29.7.2010

Loppupuolisko kisoista

Aika hektistä aikaa eletty viikon verran, siis meikäläisen mittapuulla, mutta aattelin vielä muutamalla sanalla kommentoida keskaria ja viestiä.

Keskarille verryttelessä mielestäni kaikki oli hyvin, mitä nyt vähän oksetti. Pistin sen jännityksen piikkiin, vaikka nuo oli ihan uusia oireita meikäläiselle. Ihan luottavaisin mielin lähdin matkaan ja helpot alkuliput naulasinkin asiallisesti. Pitkälle välille ehkäpä väärä reitinvalinta ja sitten homma lähti rukkasista. Väliaikarastille 1o sekkanen, jonka jälkeiselle lipulle 1min ja yhden naulatun rastin jälkeen pitkälle välille reilu minsa. Yritin loppuun asti, ei näissä kekkereissä heitetä pyyhettä kehään. Kakkosen koukun sain vielä aikaan loppupuolella. Maalissa ero kärkeen oli todella raju ja tajusin, että olin fyysisestikin täysi lahna. Eipä ollut fiilikset kovinkaan katossa viestiä ajatellen ja olinkin valmis heittämään sen pallon Jannelle. Jannekaan ei ollut innoissaan ja valmennusjohto päättikin, että juoksen viestiavarin vastusteluista huolimatta.

Eipä miehellä ollut luottoa itseensä viestiaamuna. Olin varma, että jään tossulla ensimetreillä ja taitokaan ei ollut läsnä. Oksetti vielä torstaitakin enemmän, yhdessä kohtaa olin jo varma, että aamupala tulee ylös. Aika hiljainen mies oli kartan takana juuri ennen lähtöä, suorastaan pelotti Oskun ja Kojootti-Koistisen puolesta.

Paukun jälkeen homma lähti kuitenki rullaamaan. Ykköselle huomasin ettei tässä olekaan fyysisesti hätää. Kolmoselle tajusin, että letka vetää omasta lipustani sivuun ja korjasin yksin rastille. Mukava oli nähdä, kun muut kaarsivat sivusta lipulle perässäni. Väliaikarastille vielä otin hieman oman valintani ja sain vetää hetken aikaa henkeä polulla, kun muut vielä könysivät penkassa. Taistelutahto syttyi.

Loppuradasta tuntui, että hajontarastit naulasin ensimmäisenä ja suunnistus pysyi kontrollissa ja oli helppoa. Yhdellä ehkä 30s kaarroksella menetin kontaktin Kodedan letkaan, mutta tiesin, että ei tätä vielä ryssitty. Ilmeisesti vedin varsinaista pääletkaa, mutta edellä kävi välistä vain Sveitsin Howald ja Valko-Venäjän avaaja.

Vaihdossa ero oli Trachardiin 2,5min ja tsekkeihin minuutti. Alkuviikon saldon huomioon ottaen en osaa olla kuin tyytyväinen viestiin.

Eipä ollut mitään ilotulitusta tuo debyytti, jos katsotaan kokonaisuutta. Suunnistuspuoli tökki ja rajusti. Tämän viikon olenkin vetänyt reenien puolesta aika kevyttä ja pääasiassa hirveästi suunnittelematta, siis leputtanut miestä urheilupuolella. Ensi viikolla olisi tarkoitus aloittaa muutaman viikon harjoitusjakso kohti syksyn kisoja virkein mielin.

Eipä muuten johtunut tuo paha olo jännityksestä. Tällä viikolla niissä harvoissa kevyissä reeneissä, jotka olen tehnyt, on ollut samanlainen fiilis kuin viime viikolla. Mikähän miehessä on vikana?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti