppuyön sai sitten jännittää KR:n joukkueiden menoa.

Naamasta voi päätellä ettei ollut ihan kevyin reissu. kuva: antin.net

Juhannus kai pitää oikeaoppisesti viettää mökillä ja vieläpä Järvi-Suomessa. Puumalassa ollessa tuli harrastettua perinteisten juhannusmenojen lisäksi muutamaan otteeseen suunnistustakin. Aattona valloittettiin Myllärisen Antin kanssa Haukkovuorta ja juhannuspäivänä saatiin Ollikin mukaan Puumala-Jukolan laduille.

Reenien suhteen viime viikko oli ensimmäinen yli kymmenen tunnin viikko miesmuistiin. Jalat olivat vähän ymmällään suuresta juoksumäärästä äkkiseltään, mutta nekin alkaa pikkuhiljaa tottua reenaamiseen. Muutaman hyvän reeniviikon tähän saumaan saa ahdettua ja pitää toivoa että se kantaa Fin5:lla, oli sarja sitten E tai A.

Keskiviikon tuliset

Pipo oli suunnittellut keskiviikon taitoreenin ja vaikeustaso oli ainakin kohdallaan.
Nilkkaa ei olisi tarvinnut pyöräyttää ympäri kolmoselle mennessä. Toisen vedon liput olisivat varmaan olleet ihan tarpeeksi haastavia kisavauhdissa. Kai se on ruvettava teippaamaan reeneihinkin.

Pöljän päivä

Ei olisi ukko uskonut vielä viikko sitten tiistain kuntorasteilla, minkälaiseen lentoon sitä sprintissä pääsee. Meno oli silloin vielä todella tahmeata ja otin Leppäsen Jaakolta 7 minuuttia pataan. Keskiviikkonakaan ei vielä ollut hirveätä tikkiä havaittavissa, kun Pipon kanssa vietiin rastit taitoreeniin.

Torstaina lähdin lähinnä Lauran touhuja seurailemaan Oison tiistain spektaakkelimaiselle rinttiradalle varsinaisen tapahtuman jälkihöyryissä. Karsinnan hölkkäilin siskon kanssa ja yritin tarjota tietämystäni sprinttisuunnistuksesta ihan kuin mulla olisi jotain annettavaa sille. Huomasin nopeasti, että sykkeet pyöri normaalisektorilla ja päätinkin vetää finaaliosuuden VK:ta. Fiilis oli hyvä ja jalat toimi. Päätin, että olen sunnuntaina viivalla.

Lauantaina olikin sitten serkun yo-juhlat ja kohtuullinen siirtymä Kokkolaan. Piti siinä vielä käydä perille päästyä fiilistelemässä vanhaa kotitaloa. Jotenkin tuntui, että kaikki etäisyydet ja mittasuhteet ovat kutistuneet 15 vuodessa. Vielä pikku hölkät Jannen ja OPn kanssa iltakymmeneltä sekä spekulaatiot tulevasta.

Karsintaan oli mukava startata ensimmäisten joukossa. Taisi kaikkiin lohkoihin riittää ns. kovempi menijä ensimmäisille minuuteille eikä tarvinnut lähtöpaikalla ihan yksin olla. Itse suoritus oli aika hyvä, yksi väärä reitinvalinta kiireessä tuli tehtyä. Toisen tien alituksen jälkeen sain Fröjdöön selän näkyviin ja selän kiinni imeminen antoi selkeästi lisäpuhtia. Ekana miehenä maaliin ja toivo heräsi finaalipaikasta, vaikken varma voinut ollakaan.

Rane kävi jotain kuittaamassa, että kannattaa jatkossakin keskittyä lepoon sen verran rennon näköistä juoksu kuulema karsinnassa oli. Keuhkot olisivat vaatineet muutaman kovan sitten FinnSpringin, sen verran veri maistui suussa. Finaalipaikkahan sieltä napsahti ja tavoite oli täytetty.

Finaalissa jalat tuntuivat tuoreemmilta kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Tottakai sitä tuli aloitettua sen mikä jaloista lähti ja sippasin puoleen väliin. Muutama pikkukoukku tuli, lähinnä rutiinin puutteesta johtuen. Kympin killerin sentään klaarasin.

Ei se parempi sija finaalissakaan fysiikasta jäänyt kiinni, vaan suunnistustaidosta ja -tekniikasta, mutta ei auta kun harjoitella. Sija 22 on 8 sijaa paremmin kuin vuosi sitten ja taso oli kyllä tänä vuonna kovempi. Positiiviset fiilikset ovat olleet tämän viikon alun päällimäisinä ja eiköhän tästä taas uskalla alottaa harjottelemaan normaalisti pikkuhiljaa.

Back in Business

FinnSpringistä aikaa on kulunut reilu kolme viikkoa. Siinä ajassa on tullu ulkoiltua hpk:hon merkattavia tunteja yhteensä reilut 12h. Aika lunkisti on vedelty ja niin oli tarkoitus. Aikaa on tullut vietettyä erilaisten aktiviteettien parissa ja täytyy myöntää, että ehkäpä siitä elämästä osaa nauttia ilman lenkillä käyntiäkin, tosin vaikeaa se on.

Penkkiurheilu on on otettu tosissaan niin tv:n ääressä kuin viitoituksen varressa. SM-maastot piti käydä tihrustamassa paikan päällä, vaikkei sen pölypilven läpi mitään nähnytkään. Kalassakin on tullut käytyä sekä "leiri-Mamana" toimittua. Sen verran kiireisenä olen itseäni yrittänyt pitää ettei harjoittelusta haaveiluun jäisi aikaa. Aika selvää kuitenkin on, että kun muut vetää kisaa ja itse vain seuraa sivusta, ei se hauskaa ole.

Pikkuhiljaa taitaa tuo kroppakin kestää harjoittelua. Tälle viikolle on tullut riehuttua jo kolmen tunnin verran, joka aikaisempiin viikkoihin verrattuna on paljon. Eipä taida sprinttiin vielä kummoista kulkua virittää, saa nähdä jaksaako sitä edes lähteä betonijyräksi. Jos Jukolaan saisi edes työstettyä sen verran reeniä koneeseen, että jaksaa pitkän yön asiallisesti läpi. Siitä sitten voikin alkaa syksyä kohti harjoittelemaan.

Kevät, antaa mennä

Siljarastien hylsy ja FinnSpringin keskeytys, siinä on kevään saldo. Se, että emitti sippasi Siljarasteilla ja viime viikonloppuna tautia oli liikkeellä, ei poista sitä tosiasiaa ettei tässä fyysisesti olla lähelläkään omaa tasoa. Juokseminen ei tunnu hyvälle eikä normaalille. Ei tässä enää auta kuin todeta, että se oli tämän kevään osalta siinä.

Eipä sitä syyllistä tarvitse kovinkaan kaukaa hakea. Jos vielä jaksan kävellä pari metriä peilille asti, sieltä se takaisinpäin vilkuilee. Jälkeenpäin viisastelu ei paljoa auta, mutta pitää oppia tulevaisuutta varten. Ensi keväänä on turhaa kaivaa samaa monttua.

Seuraavien viikkojen projekti on minimoida liikunnanmäärä sille tasolle, jolla vielä mielenterveys säilyy. Juoksen seuraavan kerran kovaa, kun se hyvältä tuntuu, siihen asti teen kaikkea muuta. Tänään oli oikeestaan aika hauska päivä ennakko-odotuksiin verrattuna. Taidan lopettaa kokonaan, jos huomenna on vielä yhtä hauskaa ilman urheilua.