11 päivää ja 9 kisaa

Aika kovan paketin sai aikaan, kun suuntasi katsastuksista suoraan Sveitsin Rastiviikolle. Tällä viikolla en ole nenääni lenkkipoluilla juurikaan esitellyt ja ihan syystä. Vieläkään ei olo tunnu kovinkaan palautuneelta, vaikka eletään perjantaita ja edellisen kerran juoksin kisaa lauantaina. No, jaksan uskoa, että tällä paketilla sai ainakin voimaa, sitkeyttä ja osoituksen itselleni riittävästä turnauskestävyydestä loppukautta ajatellen.

Reissun virallinen osuus eli MM-katsastukset olivat tervanjuontia. Alustavina päivinä luulin jo hetken, että maaston ja kartan välinen yhteys olisi avautunut minulle myös Ranskan maaperällä. Olin niin väärässä. Keskarilla ykköselle tuli reilu kolmen minuutin virhe ja JoLe ajoi kiinni. Erinäisten vaiheiden jälkeen puolisen kymmentä rastiväliä suoritettuani liityin Hampin letkaan, jossa kurvasin myös vahvan etupeesin saattelemana pois. Ehkä opin Jarkon suorituksesta jotain, toivottavasti.

Norttonki sujui oikeastaan hyvin siihen asti, kunnes tajusin, että tämähän menee hyvin. Tämän jälkeen ei mistään tullut enää mitään. JoLe, joka lähti muuten 12min perään, toi minut lopulta perhosilta pois. Ei ollut kovinkaan hyvä maku suussa tämänkään reissun jälkeen. Yritin kyllä, mutta epäonnistuin.

Swiss O Weekille lähdin suurempia valmistautumatta ja ilman tavoitteita katsastusten rasitus kropassa. Tiesin, että viikosta tulee raaka, kun prologia ja viimeisen päivän keskaria lukuunottamatta ohjelmassa vuorottelivat normaali- ja pitkämatka. Ei pyritty kuuhun asti eikä sinne sitten päästykään. Meno oli väsynyttä koko viikon ja tein isoja virheitä, kun en vaan jaksanut suunnistaa. Oravapolkulainenkin tarkistaa hissilinjan alittaessaan, minkä pylvään alta menee, itse en jaksanut vaivautua. Tämäkin näkyi n. 2 minuutin ylimääräisenä ajanhukkana. Sain kuitenkin pidettyä päävastustajani eli Peltolan Juhan takana lopullisissa tuloksissa, vaikka Jones Kahelinin perässä en meinannut pysyä kartta rullallakaan.

Tämän kevyemmän viikon jälkeen käännän katseet kohti syksyä päätavoitteinani SM-pitkämatka sekä Suomen mestaruuden puolustaminen viestissä. Jälkimmäinen vaatii myös hyviä juoksuja etukäteen, jotta vakuutan olevani ykkösjoukkueen paikan arvoinen. Kilpailu kolmesta jaossa olevasta paikasta on kovaa. Valmistautuminen näihin syksyn kekkereihin alkaa ensi viikolla Talenttileirillä Vuokatissa ja seuraavan kerran kisataan numerolappu rinnassa Huippuliigan finaalissa.

PS. SOW kannattaa ehdottomasti käydä joskus kokemassa.

Mopolla moottoritiellä

Läpsyt siihen. Kuva: www.paimionrasti.fi

Juko takana ja Serlan pehmo-orava komeilee palkintokaapissa kakkosjoukkueen kymmenennen sijan kunniaksi. Tänä vuonna pääsin juoksemaan siihen paikkaan, joka oli jo viime vuonna lähellä. Muutenkin sanoisin, että kakkosjoukkueen suoritus oli erinomainen. Hyvällä valmistautumisella tulee keskinmäärin hyvä tulos.

