Yön valot hakkaa tajuntaan

Toivottavasti ei tarvitse laulun sanoja ensi yönä kertailla:

Vain viivakoodit aukaisee
Tien meidän hermokeskukseen
Yön valot hakkaa tajuntaa
On kaikki h**vetin halpaa

Minä annan kaiken ja enemmän
Tuli polttaa uskon mihinkään
Mitä sitten jos sielun menettää
Mutta on vain pakko roikkuu perässä

Vain tuscha meidät herättää
Selvästi hetken näkemään
Värit lyö mielen ikkunaan
Ja tunteet pikakelataan

Minä annan kaiken ja enemmän
Tuli polttaa uskon mihinkään
Mitä sitten jos sielun menettää
Mutta on vain pakko roikkuu perässä

(Apulanta: Viivakoodit)

Ei se aina kule

Jäipä tasotestit ja Aktia Cupit viime viikolla juoksematta. Eniten harmittaa ettei päässyt vertaamaan itseään Muukkosen kevätkuntoon. Viiteen päivään ei lenkkeilty, kun kurkkua kivisti ja muutenkin yleisolo oli suhteellisen heikko. Tauti ei nostattanut kuumetta, mutta muuten kävi selväksi ettei lenkille ole asiaa. Portugalin leiri antoi vähän turhan paljon negatiivista palaututetta.

Herkät ja palautuneet jalat olivat taudin mukanaan tuoma positiivinen ilmiö. Viiden päivän lepo teki hyvää lihaksille. Tiistain vetoreenissä jalat olisivat vieneet turhan lujaa, mutta onneksi keuhkot pitivät miehen aisoissa. Olen ollut viime vuosina harvoin kipeänä, joten harjoittelun aloittelu pienen sairastelun jälkeen tuntui aika erikoiselta. Omaa olotilaa ja fiilistä on tullut pohdittua aika paljon päivittäin ja samalla pohdittua, pitääkö harjoittelua keventää tai jättää jotain tekemättä kokonaan.

Kehitys on taudin jäljiltä helppo todeta päivittäin ja tänään tuntuu kaikinpuolin normaalilta. Seuraava viikko menee viimeisen "perusviikon" merkeissä ennen Sveitsin leiriä ja nurkan takana odottavaa kilpailukautta. Mukavat ajat tuloillaan.

Itku 9 päivän ilosta

Tuli nimittäin lopetettua Portugalin leiri nolla- eli lepopäivään olosuhteiden pakosta. Meno oli liian kovaa reiden alaosalle, joka pamahti jökkiin siinä WRE-kisan jälkeen. En olisi koskaan uskonut, että sohvalla röhnöttäminen on noin vaarallista. Loppupäivä meni sitten nilkuttaessa. Juoksijan polven kuulema siitä olisi saanut aikaan, jossen olisi käynyt hyvää rasitusvamman alkua hierojalla selvittelemässä kahteen otteeseen tällä viikolla. En ole vielä uskaltanut juoksua kokeilla, mutta uskoisin, että se on nyt taas mahdollisuuksien rajoissa.

Tulihan siellä 9 päivää reenattuakin. Uusi ja mielenkiintoinen ilmiö oli, että suunnistus kulki kauden ensimmäisellä leirillä. Mukava oli latoa menemään ilman aikaisempien vuosien perustavanlaatuisia taidollisia ongelmia. Yösuunnistuskin tuntui kolahtavan suurinpiirtein uomilleen ensimmäisestä yöllisestä reissusta lähtien. Oli mukava surffailla onnistumisten aallonharjalla.

Ne kaksi POM:n kisaa, jotka tahkosin, antoivat lisää merkkejä kehityksestä. Ensimmäinen oli suorastaan loistava veto.Vaikka pieniä rastinottovirheitä tuli siellä täällä, oli kisa ehdottamasti yksi elämäni parhaista ja selkeä osoitus siitä, että taas on menty eteenpäin useammalla suunnistuksen osa-alueella. WRE-kisan juoksu olikin sitten luokkaa oma normijuoksu, ei huono, mutta ei priimakaan.

Nyt palautellaan tämä viikko loppuun. Ensi viikolla onkin sitten tarkoitus testailla missä mennään fyysisesti. Tiistaina vuorossa on kauden kolmas tasotesti ja lauantaina ajattelin rohkaistua viivalle Aktia Cupissa, jos vaan kroppa antaa luvan. Motivaatio ei osoita hiipumisen merkkejä...

