25.3.2011

Ei se aina kule

Jäipä tasotestit ja Aktia Cupit viime viikolla juoksematta. Eniten harmittaa ettei päässyt vertaamaan itseään Muukkosen kevätkuntoon. Viiteen päivään ei lenkkeilty, kun kurkkua kivisti ja muutenkin yleisolo oli suhteellisen heikko. Tauti ei nostattanut kuumetta, mutta muuten kävi selväksi ettei lenkille ole asiaa. Portugalin leiri antoi vähän turhan paljon negatiivista palaututetta.

Herkät ja palautuneet jalat olivat taudin mukanaan tuoma positiivinen ilmiö. Viiden päivän lepo teki hyvää lihaksille. Tiistain vetoreenissä jalat olisivat vieneet turhan lujaa, mutta onneksi keuhkot pitivät miehen aisoissa. Olen ollut viime vuosina harvoin kipeänä, joten harjoittelun aloittelu pienen sairastelun jälkeen tuntui aika erikoiselta. Omaa olotilaa ja fiilistä on tullut pohdittua aika paljon päivittäin ja samalla pohdittua, pitääkö harjoittelua keventää tai jättää jotain tekemättä kokonaan.

Kehitys on taudin jäljiltä helppo todeta päivittäin ja tänään tuntuu kaikinpuolin normaalilta. Seuraava viikko menee viimeisen "perusviikon" merkeissä ennen Sveitsin leiriä ja nurkan takana odottavaa kilpailukautta. Mukavat ajat tuloillaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti