26.5.2009

Back in Business

FinnSpringistä aikaa on kulunut reilu kolme viikkoa. Siinä ajassa on tullu ulkoiltua hpk:hon merkattavia tunteja yhteensä reilut 12h. Aika lunkisti on vedelty ja niin oli tarkoitus. Aikaa on tullut vietettyä erilaisten aktiviteettien parissa ja täytyy myöntää, että ehkäpä siitä elämästä osaa nauttia ilman lenkillä käyntiäkin, tosin vaikeaa se on.

Penkkiurheilu on on otettu tosissaan niin tv:n ääressä kuin viitoituksen varressa. SM-maastot piti käydä tihrustamassa paikan päällä, vaikkei sen pölypilven läpi mitään nähnytkään. Kalassakin on tullut käytyä sekä "leiri-Mamana" toimittua. Sen verran kiireisenä olen itseäni yrittänyt pitää ettei harjoittelusta haaveiluun jäisi aikaa. Aika selvää kuitenkin on, että kun muut vetää kisaa ja itse vain seuraa sivusta, ei se hauskaa ole.

Pikkuhiljaa taitaa tuo kroppakin kestää harjoittelua. Tälle viikolle on tullut riehuttua jo kolmen tunnin verran, joka aikaisempiin viikkoihin verrattuna on paljon. Eipä taida sprinttiin vielä kummoista kulkua virittää, saa nähdä jaksaako sitä edes lähteä betonijyräksi. Jos Jukolaan saisi edes työstettyä sen verran reeniä koneeseen, että jaksaa pitkän yön asiallisesti läpi. Siitä sitten voikin alkaa syksyä kohti harjoittelemaan.

4.5.2009

Kevät, antaa mennä

Siljarastien hylsy ja FinnSpringin keskeytys, siinä on kevään saldo. Se, että emitti sippasi Siljarasteilla ja viime viikonloppuna tautia oli liikkeellä, ei poista sitä tosiasiaa ettei tässä fyysisesti olla lähelläkään omaa tasoa. Juokseminen ei tunnu hyvälle eikä normaalille. Ei tässä enää auta kuin todeta, että se oli tämän kevään osalta siinä.

Eipä sitä syyllistä tarvitse kovinkaan kaukaa hakea. Jos vielä jaksan kävellä pari metriä peilille asti, sieltä se takaisinpäin vilkuilee. Jälkeenpäin viisastelu ei paljoa auta, mutta pitää oppia tulevaisuutta varten. Ensi keväänä on turhaa kaivaa samaa monttua.

Seuraavien viikkojen projekti on minimoida liikunnanmäärä sille tasolle, jolla vielä mielenterveys säilyy. Juoksen seuraavan kerran kovaa, kun se hyvältä tuntuu, siihen asti teen kaikkea muuta. Tänään oli oikeestaan aika hauska päivä ennakko-odotuksiin verrattuna. Taidan lopettaa kokonaan, jos huomenna on vielä yhtä hauskaa ilman urheilua.