11 päivää ja 9 kisaa

Aika kovan paketin sai aikaan, kun suuntasi katsastuksista suoraan Sveitsin Rastiviikolle. Tällä viikolla en ole nenääni lenkkipoluilla juurikaan esitellyt ja ihan syystä. Vieläkään ei olo tunnu kovinkaan palautuneelta, vaikka eletään perjantaita ja edellisen kerran juoksin kisaa lauantaina. No, jaksan uskoa, että tällä paketilla sai ainakin voimaa, sitkeyttä ja osoituksen itselleni riittävästä turnauskestävyydestä loppukautta ajatellen.

Reissun virallinen osuus eli MM-katsastukset olivat tervanjuontia. Alustavina päivinä luulin jo hetken, että maaston ja kartan välinen yhteys olisi avautunut minulle myös Ranskan maaperällä. Olin niin väärässä. Keskarilla ykköselle tuli reilu kolmen minuutin virhe ja JoLe ajoi kiinni. Erinäisten vaiheiden jälkeen puolisen kymmentä rastiväliä suoritettuani liityin Hampin letkaan, jossa kurvasin myös vahvan etupeesin saattelemana pois. Ehkä opin Jarkon suorituksesta jotain, toivottavasti.

Norttonki sujui oikeastaan hyvin siihen asti, kunnes tajusin, että tämähän menee hyvin. Tämän jälkeen ei mistään tullut enää mitään. JoLe, joka lähti muuten 12min perään, toi minut lopulta perhosilta pois. Ei ollut kovinkaan hyvä maku suussa tämänkään reissun jälkeen. Yritin kyllä, mutta epäonnistuin.

Swiss O Weekille lähdin suurempia valmistautumatta ja ilman tavoitteita katsastusten rasitus kropassa. Tiesin, että viikosta tulee raaka, kun prologia ja viimeisen päivän keskaria lukuunottamatta ohjelmassa vuorottelivat normaali- ja pitkämatka. Ei pyritty kuuhun asti eikä sinne sitten päästykään. Meno oli väsynyttä koko viikon ja tein isoja virheitä, kun en vaan jaksanut suunnistaa. Oravapolkulainenkin tarkistaa hissilinjan alittaessaan, minkä pylvään alta menee, itse en jaksanut vaivautua. Tämäkin näkyi n. 2 minuutin ylimääräisenä ajanhukkana. Sain kuitenkin pidettyä päävastustajani eli Peltolan Juhan takana lopullisissa tuloksissa, vaikka Jones Kahelinin perässä en meinannut pysyä kartta rullallakaan.

Tämän kevyemmän viikon jälkeen käännän katseet kohti syksyä päätavoitteinani SM-pitkämatka sekä Suomen mestaruuden puolustaminen viestissä. Jälkimmäinen vaatii myös hyviä juoksuja etukäteen, jotta vakuutan olevani ykkösjoukkueen paikan arvoinen. Kilpailu kolmesta jaossa olevasta paikasta on kovaa. Valmistautuminen näihin syksyn kekkereihin alkaa ensi viikolla Talenttileirillä Vuokatissa ja seuraavan kerran kisataan numerolappu rinnassa Huippuliigan finaalissa.

PS. SOW kannattaa ehdottomasti käydä joskus kokemassa.

Mopolla moottoritiellä

Läpsyt siihen. Kuva: www.paimionrasti.fi

Juko takana ja Serlan pehmo-orava komeilee palkintokaapissa kakkosjoukkueen kymmenennen sijan kunniaksi. Tänä vuonna pääsin juoksemaan siihen paikkaan, joka oli jo viime vuonna lähellä. Muutenkin sanoisin, että kakkosjoukkueen suoritus oli erinomainen. Hyvällä valmistautumisella tulee keskinmäärin hyvä tulos.

Yön läpi oli mukava seurata joukkueemme viestin kehittymistä. Äijät hoiteli yksi toisensa perään osuutensa varsin mallikkaasti säilyttäen tuntumat kärkeen sekä meidän ykkösjoukkueeseen. Erityisesti SP:n veto pitkällä yöllä oli silmiä hivelevää. Meno oli sen verta vakuuttavaa, että jouduimme Fabun kanssa kilpailukeskusta kohti ajellessa käymään keskustelun, jota en kuuna päivänä ajatellut joutuvani käymään: Miten toimisimme, jos lähtisimme yhtä aikaa metsään.

No ihan ei tarvinnut lähteä Fabun kanssa rinta rinnan, mutta paikka oli silti kutkuttava: tyhjää oli pari minuuttia eteen ja taakse. Alusta alkaen tuli runtattua niin kovaa kuin uskalsin. Suunnistuskin sujui mallikaasti ja yritin vetää idioottivarmasti lipulta toiselle, joten mikäs siinä oli puotellessa. Ennen pitkää väliä uumoilin, ettei kukaan vielä ohi ole tullut, sillä olin pysynyt hyvin viivalla ilman virheitä. Pitkällä välillä oma valinta vähän arvellutti, mutta tuo asia unohtui seuraavilla väleillä, kun ketään ei näkynyt, ei kuulunut edessä eikä takana.

Kympin verran jaksoin ennenkuin alkoi painamaan. Tämän jälkeen suunnistuksestakin katosi aggressiivisuus ja meno muuttui aikamoiseksi könyämiseksi. Toisella kertaa aukolle tultaessa näinkin sitten ensimmäistä kertaa Millingerin ja Hubmannin peruutuspeilistä. Jälkimmäisellä aukkorastilla hölläsin vauhtia sen verran, että pääsin poikien mukaan. Uumoilin putkipätkän olevan aluillaan ja ajatuksena oli se, että tässä letkassa on roikuttava niin pitkään kuin mahdollista.

