23.3.2009

The Italian Job

Viikko sitten lauantaina muistan Hannun heittäneen jotain vitsiä lentokentällä, että samanlainen ralli vaan käyntiin Italiassa kuin viime keväänä AnttU:n leirillä, josta palautumiseen vaadittiin yhden viikon lähes totaalinen huili. Eipä tuo vitsiksi jäänyt. Aika jämäkkä leiri tuli kokonnaisuudessaan heitettyä, mutta tuskin tämä viikkoa kuitenkaan ottaa.

Oleskeltiin KR:n porukalla samoilla kinkeripiireillä kuin Suomen ja Tsekkien maajoukkueet, joten yhdessä tehtyjen kovien reenien taso oli vähintäänkin kohtuullinen. Harvinaisen mukava on päästä vertaamaan itseään tuon tason kavereihin. Maastopankkikin karttui mukavasti Foresta Umbran ja vuoden 2005 maailmancupin finaalimaastoja kolutessa. Etenkin sprintti Cerveran vuorenrinnekaupungissa oli hauska uusi tuttavuus.

Itse suunnistus ei ollut lapasessa varsinkaan loppuleiristä. Touhottaminen kartan kanssa ei ollut rentoa ja mailaa tuli puristeltua liian kanssa. Ajattelin etsiä rentoutta selailemalla viime syksyn karttoja ja muistella, mitä silloin tuli tehtyä. Mukava oli katsella Nurmosta, jolla homma toimi. Aika eleetöntä työskentelyä, täytyy sanoa.

Viikon jos viettelisi Joensuussa ja sitten sitä joutaakin jo suunnistelemaan Ruotsin puolelle.

1 kommentti:

  1. Tekstiviesteistä päätellen puristelit kyllä muutakin.

    VastaaPoista