13.10.2009

25-Manna

Nälkä se tuntuu kasvavan syödessä. En oikein ole osannut iloita tuosta 25-Mannan yhdeksännestä sijasta, vaikka täysin uutta se osaltani on. Sen verran oli pettymys näkynyt kasvoilla, ettei ihan kaikki olleet uskaltaneet tulla kuulumisia kyselemään. No ei ainakaan voi väittää, etten eläisi joukkueen mukana.

Kuva: TJ Kaivosaari

Oma suoritus seiskalla oli ihan asiallinen viestijuoksu ilman suurempaa kouhottamista. Pari kymmensekkasta ja jälkikäteen yhden reitinvalinnan olisin suorittanut toisella tavalla. Loppuviitoitukselle tullessa tunnelma oli vielä hyvä, vaikka epäilinkin ettei kaikki ollut kohdallaan. Tunnelma laskikin kuin lehmän häntä, kun kuulin etten olekaan viimeinen nelikostamme. Katselin sitten siinä, kun IKHP:n kaveri vaihtaa nenän edessä keulassa eikä itse pysty vaikuttamaan mitenkään. Söi miestä. Ei vaan suunnistettu tarpeeksi hyvin joukkueena.

Samanlaisia viestisuorituksia on vielä mahdollista tehdä Halikoviestissä sekä Smålannissa. Sen jälkeen Joensuun osasto vähäksi aikaa jättää nuo yli 1000 autoilukilometrin viikonloput.

3 kommenttia:

  1. NYT loppuu se Snet:iin kirjoittelu! ;-)

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Käsi sydämellä vannon, etten omista edes tunnuksia kyseiselle palstalle. Vedenpitävä alibikin löytyy, perjantaina suoritin nimittäin rutiininomaisen siirtymisen etelään.

    Paskanjauhanta kyseisellä palstalla onkin tänään saavuttanut huippunsa. Sääliks käy Haaskaa!

    Vielä, kun joku päivä oppis kirjottamaan...

    VastaaPoista