Viimeisen hajontarastin jälkeen kilometrin verran niitä Hubmannin kantapäitä ehdin katsella ennen kuin kyseinen herrasmies tummutti minut turpeeseen. Vauhti oli Helsinksuolla liikaa ja ihailin vielä hetken aikaa linkkimies Bortnikin selkää ennen yksinäisen miehen taivalta. Viimeiset liput naulasin kuitenkin asiallisesti ja pystyin nappaamaan tuon kymmenen sijan pois kuleksimasta, joka oli myös asetettu joukkueemme tavoitteeksi.

Kaiken kaikkiaan pystyin mielestäni suorittamaan ankkuriosuuden joukkueemme yleisen linjan mukaisesti, ilman suurempia koukkuja tehden hyvän viestijuoksun. Mopolla ei vielä taisteltu MM-mitallisteja vastaan, mutta ehkä tulevaisuudessa sekin on mahdollista. Pitänee viritellä konetta tulevia vuosia varten. Seuraavaksi parin viikon harjoitusjakson jälkeen on suunnattava Euromeetingiin ja Kainuuseen hakemaan revanssia Millingeristä.

Kiitokset äijille tästä kokemuksesta!

Lopuksi vielä muistilista tulevia vuosia varten:

-Tule Jukoon palautuneena

-Nuku ennen omaa osuuttasi

-Juo juomarasteilla

-Älä touhota niin paljoa, että unohdat ottaa geelin mukaan metsään

-Vedä se geeli ja juo päälle

Långanatten

Kuva: Jukka Inkeri

Toinen rasti tuli ruutuun, enää en ole yksinkertainen. Tämä voitto tuntuu henkilökohtaisesti jopa paremmalta kuin ensimmäinen. Tällä kertaa tuntuu siltä, että olen sen todella ansainnut. Kohdallani ei kuitenkaan voida puhua mistään pitkän yön sankaritarinasta, vaan siitä, että pystyin hoitamaan tonttini niinkuin se minulle oli osoitettu. Koko joukkue juoksi käsikirjoituksen mukaan.Tänä vuonna venymisiä ei tarvittu, sen verta hyvin kaikki tiesivät, mitä meiltä vaaditaan voittoon ja tekivät juurikin sen.

Pipo varoitteli jo hyvissä ajoin mahdollisesta pitkästä yöstä ja olin myös ilmoittanut halukkuuteni samaiselle pätkälle. Tein muutamia harjoituksia silmällä pitäen långaa, joista ehdottomasti hienoin ja tärkein oli Hannun kanssa tehty 12km:n pitkän yön simulaatio Paradisetissa Siljarastien peruunnuttua. Silloin pystyin turvaamaan noin 5 km Hannun tarjoamaa kahden minuutin etumatkaa, kunnes siirryin siihen rooliin letkassa, joka oletettavasti odotti myös 10Milassa.

Pientä epävarmuutta valmistautumiseen tuli pääsiäsviikolla, kun poskiontelot tuppasivat olemaan suhteellisen täynnä ylimääräistä limaa. Pikainen reagointi ja pitkän matkan passaaminen onneksi auttoivat. Silti Siljarasteilla piti käydä tekemässä isot koukut huonon itseluottamuksen siivittämänä. Kuitenkin pysyin lopun Vallun vauhdissa mukana ja tuokin henkinen tumma pilvi väistyi Tiomilan päältä.

Taktisesti oli selvää, että jos olemme pitkän yön jälkeen mukana kärkitaisteluissa, olemme vahvoilla viimevuotisen voiton uusimisessa. Oma roolini oli siis tulla kärkiletkan mukana pois. Hannun kanssa käytiin muutama keskustelu, joiden pohjalta todettiin yhteen ääneen, että varmin tapa päästä kärkiletkaan on lähteä kärjessä ja pysyä viivalla.

Olo oli koko lauantain luottavainen. Viime vuoden Milasta oli hyvä ammentaa energiaa ja olin varma, että omat eväät riittävät tavoitteeni saavuttamiseen. Vaiherikkaan kolmannen osuuden jälkeen Hannu tarjoili minulle 10 sekunnin etupeesioption, jonka realisoin jo ykkösvälillä tarkkailuasemaksi. Ykkösellä kasassa olivatkin sitten jo KR, Halden, KOK ja Göteborg sekä muutama muu. Kenelläkään ei suuremmin ollut haluja ratkaista kisaa pitkällä kakkosvälillä, joten lähdimme taipaleella harmoniassa.

Radan alkuosuus aina radiorastille mentiin käytännössä niin, että selvillä pätkillä KOKin Djurhuus ja minä olimme vauhtia pitämässä ja suunnistuspätkillä IFK:n Martner ja Haldenin Pedersen tekivät hommia. Harrastin metsän puolella passiivista suunnistamista, mutta etenkin pari kertaa väliaikarastin jälkeen olin myös vetohommissa hyvän itseluottamuksen saattelemana.

Pitkällä välillä etelään kohti radiorastia letkaamme liittyi ns. kakkosletka, josta Lidingön Myhren siirtyi vetovastuuseen Martnerin rinnalle. Tällä välillä näin myös Terän paidan edessäni polulla, mutta onneksi pienen spurtin jälkeen pystyin toteamaan, että ei se ainakaan Jani ole. Radiorastilta lähtiessä vastaan tuli Boströmin letka, joka ajoikin meidät kiinni pari väliä ensikohtaamisen jälkeen.