Yön läpi oli mukava seurata joukkueemme viestin kehittymistä. Äijät hoiteli yksi toisensa perään osuutensa varsin mallikkaasti säilyttäen tuntumat kärkeen sekä meidän ykkösjoukkueeseen. Erityisesti SP:n veto pitkällä yöllä oli silmiä hivelevää. Meno oli sen verta vakuuttavaa, että jouduimme Fabun kanssa kilpailukeskusta kohti ajellessa käymään keskustelun, jota en kuuna päivänä ajatellut joutuvani käymään: Miten toimisimme, jos lähtisimme yhtä aikaa metsään.

No ihan ei tarvinnut lähteä Fabun kanssa rinta rinnan, mutta paikka oli silti kutkuttava: tyhjää oli pari minuuttia eteen ja taakse. Alusta alkaen tuli runtattua niin kovaa kuin uskalsin. Suunnistuskin sujui mallikaasti ja yritin vetää idioottivarmasti lipulta toiselle, joten mikäs siinä oli puotellessa. Ennen pitkää väliä uumoilin, ettei kukaan vielä ohi ole tullut, sillä olin pysynyt hyvin viivalla ilman virheitä. Pitkällä välillä oma valinta vähän arvellutti, mutta tuo asia unohtui seuraavilla väleillä, kun ketään ei näkynyt, ei kuulunut edessä eikä takana.

Kympin verran jaksoin ennenkuin alkoi painamaan. Tämän jälkeen suunnistuksestakin katosi aggressiivisuus ja meno muuttui aikamoiseksi könyämiseksi. Toisella kertaa aukolle tultaessa näinkin sitten ensimmäistä kertaa Millingerin ja Hubmannin peruutuspeilistä. Jälkimmäisellä aukkorastilla hölläsin vauhtia sen verran, että pääsin poikien mukaan. Uumoilin putkipätkän olevan aluillaan ja ajatuksena oli se, että tässä letkassa on roikuttava niin pitkään kuin mahdollista.

Viimeisen hajontarastin jälkeen kilometrin verran niitä Hubmannin kantapäitä ehdin katsella ennen kuin kyseinen herrasmies tummutti minut turpeeseen. Vauhti oli Helsinksuolla liikaa ja ihailin vielä hetken aikaa linkkimies Bortnikin selkää ennen yksinäisen miehen taivalta. Viimeiset liput naulasin kuitenkin asiallisesti ja pystyin nappaamaan tuon kymmenen sijan pois kuleksimasta, joka oli myös asetettu joukkueemme tavoitteeksi.

Kaiken kaikkiaan pystyin mielestäni suorittamaan ankkuriosuuden joukkueemme yleisen linjan mukaisesti, ilman suurempia koukkuja tehden hyvän viestijuoksun. Mopolla ei vielä taisteltu MM-mitallisteja vastaan, mutta ehkä tulevaisuudessa sekin on mahdollista. Pitänee viritellä konetta tulevia vuosia varten. Seuraavaksi parin viikon harjoitusjakson jälkeen on suunnattava Euromeetingiin ja Kainuuseen hakemaan revanssia Millingeristä.

Kiitokset äijille tästä kokemuksesta!

Lopuksi vielä muistilista tulevia vuosia varten:

-Tule Jukoon palautuneena

-Nuku ennen omaa osuuttasi

-Juo juomarasteilla

-Älä touhota niin paljoa, että unohdat ottaa geelin mukaan metsään

-Vedä se geeli ja juo päälle

Långanatten

Kuva: Jukka Inkeri

Toinen rasti tuli ruutuun, enää en ole yksinkertainen. Tämä voitto tuntuu henkilökohtaisesti jopa paremmalta kuin ensimmäinen. Tällä kertaa tuntuu siltä, että olen sen todella ansainnut. Kohdallani ei kuitenkaan voida puhua mistään pitkän yön sankaritarinasta, vaan siitä, että pystyin hoitamaan tonttini niinkuin se minulle oli osoitettu. Koko joukkue juoksi käsikirjoituksen mukaan.Tänä vuonna venymisiä ei tarvittu, sen verta hyvin kaikki tiesivät, mitä meiltä vaaditaan voittoon ja tekivät juurikin sen.