Talent-show Vierumäki

Kuva: Kalle Rantala

Aika mielenkiintoinen viikonloppu on takana. Ohjelmassahan oli liiton uuden Talentti-ryhmän testileiri. Olin jo lunastanut paikkani ryhmässä viime kauden tulosten perusteella, joten viikonloppu oli minulle ja muutamalle muulle jo aikaisemmin näyttönsä antaneelle hieman erilainen. Eipä siinä, testit tehtiin sata lasissa ja tavoitteena oli näyttää olevansa testien perusteella suoran valinnan arvoinen.

En juurikaan passaillut harjoittelun suhteen leirille lähtiessä. Lisäksi testejä alustava viikko oli koulun puolesta kevään tiukin, mikä aiheutti lisärasitusta jo ennen testejä. Maastotestin jälkeisenä yönä olikin ohjelmistossa Tainin ja Harjun haastattelun sijaan Valvontakomission kyselytunti klo 2.30 alkaen, jossa käsiteltävinä aiheina olivat urheilijan yöhikoilu sekä rasituksen näkyminen yösykkeessä. Onneksi stressi laukesi viimeistään eilen tenttipaperin jätettyäni.

Noottia tuli keskivartalon syvistä lihaksista. Riipunnasta jalkojen nostaminen tankoon tuotti osalle aikuistalenteista vaikeuksia ja kuuluin itse tuohon joukkoon. Jälkeenpäin analysoin tilanteen niin, että hiihtäjätaustaisilla kokelailla tämä testi sujui huomattavasti paremmin kuin enemmän juosten harjoittelevilla. Tulos oli kaikesta huolimatta luokaton ja syvistä lihaksista tuli itselleni ensimmäinen kehityskohde.

Juoksutestit olivat sitten ne minulle sopivat testiosiot. Molempiin suhtauduin etukäteen aika kriittisesti, mutta kummastakin muodostui mukavahko otatus ennen kaikkea itseään vastaan. Aika sinkeille tuli itsensä ajettua tuossa kolmen kierroksen maastorallissa, joka otti kaikkinensa 54,38 eikä reissusta helpompaa tehnyt koko ajan heikompaan kuntoon kulunut rata. Viimeisella kierroksella tulikin kamppailtua kramppeja vastaan, jotka pystyin onneksi välttämään. Aika brutaaliksi tuo ero Pasi "tikis on" Ikoseen lopulta muodostui. sisäradalle ei ollutkaan sitten enää ihan tuoretta miestä asettaa viivalle maastorääkin jälkeen.

Kuva: Kalle Rantala

Talenttitoiminta on nyt potkaistu käyntiin ja odotan innolla jatkoa. Ensipuraisun perusteella tästä tulee hyvä systeemi!

Ei mun jalkani kanna...

Kuva Haaska

Tänä aamuna klo 8.00 päälläni ei ollut juoksushortseja ja -paitaa, vaan olin verhoutunut toppatakkiin ja farkkujen alla oli pitkät kalsongit. Aamutuimaan aurinko ei lämmittänyt selkääni, vaan hyytävä tuuli pieksi kasvojani ja pakkanen pyrki luihin ja ytimiin. Tänä aamuna vastaantulijat eivät tervehtineet iloisesti, vaan pitivät katseensa maassa ja yrittivät suojautua tuulelta ja tuiskulta.

Kuljen siis pitkin Joensuun ruutukaavaa kohti yliopistoa enkä kierrä aamulenkilläni puistoa Maspalomaksessa.

Kaksi viikkoa auringon lämpöä ja määräpainotteista treeniä hujahti suhteellisen nopeasti. Olen positiivisesti yllättänyt miten hyvät olosuhteet Kanarialta löytyi harjoitteluun. Kaiken kaikkiaan takana on pisin ja ehkä onnistunein leirijakso oman urani aikana.


32h harjoittelua sisältäen reilu 300 km:a juoksua ja suunnistusta on kyllä akkojen määriä vielä kultaisia menneitä vuosikymmeniä muisteleville, mutta minulle, 2010-luvulla lajia harjoittelevalle, nuo tunnit riittivät vallan hyvin. Paljoa enempää eivät jalat kestäisi. Äärirajoilla kuljettiin.