Boströmin liityttyä karkeloihin totesin, että minulla on kolme asiaa, joihin keskittyä: 1. Pysy kartalla 2. Asemoi itsesi niin, että näet mitä aktiiviset Boström, Myhren ja Martner tekevät 3. Tarkkaile ympäristöä sen verran, ettei kukaan pääse kuittaamaan letkaa. Letkan kokoonpano enteili sitä, että isoiksi pyssyiksi laskemani Kratov, Huovila ja Lakanen olivat vielä takaa-ajoasemissa.

Eipä ollut paljoa nackan koputtamista Boströmin työskentelyssä, kaveri veti sen verran kovaa ja korkealta. Lopun juoksupätkillä otin sitten asemat letkan kärkipäästä, kun jalat tuntuivat vielä suhteellisen tuoreilta. Varoitusrastin 5s:n koukku heikensi hivenen tilannetta, mutta pystyin seuraavilla väleillä luukuttamaan itseni kolmantena vaihtoon. Tehtävä suoritettu.

Seuraavien viikkojen tavoitteena onkin sitten hankkia rankisijoitus.

Kuva: Jukka Inkeri

Yön valot hakkaa tajuntaan

Toivottavasti ei tarvitse laulun sanoja ensi yönä kertailla:

Vain viivakoodit aukaisee
Tien meidän hermokeskukseen
Yön valot hakkaa tajuntaa
On kaikki h**vetin halpaa

Minä annan kaiken ja enemmän
Tuli polttaa uskon mihinkään
Mitä sitten jos sielun menettää
Mutta on vain pakko roikkuu perässä

Vain tuscha meidät herättää
Selvästi hetken näkemään
Värit lyö mielen ikkunaan
Ja tunteet pikakelataan

Minä annan kaiken ja enemmän
Tuli polttaa uskon mihinkään
Mitä sitten jos sielun menettää
Mutta on vain pakko roikkuu perässä

(Apulanta: Viivakoodit)

Ei se aina kule

Jäipä tasotestit ja Aktia Cupit viime viikolla juoksematta. Eniten harmittaa ettei päässyt vertaamaan itseään Muukkosen kevätkuntoon. Viiteen päivään ei lenkkeilty, kun kurkkua kivisti ja muutenkin yleisolo oli suhteellisen heikko. Tauti ei nostattanut kuumetta, mutta muuten kävi selväksi ettei lenkille ole asiaa. Portugalin leiri antoi vähän turhan paljon negatiivista palaututetta.

Herkät ja palautuneet jalat olivat taudin mukanaan tuoma positiivinen ilmiö. Viiden päivän lepo teki hyvää lihaksille. Tiistain vetoreenissä jalat olisivat vieneet turhan lujaa, mutta onneksi keuhkot pitivät miehen aisoissa. Olen ollut viime vuosina harvoin kipeänä, joten harjoittelun aloittelu pienen sairastelun jälkeen tuntui aika erikoiselta. Omaa olotilaa ja fiilistä on tullut pohdittua aika paljon päivittäin ja samalla pohdittua, pitääkö harjoittelua keventää tai jättää jotain tekemättä kokonaan.

Kehitys on taudin jäljiltä helppo todeta päivittäin ja tänään tuntuu kaikinpuolin normaalilta. Seuraava viikko menee viimeisen "perusviikon" merkeissä ennen Sveitsin leiriä ja nurkan takana odottavaa kilpailukautta. Mukavat ajat tuloillaan.

Itku 9 päivän ilosta

Tuli nimittäin lopetettua Portugalin leiri nolla- eli lepopäivään olosuhteiden pakosta. Meno oli liian kovaa reiden alaosalle, joka pamahti jökkiin siinä WRE-kisan jälkeen. En olisi koskaan uskonut, että sohvalla röhnöttäminen on noin vaarallista. Loppupäivä meni sitten nilkuttaessa. Juoksijan polven kuulema siitä olisi saanut aikaan, jossen olisi käynyt hyvää rasitusvamman alkua hierojalla selvittelemässä kahteen otteeseen tällä viikolla. En ole vielä uskaltanut juoksua kokeilla, mutta uskoisin, että se on nyt taas mahdollisuuksien rajoissa.

Tulihan siellä 9 päivää reenattuakin. Uusi ja mielenkiintoinen ilmiö oli, että suunnistus kulki kauden ensimmäisellä leirillä. Mukava oli latoa menemään ilman aikaisempien vuosien perustavanlaatuisia taidollisia ongelmia. Yösuunnistuskin tuntui kolahtavan suurinpiirtein uomilleen ensimmäisestä yöllisestä reissusta lähtien. Oli mukava surffailla onnistumisten aallonharjalla.

Ne kaksi POM:n kisaa, jotka tahkosin, antoivat lisää merkkejä kehityksestä. Ensimmäinen oli suorastaan loistava veto.Vaikka pieniä rastinottovirheitä tuli siellä täällä, oli kisa ehdottamasti yksi elämäni parhaista ja selkeä osoitus siitä, että taas on menty eteenpäin useammalla suunnistuksen osa-alueella. WRE-kisan juoksu olikin sitten luokkaa oma normijuoksu, ei huono, mutta ei priimakaan.

Nyt palautellaan tämä viikko loppuun. Ensi viikolla onkin sitten tarkoitus testailla missä mennään fyysisesti. Tiistaina vuorossa on kauden kolmas tasotesti ja lauantaina ajattelin rohkaistua viivalle Aktia Cupissa, jos vaan kroppa antaa luvan. Motivaatio ei osoita hiipumisen merkkejä...

Talent-show Vierumäki

Kuva: Kalle Rantala

Aika mielenkiintoinen viikonloppu on takana. Ohjelmassahan oli liiton uuden Talentti-ryhmän testileiri. Olin jo lunastanut paikkani ryhmässä viime kauden tulosten perusteella, joten viikonloppu oli minulle ja muutamalle muulle jo aikaisemmin näyttönsä antaneelle hieman erilainen. Eipä siinä, testit tehtiin sata lasissa ja tavoitteena oli näyttää olevansa testien perusteella suoran valinnan arvoinen.

