Itku 9 päivän ilosta

Tuli nimittäin lopetettua Portugalin leiri nolla- eli lepopäivään olosuhteiden pakosta. Meno oli liian kovaa reiden alaosalle, joka pamahti jökkiin siinä WRE-kisan jälkeen. En olisi koskaan uskonut, että sohvalla röhnöttäminen on noin vaarallista. Loppupäivä meni sitten nilkuttaessa. Juoksijan polven kuulema siitä olisi saanut aikaan, jossen olisi käynyt hyvää rasitusvamman alkua hierojalla selvittelemässä kahteen otteeseen tällä viikolla. En ole vielä uskaltanut juoksua kokeilla, mutta uskoisin, että se on nyt taas mahdollisuuksien rajoissa.

Tulihan siellä 9 päivää reenattuakin. Uusi ja mielenkiintoinen ilmiö oli, että suunnistus kulki kauden ensimmäisellä leirillä. Mukava oli latoa menemään ilman aikaisempien vuosien perustavanlaatuisia taidollisia ongelmia. Yösuunnistuskin tuntui kolahtavan suurinpiirtein uomilleen ensimmäisestä yöllisestä reissusta lähtien. Oli mukava surffailla onnistumisten aallonharjalla.

Ne kaksi POM:n kisaa, jotka tahkosin, antoivat lisää merkkejä kehityksestä. Ensimmäinen oli suorastaan loistava veto.Vaikka pieniä rastinottovirheitä tuli siellä täällä, oli kisa ehdottamasti yksi elämäni parhaista ja selkeä osoitus siitä, että taas on menty eteenpäin useammalla suunnistuksen osa-alueella. WRE-kisan juoksu olikin sitten luokkaa oma normijuoksu, ei huono, mutta ei priimakaan.

Nyt palautellaan tämä viikko loppuun. Ensi viikolla onkin sitten tarkoitus testailla missä mennään fyysisesti. Tiistaina vuorossa on kauden kolmas tasotesti ja lauantaina ajattelin rohkaistua viivalle Aktia Cupissa, jos vaan kroppa antaa luvan. Motivaatio ei osoita hiipumisen merkkejä...