Pipo varoitteli jo hyvissä ajoin mahdollisesta pitkästä yöstä ja olin myös ilmoittanut halukkuuteni samaiselle pätkälle. Tein muutamia harjoituksia silmällä pitäen långaa, joista ehdottomasti hienoin ja tärkein oli Hannun kanssa tehty 12km:n pitkän yön simulaatio Paradisetissa Siljarastien peruunnuttua. Silloin pystyin turvaamaan noin 5 km Hannun tarjoamaa kahden minuutin etumatkaa, kunnes siirryin siihen rooliin letkassa, joka oletettavasti odotti myös 10Milassa.

Pientä epävarmuutta valmistautumiseen tuli pääsiäsviikolla, kun poskiontelot tuppasivat olemaan suhteellisen täynnä ylimääräistä limaa. Pikainen reagointi ja pitkän matkan passaaminen onneksi auttoivat. Silti Siljarasteilla piti käydä tekemässä isot koukut huonon itseluottamuksen siivittämänä. Kuitenkin pysyin lopun Vallun vauhdissa mukana ja tuokin henkinen tumma pilvi väistyi Tiomilan päältä.

Taktisesti oli selvää, että jos olemme pitkän yön jälkeen mukana kärkitaisteluissa, olemme vahvoilla viimevuotisen voiton uusimisessa. Oma roolini oli siis tulla kärkiletkan mukana pois. Hannun kanssa käytiin muutama keskustelu, joiden pohjalta todettiin yhteen ääneen, että varmin tapa päästä kärkiletkaan on lähteä kärjessä ja pysyä viivalla.

Olo oli koko lauantain luottavainen. Viime vuoden Milasta oli hyvä ammentaa energiaa ja olin varma, että omat eväät riittävät tavoitteeni saavuttamiseen. Vaiherikkaan kolmannen osuuden jälkeen Hannu tarjoili minulle 10 sekunnin etupeesioption, jonka realisoin jo ykkösvälillä tarkkailuasemaksi. Ykkösellä kasassa olivatkin sitten jo KR, Halden, KOK ja Göteborg sekä muutama muu. Kenelläkään ei suuremmin ollut haluja ratkaista kisaa pitkällä kakkosvälillä, joten lähdimme taipaleella harmoniassa.

Radan alkuosuus aina radiorastille mentiin käytännössä niin, että selvillä pätkillä KOKin Djurhuus ja minä olimme vauhtia pitämässä ja suunnistuspätkillä IFK:n Martner ja Haldenin Pedersen tekivät hommia. Harrastin metsän puolella passiivista suunnistamista, mutta etenkin pari kertaa väliaikarastin jälkeen olin myös vetohommissa hyvän itseluottamuksen saattelemana.

Pitkällä välillä etelään kohti radiorastia letkaamme liittyi ns. kakkosletka, josta Lidingön Myhren siirtyi vetovastuuseen Martnerin rinnalle. Tällä välillä näin myös Terän paidan edessäni polulla, mutta onneksi pienen spurtin jälkeen pystyin toteamaan, että ei se ainakaan Jani ole. Radiorastilta lähtiessä vastaan tuli Boströmin letka, joka ajoikin meidät kiinni pari väliä ensikohtaamisen jälkeen.

Boströmin liityttyä karkeloihin totesin, että minulla on kolme asiaa, joihin keskittyä: 1. Pysy kartalla 2. Asemoi itsesi niin, että näet mitä aktiiviset Boström, Myhren ja Martner tekevät 3. Tarkkaile ympäristöä sen verran, ettei kukaan pääse kuittaamaan letkaa. Letkan kokoonpano enteili sitä, että isoiksi pyssyiksi laskemani Kratov, Huovila ja Lakanen olivat vielä takaa-ajoasemissa.