En juurikaan passaillut harjoittelun suhteen leirille lähtiessä. Lisäksi testejä alustava viikko oli koulun puolesta kevään tiukin, mikä aiheutti lisärasitusta jo ennen testejä. Maastotestin jälkeisenä yönä olikin ohjelmistossa Tainin ja Harjun haastattelun sijaan Valvontakomission kyselytunti klo 2.30 alkaen, jossa käsiteltävinä aiheina olivat urheilijan yöhikoilu sekä rasituksen näkyminen yösykkeessä. Onneksi stressi laukesi viimeistään eilen tenttipaperin jätettyäni.

Noottia tuli keskivartalon syvistä lihaksista. Riipunnasta jalkojen nostaminen tankoon tuotti osalle aikuistalenteista vaikeuksia ja kuuluin itse tuohon joukkoon. Jälkeenpäin analysoin tilanteen niin, että hiihtäjätaustaisilla kokelailla tämä testi sujui huomattavasti paremmin kuin enemmän juosten harjoittelevilla. Tulos oli kaikesta huolimatta luokaton ja syvistä lihaksista tuli itselleni ensimmäinen kehityskohde.

Juoksutestit olivat sitten ne minulle sopivat testiosiot. Molempiin suhtauduin etukäteen aika kriittisesti, mutta kummastakin muodostui mukavahko otatus ennen kaikkea itseään vastaan. Aika sinkeille tuli itsensä ajettua tuossa kolmen kierroksen maastorallissa, joka otti kaikkinensa 54,38 eikä reissusta helpompaa tehnyt koko ajan heikompaan kuntoon kulunut rata. Viimeisella kierroksella tulikin kamppailtua kramppeja vastaan, jotka pystyin onneksi välttämään. Aika brutaaliksi tuo ero Pasi "tikis on" Ikoseen lopulta muodostui. sisäradalle ei ollutkaan sitten enää ihan tuoretta miestä asettaa viivalle maastorääkin jälkeen.

Kuva: Kalle Rantala

Talenttitoiminta on nyt potkaistu käyntiin ja odotan innolla jatkoa. Ensipuraisun perusteella tästä tulee hyvä systeemi!

Ei mun jalkani kanna...

Kuva Haaska

Tänä aamuna klo 8.00 päälläni ei ollut juoksushortseja ja -paitaa, vaan olin verhoutunut toppatakkiin ja farkkujen alla oli pitkät kalsongit. Aamutuimaan aurinko ei lämmittänyt selkääni, vaan hyytävä tuuli pieksi kasvojani ja pakkanen pyrki luihin ja ytimiin. Tänä aamuna vastaantulijat eivät tervehtineet iloisesti, vaan pitivät katseensa maassa ja yrittivät suojautua tuulelta ja tuiskulta.

Kuljen siis pitkin Joensuun ruutukaavaa kohti yliopistoa enkä kierrä aamulenkilläni puistoa Maspalomaksessa.

Kaksi viikkoa auringon lämpöä ja määräpainotteista treeniä hujahti suhteellisen nopeasti. Olen positiivisesti yllättänyt miten hyvät olosuhteet Kanarialta löytyi harjoitteluun. Kaiken kaikkiaan takana on pisin ja ehkä onnistunein leirijakso oman urani aikana.


32h harjoittelua sisältäen reilu 300 km:a juoksua ja suunnistusta on kyllä akkojen määriä vielä kultaisia menneitä vuosikymmeniä muisteleville, mutta minulle, 2010-luvulla lajia harjoittelevalle, nuo tunnit riittivät vallan hyvin. Paljoa enempää eivät jalat kestäisi. Äärirajoilla kuljettiin.


Leirin rytmitys oli hyvä. Kolme kovaa päivää, kevyt, kolme kovaa, kaksi kevyttä, kolme kovaa ja kevyt päivä tarjosivat viimeiseen kovaan settiin asti suhteellisen tuoreen miehen. Tehoreenit teimme tarpeeksi lyhyinä ja pääosin intervallityyppisinä, jotta ne eivät kuormittaisi liikaa. Lisäksi jalkojen kannalta oli elintärkeässä osassa mukana ollut hieroja, joka ansiokkaasti jaksoi pyöritellä treenin väsyttämiä pohkeita. Jos vielä pysyn tämän viikon terveenä leiri voidaan laskea parhaaseen A-luokkaan.


Eipä sillä mukava Suomeen on aina reissuilta palata. Täällä se elämä kuitenkin pyörii ja kummasti viihdyin tänään koulullakin paremmin kuin pitkään aikaan. Jännityksellä odotan, miten tähänastinen harjoittelu näkyy perjantain tasotestissä.

Tunnustusta

Karjalaisen lehtijuttu

Hyvältä tuntuu, kun meidän tekemisiä arvostetaan. Luin viikonloppuna lehdestä, että olemme ehdolla kyseisessä kategoriassa. Muita ehdokkaita olivat mm. Kaisa Mäkäräinen mc-osakilpailun 3. sijalla (äänestys taisi olla ennen parin viime viikonlopun tuloksia) sekä Jokipoikien Mestis-mestaruusjoukkue, joten urheilutoimittajien arvomaailma askarrutti.

Eipä tuo motivaatiota ainakaan vähennä...

