Viikonloppukimara

SM-sprintin jälkeen on on tullut tehtyä kolme erilaista viikonloppukeikkaa, jotka tosin jotenkin päättyivät tavalla tai toisella Mikkeliin. Perjantaina, viikonloppu ennen Jukoa, suunnattiin Antin kanssa autolla kohti Ruokolahtea, josta oltiin Juutilaisen Anssin ystävällisellä avustuksella saatu karttoja viime vuosien Eukkorasti-maastoista. Vaikka lämpömittari näytti 5 astetta ja vettä satoi, noissa maastoissa oli ilo reenata! Täytynee löydä Fin5 ensi vuoden kilpailukalenteriin. Haastavuutta tulee löytymään niin fyysisesti kuin taidollisestikin.

Lopussa gps-käyrä ei ole ihan kohdillaan. Kartta Sk Vuoksen sivuilta.

Lauantai ja sunnuntai vieteltiin sitten Mikkelissä. Itse olin lauantaina sen verran hapoilla edeltäneestä kahden reenin päivästä, etten kyennyt yhtään mihinkään. Nurmonen tottakai valmistautui tulevaan rastijuhlaan tutustumalla Jukon mallimaastoihin. Sunnuntaina itsekin kykenin jo pitkälle pk-suunnistukselle, kun karttalaatikosta sattui löytymään pari SM-pitkän matkan karttaa ratoineen Suurlahdesta. Naisten radan könysin läpi niin hiljaa kuin vain mies kykenee.

Jukossa olin lupautunut juoksemaan Katajan hiihtäjien kanssa ja vielä pitkän yön. Epäilytti hieman lähteä matkaan, kun ei ole tullut noin pitkiä kisoja tänä vuonna vedettyä ja kunto oli vielä suuren luokan arvoitus. Läpipääsykään ei ollut itsestäänselvyys. Ajattelin, lähteä taipaleelle ilman suurempia verryttelyjä, mutta Variksen pojat lensivät hyvin kaksi ensimmäistä osuutta, että pakkohan sitä oli vähän hölkkäillä.

Reissu meni odotuksiin nähden hyvin. Suunnistus pysyi yhtä koukkua lukuunottamatta aika hyvin lapasessa. Alkuosa meni Laitisen Petterin selkää seuraillen ja toisen kerran Laurikkalan ampumaradalta lähtiessä suunnistelin aikalailla omatoimisesti. Loppumatkalla satuin näkemään Lauran, joka suunnisti Haukivuoren Kisailijoiden 2-joukkueen toista osuutta. Ihan mukava hetki sekin ja taisinpa sitä jotain huudellakin. Käkeen tuli reilusti, joka oli aikalailla odotettua. Oli kuitenkin hieno juosta Jukolaa niin ettei niskassa ole minkään luokan menestyspaineita, chillailla letkoissa vaan ja eipä nuo tuttuja paikkoja olleet viimeistä kolmea rastia lukuunottamatta Loppuyön sai sitten jännittää KR:n joukkueiden menoa.

Naamasta voi päätellä ettei ollut ihan kevyin reissu. kuva: antin.net

Juhannus kai pitää oikeaoppisesti viettää mökillä ja vieläpä Järvi-Suomessa. Puumalassa ollessa tuli harrastettua perinteisten juhannusmenojen lisäksi muutamaan otteeseen suunnistustakin. Aattona valloittettiin Myllärisen Antin kanssa Haukkovuorta ja juhannuspäivänä saatiin Ollikin mukaan Puumala-Jukolan laduille.

Reenien suhteen viime viikko oli ensimmäinen yli kymmenen tunnin viikko miesmuistiin. Jalat olivat vähän ymmällään suuresta juoksumäärästä äkkiseltään, mutta nekin alkaa pikkuhiljaa tottua reenaamiseen. Muutaman hyvän reeniviikon tähän saumaan saa ahdettua ja pitää toivoa että se kantaa Fin5:lla, oli sarja sitten E tai A.

Keskiviikon tuliset

Pipo oli suunnittellut keskiviikon taitoreenin ja vaikeustaso oli ainakin kohdallaan.
Nilkkaa ei olisi tarvinnut pyöräyttää ympäri kolmoselle mennessä. Toisen vedon liput olisivat varmaan olleet ihan tarpeeksi haastavia kisavauhdissa. Kai se on ruvettava teippaamaan reeneihinkin.

Pöljän päivä

Ei olisi ukko uskonut vielä viikko sitten tiistain kuntorasteilla, minkälaiseen lentoon sitä sprintissä pääsee. Meno oli silloin vielä todella tahmeata ja otin Leppäsen Jaakolta 7 minuuttia pataan. Keskiviikkonakaan ei vielä ollut hirveätä tikkiä havaittavissa, kun Pipon kanssa vietiin rastit taitoreeniin.

Torstaina lähdin lähinnä Lauran touhuja seurailemaan Oison tiistain spektaakkelimaiselle rinttiradalle varsinaisen tapahtuman jälkihöyryissä. Karsinnan hölkkäilin siskon kanssa ja yritin tarjota tietämystäni sprinttisuunnistuksesta ihan kuin mulla olisi jotain annettavaa sille. Huomasin nopeasti, että sykkeet pyöri normaalisektorilla ja päätinkin vetää finaaliosuuden VK:ta. Fiilis oli hyvä ja jalat toimi. Päätin, että olen sunnuntaina viivalla.

Lauantaina olikin sitten serkun yo-juhlat ja kohtuullinen siirtymä Kokkolaan. Piti siinä vielä käydä perille päästyä fiilistelemässä vanhaa kotitaloa. Jotenkin tuntui, että kaikki etäisyydet ja mittasuhteet ovat kutistuneet 15 vuodessa. Vielä pikku hölkät Jannen ja OPn kanssa iltakymmeneltä sekä spekulaatiot tulevasta.

Karsintaan oli mukava startata ensimmäisten joukossa. Taisi kaikkiin lohkoihin riittää ns. kovempi menijä ensimmäisille minuuteille eikä tarvinnut lähtöpaikalla ihan yksin olla. Itse suoritus oli aika hyvä, yksi väärä reitinvalinta kiireessä tuli tehtyä. Toisen tien alituksen jälkeen sain Fröjdöön selän näkyviin ja selän kiinni imeminen antoi selkeästi lisäpuhtia. Ekana miehenä maaliin ja toivo heräsi finaalipaikasta, vaikken varma voinut ollakaan.

Rane kävi jotain kuittaamassa, että kannattaa jatkossakin keskittyä lepoon sen verran rennon näköistä juoksu kuulema karsinnassa oli. Keuhkot olisivat vaatineet muutaman kovan sitten FinnSpringin, sen verran veri maistui suussa. Finaalipaikkahan sieltä napsahti ja tavoite oli täytetty.

Finaalissa jalat tuntuivat tuoreemmilta kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Tottakai sitä tuli aloitettua sen mikä jaloista lähti ja sippasin puoleen väliin. Muutama pikkukoukku tuli, lähinnä rutiinin puutteesta johtuen. Kympin killerin sentään klaarasin.

Ei se parempi sija finaalissakaan fysiikasta jäänyt kiinni, vaan suunnistustaidosta ja -tekniikasta, mutta ei auta kun harjoitella. Sija 22 on 8 sijaa paremmin kuin vuosi sitten ja taso oli kyllä tänä vuonna kovempi. Positiiviset fiilikset ovat olleet tämän viikon alun päällimäisinä ja eiköhän tästä taas uskalla alottaa harjottelemaan normaalisti pikkuhiljaa.