Eipä ollut paljoa nackan koputtamista Boströmin työskentelyssä, kaveri veti sen verran kovaa ja korkealta. Lopun juoksupätkillä otin sitten asemat letkan kärkipäästä, kun jalat tuntuivat vielä suhteellisen tuoreilta. Varoitusrastin 5s:n koukku heikensi hivenen tilannetta, mutta pystyin seuraavilla väleillä luukuttamaan itseni kolmantena vaihtoon. Tehtävä suoritettu.

Seuraavien viikkojen tavoitteena onkin sitten hankkia rankisijoitus.

Kuva: Jukka Inkeri

Yön valot hakkaa tajuntaan

Toivottavasti ei tarvitse laulun sanoja ensi yönä kertailla:

Vain viivakoodit aukaisee
Tien meidän hermokeskukseen
Yön valot hakkaa tajuntaa
On kaikki h**vetin halpaa

Minä annan kaiken ja enemmän
Tuli polttaa uskon mihinkään
Mitä sitten jos sielun menettää
Mutta on vain pakko roikkuu perässä

Vain tuscha meidät herättää
Selvästi hetken näkemään
Värit lyö mielen ikkunaan
Ja tunteet pikakelataan

Minä annan kaiken ja enemmän
Tuli polttaa uskon mihinkään
Mitä sitten jos sielun menettää
Mutta on vain pakko roikkuu perässä

(Apulanta: Viivakoodit)

Ei se aina kule

Jäipä tasotestit ja Aktia Cupit viime viikolla juoksematta. Eniten harmittaa ettei päässyt vertaamaan itseään Muukkosen kevätkuntoon. Viiteen päivään ei lenkkeilty, kun kurkkua kivisti ja muutenkin yleisolo oli suhteellisen heikko. Tauti ei nostattanut kuumetta, mutta muuten kävi selväksi ettei lenkille ole asiaa. Portugalin leiri antoi vähän turhan paljon negatiivista palaututetta.

Herkät ja palautuneet jalat olivat taudin mukanaan tuoma positiivinen ilmiö. Viiden päivän lepo teki hyvää lihaksille. Tiistain vetoreenissä jalat olisivat vieneet turhan lujaa, mutta onneksi keuhkot pitivät miehen aisoissa. Olen ollut viime vuosina harvoin kipeänä, joten harjoittelun aloittelu pienen sairastelun jälkeen tuntui aika erikoiselta. Omaa olotilaa ja fiilistä on tullut pohdittua aika paljon päivittäin ja samalla pohdittua, pitääkö harjoittelua keventää tai jättää jotain tekemättä kokonaan.

Kehitys on taudin jäljiltä helppo todeta päivittäin ja tänään tuntuu kaikinpuolin normaalilta. Seuraava viikko menee viimeisen "perusviikon" merkeissä ennen Sveitsin leiriä ja nurkan takana odottavaa kilpailukautta. Mukavat ajat tuloillaan.

Itku 9 päivän ilosta

Tuli nimittäin lopetettua Portugalin leiri nolla- eli lepopäivään olosuhteiden pakosta. Meno oli liian kovaa reiden alaosalle, joka pamahti jökkiin siinä WRE-kisan jälkeen. En olisi koskaan uskonut, että sohvalla röhnöttäminen on noin vaarallista. Loppupäivä meni sitten nilkuttaessa. Juoksijan polven kuulema siitä olisi saanut aikaan, jossen olisi käynyt hyvää rasitusvamman alkua hierojalla selvittelemässä kahteen otteeseen tällä viikolla. En ole vielä uskaltanut juoksua kokeilla, mutta uskoisin, että se on nyt taas mahdollisuuksien rajoissa.