Rutiineja ja niiden rikkomista

Kuukauden verran on nyt käynnistelty harjoittelua ensi kevättä ja kesää kohti. Olen yrittänyt pitää maltin vielä mukana, jotta ruuvia voi kiristää kohti kevättä. Tosin maltti on pariin kertaan pettänyt ja päivän toinen harjoite on tullut tehtyä. Marraskuussa painopiste oli selvästi voiman kehittämisessä ja tämä jakso jatkuu vielä joulukuun puoleen väliin asti. Voimaharjoittelulla tuntuu olevan lähes välitön positiivinen vaikutus omaan juoksuuni.

Tehoja tässä vaiheessa ei vielä ole tullut jauhettua. Viikon kovin harjoite on ollut lauantain TV-kova 60min, jota on kiristetty loppua kohti. Eli voidaan myös puhua kiihtyvästä TV-kovasta vai mitenkäs se nyt menee? Joensuun seudulla onkin ollut mahtavia yhteishölkkätapahtumia lauantaisin.

Siihen nähden, että konetta ei ole vielä viritelty, oli positiivinen yllätys toissalauantainen testijuoksu. Katajan juoksijan ja KR:n suunnistajien yhteisessä testijuoksussa kymppi kulki aikaan 33.00, joka jää hieman viime joulukuun henkilökohtaisesta haamujuoksusta. Lisäksi viime viikolla tehty tasotesti osoitti kunnon olevan lähellä viime maaliskuista, joten lähtökohdat ovat hyvät. Ajatuksissa ei ole nyt rakentaa suomalaisille hiihtäjille ominaista jumia, joka toivottavasti laukeaa sitten kauden pääkisojen alla, vaan pysytellä läpi talven suhteellisen terävässä kunnossa. Saa nähdä, kuinka ukon käy tänä talvena.

Marraskuun aikana pääsin myös takaisin mukavaan päivä- ja viikkorytmiin. Kun harjoitukset, koulu, lihashuolto, ravinto ja lepo ovat löytäneet oman paikkansa päivärytmistä, on energian kohdistaminen oikeisiin asioihin helpompaa ja sitä aikaakin ilmestyy jostain enemmän. Voi olla että toisille sopii hallittu kaaos, mutta itselleni rutiinit ovat tärkeitä.

Viime viikonloppuna viikkorutiinit tuli rikottua, kun KR:n kausi sai perinteisen alkunsa Kolin leirillä. Kolmen päivän leiri oli taaskin hektinen paketti, joka tarjosi näkökulmia suunnistuskartan jokaiselta kantilta. Taitopuolelle tuli taas kerralla roimasti uusia virikkeitä, Hannun esitellessä KR:n uudet taitoharjoittelumahdollisuudet kaudelle 2011. Eilen olotila oli nuutunut vaikkei harjoittelussa tullutkaan hurjasteltua, mutta kokonaisrasitus oli varmasti kohdillaan.

Loppuun voisin vielä laittaa kolmen viime vuoden harjoitusviikot Kolin leirin ympäriltä. Tiettyä innokkuutta näyttäisi olevan aistittavissa vuoden 2008 viikolla.

Vanhoilla eväillä uuteen kauteen

Aikamoinen kausi on takana ja uutta pitäisi löydä kehiin. Paljon tuli koettua, niin positiviisia kuin negatiivisia fiiliksiäkin, mutta siitä taitaa olla urheilussa kyse. Päällimmäisinä tietysti nousee pinnalle Tiomila ja SM-viesti, jotka vielä viime talvena tuntuivat aikalailla kaukaisilta valloitettavilta omalta osaltani. Eteenpäin mentiin ja siellä oltiin.

Harjoituksellisesti tuntui, että se oma linja löytyi ja tänä talvena voi keskittyä niiden pienien säröjen hiomiseen, jotka kirjailin ylös kausianalyysia vääntäessäni. Kesän heikot esitykset johtuivat lähinnä liian suuren motivaation aiheuttamista harjoitusseteistä. Turha on meikäläisen lähteä hirveästi pehmeään maastoon riehumaan, jos tuntuu siltä, että tikin edellytyksenä on elastisuus. MM-katsastuksissa ei tuosta ominaisuudesta ollut enää mitään jäljellä ja tuloksetkin sen näyttivät.

Seuraavat kehitysaskeleet on edelleen helpompi ottaa suunnistustaidon puolella. Viimeisen parin viikon aikana ei ole tullut karttoja liikaa vilkuiltua, mutta nyt alkaa taas olemaan aika kaivaa ne esiin...

Kiitokset vielä kaikille, jotka tuntevat edesauttaneen meikäläisen tähänastista taivalta!

Edessä ura kansallisen tason viestimiehenä

Eipä taida meikäläisestä olla muuhun. Euromeeting oikeastaan jatkui samalla sävelellä, millä WUOC päättyi. En osaa suunnistaa. Viesteissä sentään koko porukan potin kuseminen painaa vaakakupissa sen verran, että juoksen edes kohtuullisesti.

Keskarille oli löyty 27 rastia 5 km:lle, eli keskimääräinen väli oli alle 200m. Jotenkin aavistelin jo tässä vaiheessa ettei kisassa vauhtia pääse pitämään, vaan pystyyn pistetään rastinottotalkoot. Yrittänyttä ei laiteta, joten lähdin avoimin mielin kisaan. Ennen rastia numero 16 olin leiponut yhden minuutin koukun mutta pyyhettä en ollut vielä heittänyt kehään. Tuokin väli tuli toteutettua hyvin ja rastipistekin oli jo hallussa (seisoin kumpareen päällä), mutta lipun löytämiseen pistekumpareen laidalta menikin sitten kaksi minuuttia ja samalla reissulla hävisi motivaatio. Oli aika avuton fiilis, kun tietää että on oikeassa paikassa mutta lippu ei vaan löydy. Kolmannen vauhdinhakureissun jälkeen se oranssikangas paistoikin sitten sieltä heinien keskeltä. Lopussa suunnistin vielä yhden rastin yli sitä seuraavalle, mutta tuo virhe ei siinä suunnistuspettyneisyydessä paljoakaan jaksanut harmittaa.