Leirin rytmitys oli hyvä. Kolme kovaa päivää, kevyt, kolme kovaa, kaksi kevyttä, kolme kovaa ja kevyt päivä tarjosivat viimeiseen kovaan settiin asti suhteellisen tuoreen miehen. Tehoreenit teimme tarpeeksi lyhyinä ja pääosin intervallityyppisinä, jotta ne eivät kuormittaisi liikaa. Lisäksi jalkojen kannalta oli elintärkeässä osassa mukana ollut hieroja, joka ansiokkaasti jaksoi pyöritellä treenin väsyttämiä pohkeita. Jos vielä pysyn tämän viikon terveenä leiri voidaan laskea parhaaseen A-luokkaan.


Eipä sillä mukava Suomeen on aina reissuilta palata. Täällä se elämä kuitenkin pyörii ja kummasti viihdyin tänään koulullakin paremmin kuin pitkään aikaan. Jännityksellä odotan, miten tähänastinen harjoittelu näkyy perjantain tasotestissä.

Tunnustusta

Karjalaisen lehtijuttu

Hyvältä tuntuu, kun meidän tekemisiä arvostetaan. Luin viikonloppuna lehdestä, että olemme ehdolla kyseisessä kategoriassa. Muita ehdokkaita olivat mm. Kaisa Mäkäräinen mc-osakilpailun 3. sijalla (äänestys taisi olla ennen parin viime viikonlopun tuloksia) sekä Jokipoikien Mestis-mestaruusjoukkue, joten urheilutoimittajien arvomaailma askarrutti.

Eipä tuo motivaatiota ainakaan vähennä...

Rutiineja ja niiden rikkomista

Kuukauden verran on nyt käynnistelty harjoittelua ensi kevättä ja kesää kohti. Olen yrittänyt pitää maltin vielä mukana, jotta ruuvia voi kiristää kohti kevättä. Tosin maltti on pariin kertaan pettänyt ja päivän toinen harjoite on tullut tehtyä. Marraskuussa painopiste oli selvästi voiman kehittämisessä ja tämä jakso jatkuu vielä joulukuun puoleen väliin asti. Voimaharjoittelulla tuntuu olevan lähes välitön positiivinen vaikutus omaan juoksuuni.

Tehoja tässä vaiheessa ei vielä ole tullut jauhettua. Viikon kovin harjoite on ollut lauantain TV-kova 60min, jota on kiristetty loppua kohti. Eli voidaan myös puhua kiihtyvästä TV-kovasta vai mitenkäs se nyt menee? Joensuun seudulla onkin ollut mahtavia yhteishölkkätapahtumia lauantaisin.

Siihen nähden, että konetta ei ole vielä viritelty, oli positiivinen yllätys toissalauantainen testijuoksu. Katajan juoksijan ja KR:n suunnistajien yhteisessä testijuoksussa kymppi kulki aikaan 33.00, joka jää hieman viime joulukuun henkilökohtaisesta haamujuoksusta. Lisäksi viime viikolla tehty tasotesti osoitti kunnon olevan lähellä viime maaliskuista, joten lähtökohdat ovat hyvät. Ajatuksissa ei ole nyt rakentaa suomalaisille hiihtäjille ominaista jumia, joka toivottavasti laukeaa sitten kauden pääkisojen alla, vaan pysytellä läpi talven suhteellisen terävässä kunnossa. Saa nähdä, kuinka ukon käy tänä talvena.

Marraskuun aikana pääsin myös takaisin mukavaan päivä- ja viikkorytmiin. Kun harjoitukset, koulu, lihashuolto, ravinto ja lepo ovat löytäneet oman paikkansa päivärytmistä, on energian kohdistaminen oikeisiin asioihin helpompaa ja sitä aikaakin ilmestyy jostain enemmän. Voi olla että toisille sopii hallittu kaaos, mutta itselleni rutiinit ovat tärkeitä.

Viime viikonloppuna viikkorutiinit tuli rikottua, kun KR:n kausi sai perinteisen alkunsa Kolin leirillä. Kolmen päivän leiri oli taaskin hektinen paketti, joka tarjosi näkökulmia suunnistuskartan jokaiselta kantilta. Taitopuolelle tuli taas kerralla roimasti uusia virikkeitä, Hannun esitellessä KR:n uudet taitoharjoittelumahdollisuudet kaudelle 2011. Eilen olotila oli nuutunut vaikkei harjoittelussa tullutkaan hurjasteltua, mutta kokonaisrasitus oli varmasti kohdillaan.

Loppuun voisin vielä laittaa kolmen viime vuoden harjoitusviikot Kolin leirin ympäriltä. Tiettyä innokkuutta näyttäisi olevan aistittavissa vuoden 2008 viikolla.