Tulihan siellä 9 päivää reenattuakin. Uusi ja mielenkiintoinen ilmiö oli, että suunnistus kulki kauden ensimmäisellä leirillä. Mukava oli latoa menemään ilman aikaisempien vuosien perustavanlaatuisia taidollisia ongelmia. Yösuunnistuskin tuntui kolahtavan suurinpiirtein uomilleen ensimmäisestä yöllisestä reissusta lähtien. Oli mukava surffailla onnistumisten aallonharjalla.

Ne kaksi POM:n kisaa, jotka tahkosin, antoivat lisää merkkejä kehityksestä. Ensimmäinen oli suorastaan loistava veto.Vaikka pieniä rastinottovirheitä tuli siellä täällä, oli kisa ehdottamasti yksi elämäni parhaista ja selkeä osoitus siitä, että taas on menty eteenpäin useammalla suunnistuksen osa-alueella. WRE-kisan juoksu olikin sitten luokkaa oma normijuoksu, ei huono, mutta ei priimakaan.

Nyt palautellaan tämä viikko loppuun. Ensi viikolla onkin sitten tarkoitus testailla missä mennään fyysisesti. Tiistaina vuorossa on kauden kolmas tasotesti ja lauantaina ajattelin rohkaistua viivalle Aktia Cupissa, jos vaan kroppa antaa luvan. Motivaatio ei osoita hiipumisen merkkejä...

Talent-show Vierumäki

Kuva: Kalle Rantala

Aika mielenkiintoinen viikonloppu on takana. Ohjelmassahan oli liiton uuden Talentti-ryhmän testileiri. Olin jo lunastanut paikkani ryhmässä viime kauden tulosten perusteella, joten viikonloppu oli minulle ja muutamalle muulle jo aikaisemmin näyttönsä antaneelle hieman erilainen. Eipä siinä, testit tehtiin sata lasissa ja tavoitteena oli näyttää olevansa testien perusteella suoran valinnan arvoinen.

En juurikaan passaillut harjoittelun suhteen leirille lähtiessä. Lisäksi testejä alustava viikko oli koulun puolesta kevään tiukin, mikä aiheutti lisärasitusta jo ennen testejä. Maastotestin jälkeisenä yönä olikin ohjelmistossa Tainin ja Harjun haastattelun sijaan Valvontakomission kyselytunti klo 2.30 alkaen, jossa käsiteltävinä aiheina olivat urheilijan yöhikoilu sekä rasituksen näkyminen yösykkeessä. Onneksi stressi laukesi viimeistään eilen tenttipaperin jätettyäni.

Noottia tuli keskivartalon syvistä lihaksista. Riipunnasta jalkojen nostaminen tankoon tuotti osalle aikuistalenteista vaikeuksia ja kuuluin itse tuohon joukkoon. Jälkeenpäin analysoin tilanteen niin, että hiihtäjätaustaisilla kokelailla tämä testi sujui huomattavasti paremmin kuin enemmän juosten harjoittelevilla. Tulos oli kaikesta huolimatta luokaton ja syvistä lihaksista tuli itselleni ensimmäinen kehityskohde.

Juoksutestit olivat sitten ne minulle sopivat testiosiot. Molempiin suhtauduin etukäteen aika kriittisesti, mutta kummastakin muodostui mukavahko otatus ennen kaikkea itseään vastaan. Aika sinkeille tuli itsensä ajettua tuossa kolmen kierroksen maastorallissa, joka otti kaikkinensa 54,38 eikä reissusta helpompaa tehnyt koko ajan heikompaan kuntoon kulunut rata. Viimeisella kierroksella tulikin kamppailtua kramppeja vastaan, jotka pystyin onneksi välttämään. Aika brutaaliksi tuo ero Pasi "tikis on" Ikoseen lopulta muodostui. sisäradalle ei ollutkaan sitten enää ihan tuoretta miestä asettaa viivalle maastorääkin jälkeen.

Kuva: Kalle Rantala

Talenttitoiminta on nyt potkaistu käyntiin ja odotan innolla jatkoa. Ensipuraisun perusteella tästä tulee hyvä systeemi!