Viestin avaus olikin taas ihan asiallinen juoksu. Loppulenkillä tosin olin jo yksin karussa toisena, kunnes toiseksi viimeisen rastin tuntumaan otin minuutin koukun, jonka seurauksena muut pääsivät taas kantaan ja ero Boströmiin kasvoi lähes 2 minuuttiin.

Pitkälle matkan tiesin sopivan itselleni paremmin kuin keskimatkan ja ajattelin, että se voisi kaikin puolin olla mulle passeli. No hyvä kisahan siitä tuli, siis kolmatta rastia lukuunottamatta, jossa ylimääräistä aikaa kuluikin sitten pulska kasi. Lopulta löysin rastin päättömän kolojen ja notkojen tutkimisen jälkeen ihan uudella tekniikalla: vertasin karttaa ja maastoa toisiinsa ja etenin näiden yhteneväisyyksiä tarkkaillen keskelle rastiympyrää, josta löysinkin tuon oranssivalkean kankaan sekä leimasinyksikön.

Ei kai auta kuin ottaa itseään niskasta kiinni kesken kaiken tämän itsesäälissä rypemisen ja suunnattava katse eteenpäin. Tuonkin kahdeksan minuutin virheen vahingot olisi helposti voinut kutistaa kahteen minuutin, jos olisi osannut heti toimia rationaalisesti hätääntymisen sijasta. Onhan syksyä vielä jäljellä Kymen Rastiviestin verran.

Loppupuolisko kisoista

Aika hektistä aikaa eletty viikon verran, siis meikäläisen mittapuulla, mutta aattelin vielä muutamalla sanalla kommentoida keskaria ja viestiä.

Keskarille verryttelessä mielestäni kaikki oli hyvin, mitä nyt vähän oksetti. Pistin sen jännityksen piikkiin, vaikka nuo oli ihan uusia oireita meikäläiselle. Ihan luottavaisin mielin lähdin matkaan ja helpot alkuliput naulasinkin asiallisesti. Pitkälle välille ehkäpä väärä reitinvalinta ja sitten homma lähti rukkasista. Väliaikarastille 1o sekkanen, jonka jälkeiselle lipulle 1min ja yhden naulatun rastin jälkeen pitkälle välille reilu minsa. Yritin loppuun asti, ei näissä kekkereissä heitetä pyyhettä kehään. Kakkosen koukun sain vielä aikaan loppupuolella. Maalissa ero kärkeen oli todella raju ja tajusin, että olin fyysisestikin täysi lahna. Eipä ollut fiilikset kovinkaan katossa viestiä ajatellen ja olinkin valmis heittämään sen pallon Jannelle. Jannekaan ei ollut innoissaan ja valmennusjohto päättikin, että juoksen viestiavarin vastusteluista huolimatta.

Eipä miehellä ollut luottoa itseensä viestiaamuna. Olin varma, että jään tossulla ensimetreillä ja taitokaan ei ollut läsnä. Oksetti vielä torstaitakin enemmän, yhdessä kohtaa olin jo varma, että aamupala tulee ylös. Aika hiljainen mies oli kartan takana juuri ennen lähtöä, suorastaan pelotti Oskun ja Kojootti-Koistisen puolesta.

Paukun jälkeen homma lähti kuitenki rullaamaan. Ykköselle huomasin ettei tässä olekaan fyysisesti hätää. Kolmoselle tajusin, että letka vetää omasta lipustani sivuun ja korjasin yksin rastille. Mukava oli nähdä, kun muut kaarsivat sivusta lipulle perässäni. Väliaikarastille vielä otin hieman oman valintani ja sain vetää hetken aikaa henkeä polulla, kun muut vielä könysivät penkassa. Taistelutahto syttyi.

Loppuradasta tuntui, että hajontarastit naulasin ensimmäisenä ja suunnistus pysyi kontrollissa ja oli helppoa. Yhdellä ehkä 30s kaarroksella menetin kontaktin Kodedan letkaan, mutta tiesin, että ei tätä vielä ryssitty. Ilmeisesti vedin varsinaista pääletkaa, mutta edellä kävi välistä vain Sveitsin Howald ja Valko-Venäjän avaaja.

Vaihdossa ero oli Trachardiin 2,5min ja tsekkeihin minuutti. Alkuviikon saldon huomioon ottaen en osaa olla kuin tyytyväinen viestiin.

Eipä ollut mitään ilotulitusta tuo debyytti, jos katsotaan kokonaisuutta. Suunnistuspuoli tökki ja rajusti. Tämän viikon olenkin vetänyt reenien puolesta aika kevyttä ja pääasiassa hirveästi suunnittelematta, siis leputtanut miestä urheilupuolella. Ensi viikolla olisi tarkoitus aloittaa muutaman viikon harjoitusjakso kohti syksyn kisoja virkein mielin.

Eipä muuten johtunut tuo paha olo jännityksestä. Tällä viikolla niissä harvoissa kevyissä reeneissä, jotka olen tehnyt, on ollut samanlainen fiilis kuin viime viikolla. Mikähän miehessä on vikana?

Puolimatka

Puolet takana, toinen puoli vielä toivottavasti edessä (viesti ajellaan kolmella miehellä, yksi jää varalle).

Pitkänmatkan kisa käytiin yhdessä upeimmista maastoista, jossa olen koskaan juossut. Radalle ei sattunut juurikaan vihreätä väriä, polkuja tai hakkuuaukkoja, vaan suoalueita ja niitä reunustavia kohoumia korkealla varvikolla maustettuna. Ekaa kertaa tuntui kisassa siltä, että jalat toimivat sitten Luumäen kansallisten.

Jälkipolville ei kuitenkaan jäänyt hirveästi kerrottavaa, muttei se aivan pohjanoteerauskaan ollut. Ongelmat olivat pitkillä väleillä ja tarkemmin niiden pääterasteilla. Jokaiselle pitemmän välin pääterastille tuli jonkun koko luokan virhe, pahin heti alkuun kolmoselle, jossa takkiin tuli koukulla 3 minuuttia. Jos miettii tänä vuonna tehtyjä pitkän matkan virheitä, ne ovat olleet aika useasti kuvatunlaisia. Lääkkeenä suosittelen itselleni pitkänmatkanvauhtisia suunnistusharjoituksia, joissa säksätyksiä seuraa pitempi väli. halvempana korvikkeena täytyy muuttaa ajattelua niin, että määrään itselleni selkeän ja helpon välipäätepisteen, jonka jälkeen täytyy ajattelu huijata suunnistamaan taas lyhyt perusväli. Näillä viilataan vielä kohti Karjaata.

Sija oli siis 26. ja Merzille tuli takkiin reilu 11 minuuttia. Osku ja tytsyt oli muuten aikas hyviä.

Sprintti oli loppua toisen väliaikarastin jälkeisiä tapahtumia lukuunottamatta hallussa, valitettavasti vain siihen asti. Yleisörastin jälkeen meikäläiselle tuli musta hetki ja lopputuloksena n. 2o sekunnin virhe. Muita selityksiä on turha antaa. Jonkun verran tämän iltaa on tuo koukku harmittanut, sillä odottelin tätä kisaa aikalailla.

Huomenna siis keskari, uusi mahdollisuus onnistua!

WUOC

Kauden alussa kyseinen kisa tuli asetettua yhdeksi kesän tavoitteista ja niinhän siinä kävi että paikka napsahti kisalauttaan. Kainuun katsastussuorituksiin en ole kovinkaan tyytyväinen, sillä mielestäni siellä nähtiin vuoden huonointa tekemistä kaikilla osa-alueilla. Tosin vielä viime vuonna olisin ollut todella tyytyväinen, jos olisin pystynyt juoksemaan 20 sakkiin MM-katsastuksissa. No, nälkä kasvaa syödessä.

Keskiviikkoinen Huippuliiga-sprintti oli yksi hienoimmista suunnistuskokemuksista, jossa olen saanut olla mukana. Suunnistuksellisesti kisa oli omalla mittapuulla suomalaista sprinttiä parhaimmillaan. Jätin kyllä suosiolla optimireitit muille juostaviksi, mutta sentään lankesin kohtuullisen moneen ratamestarin ansaan. Näytti siltä, että kunhan jaksoi loppuun asti ilman suurempia koukkuja, tuloslista tykkäsi.

Tunnelmaltaan tuo kisa oli myös ehdotonta kotimaista eliittiä: Katsojia riitti radan jokaiseen mutkaan. Kilpailukeskuksessa oli todella hyvä tunnelma jo lähtiessä, kiitokset siitä kuuluttajille. Kaiken kaikkiaan tykkäsin.

Joka tapauksessa tiistaina vedän ensi kertaa maajoukkuepaidan päälleni Borlängessä. Maastot näyttää todella hienoilta ja viivalle asettuu kohtuullisen kova kattaus kansainvälisiä nimiä, vaikka MM-kisat ovat jo ovella. Yritän väännellä silloin tällöin jonkun luokan kisaraportteja. Niitä odotellessa!

Kevät loppuhuipennusta vaille valmis

Aikamoinen kevät alkaa olla paketissa viimeistä huipennusta lukuunottamatta. Henkilökohtaisella puolella on tullut iso loikkaus eteenpäin. Sellainen, jota en uskaltanut edes odottaa. Kevään kisoissa huonoin sijoitus taitaa olla 16, vaikka en oikeastaan ole muuta juossut kuin katsastuksia, hippiliigoja sekä SM-kisoja. Nälkä kasvaa syödessä, mutta silti tuntuu ettei kaikkea tältä kaudelta ole vielä nähty. Koko toukokuu oli vaikeaa aikaa siitepölyjen ja Tiomilasta mukaan kolatun poskiontelon tulehduksen takia. Viikoilla ei oikein saanut kunnon harjoituksia aikaan ja viikonloput kisattiin. Kuntokäyrä tuntui olevan koko ajan alaspäin. Positiivista on kuitenkin ollut se, että lippu on löytynyt, vaikka fyysisesti on ollut vaikeaa.

Niin joo, tulihan se Tiomilakin voitettua. Oma juoksu ei kuuhun vienyt, mutta eipä tarvettaollutkaan sen verran kovaa kaveria oli meikäläisen jälkeen ja tiesin sen osuudelle lähtiessäni. Omalta osaltani en välttämättä ihan tajunnut, mitä tuli tehtyä, kun voitto napsahti laariin ensiyrittämällä, mutta vanhempien konkareiden reaktiot antoivat jotain osviittaa. "Don't you think that this is so easy," Olivatkin Ison-T:n sanat meikäläiselle kisan jälkeen. Fiilikset olivat ehdottomasti kisan jälkeen urheilu-urani hienoimmat, sitä ei ole kiistäminen.

Parin viime viikon aikana kuntokäyrä on taas käännetty oikeaan suuntaan ja allergiatkin ovat helpottaneet. Se on hyvä homma, sillä Jukolassa odottaa ehkäpä kovin paikka tähän asti. Viikonlopun leirillä sai käsityksen mitä on tulossa ja mitä maasto vaatii onnistumisen eteen. Lähdetään taistelemaan kynsin ja hampain paikasta auringossa.

Näin kulutan aikaa

Niinhän siinä kävi, että kutososuus luotettiin meikäläisen vastuulle Milassa. On nääs SP:n taistelusaappaat täytettävänä. 6,1km keskimatkatyyppistä putkea sopii kuin nenä päähän, vaikka alunperin meikäläiselle taidettiin suunnitella ihan jotain muuta osuutta.

On muuten suhteellisen tiukka viikonloppu takana. Katsastuskisassa en ollut kovinkaan tyytyväinen omaan suunnistamiseeni, koukkendaalenia matkaan mahtui turhan paljon, mutta jaksoin painaa aina kolmanneksi viimeiselle rastille asti ja se riitti ihan hyvään sijaan. Kuriositeettina mainittakoon, että mm. jälkimmäisillä miniperhosilla pummasin kaikkia neljää rastia ja lisäksi kerran keskusrastia, siis viimeisen kerran sinne tullessa.

Sunnuntaille oli tikin kanssa kaksi vaihtoehtoa: todella heikko tai hyvä kulku. Aika usein on pitkän kisan jälkeen seuraavana päivänä kulkenut, niin sunnuntainakin. Oishan tuota vähän voinut rauhallisemminkin suunnistaa, niin ei ihan joka suuntaan olisi tarvinnut sinkoilla, mutta eiköhän tuo lähtöasetelma Kallelle kelvannut.

Huomenna on taas reissuun lähdettävä. Paljon on puhuttu ja asioita tehty Tiomilaa silmällä pitäen laajalla sektorilla punamustissa ja vihdoin on tullu aika siirtyä sanoista tekoihin.

Kuka ei kuulu joukkoon ja miksi?

1	143	Pasi Ikonen	Vaajakosken Terä		36:57
2	145	Petteri Muukkonen	Vehkalahden Veikot		37:02	+5
3	142	Hannu Airila	Kalevan Rasti		37:45	+48
4	144	Topi Anjala	Ikaalisten Nouseva Voima		38:00	+1:03
5	137	Timo Saarinen	Tampereen Pyrintö		38:05	+1:08
6	115	Olli-Markus Taivainen	Pellon Ponsi		38:06	+1:09
7	146	Jani Lakanen	Vaajakosken Terä		38:20	+1:23
8	151	Tero Föhr	Vehkalahden Veikot		38:24	+1:27
9	132	Jere Pajunen	Kalevan Rasti		38:26	+1:29
10	150	Jarkko Huovila	Tampereen Pyrintö		38:30	+1:33
11	141	Andrei Hramov	Hiisirasti		38:39	+1:42
12	148	Tuomas Tervo	Rajamäen Rykmentti		38:42	+1:45
13	149	Jörgen Wickholm	IF Sibbo-Vargarna		38:46	+1:49
14	136	Johannes Pohjala	Hiisirasti		38:58	+2:01
15	110	Miika Hernelahti	Kalevan Rasti		39:21	+2:24
16	131	Olle Kärner	Delta		39:33	+2:36
17	101	Jonne Lakanen	Vaajakosken Terä		39:44	+2:47
18	109	Olli-Pekka Koistinen	Anttolan Urheilijat		39:48	+2:51
	104	Jani Myllärinen	Koovee		39:48	+2:51
20	147	Johan Bäckman	OK Orient		39:49	+2:52
21	107	Oskari Liukkonen	Delta		40:11	+3:14
22	114	Janne Heikka	Tampereen Pyrintö		40:35	+3:38
23	140	Dmitry Tsvetkov	Ikaalisten Nouseva Voima		40:43	+3:46
24	138	Jan Prochazka	Kalevan Rasti		40:50	+3:53
25	126	Markus Lindeqvist	Paimion Rasti		41:04	+4:07

Vastaus ensimmäiseen kysymykseen on tottakai minä, mutta toiseen kysymykseen vastausta löytynee jorinoiden lopusta.

Ruotsin leirin jälkeen meininki oli aika väsynyttä. Unirytmi on jostain syystä kääntynyt niin, että herään kuuden ja puolen seitsemän välillä joka aamu. Tuo rytmi ja Ruotsin leirin useat yöharjoitukset eivät olleet kovin hyvä yhdistelmä. Pöly teki vielä elämisestä vaikeaa, joten leirin ja kevätyön välissä en pystynyt tekemään yhtään kunnon reeniä, vaan yritin saada kroppaa jalkeille kisaa varten.

Kevätyössä meno olikin aika heikkoa. Tuntui ettei mikään oikein toimi fyysisesti ja radasta en saanut mitään selvää. Osuuden jälkeen spontaanina reaktiona taisinkin pyytää Hannulta anteeksi, että ryssin meidän viestin. Vähän pelotti, että onkohan se kausi taas tässä.

Viime viikolla lepäilin kolme päivää, vaihdoin allergialääkkeet ja reenailin pari päivää kevyesti. Silti perjantaina oli vielä mietteitä omasta huonosta kulkupolitiikasta, mietin jopa kisan skippaamista. No, viivalla oltiin ja hyvä niin.

Ei se kulku kuuhun vienyt, jalat tuntuivat aika jäykiltä ja meno vääntämiseltä, mutta lippu halkesi justsilleen. Kisasta jäi positiivinen fiilis ja luotto omaan kulkupolitiikkaan palautui. Kaiken lisäksi tuntui, että kisa aukaisi paikkoja ja tällä viikolla meno onkin ollut asteen verran parempaa.

Edessä näyttäisi olevan FinnSpring ja Tiomila, molemmat kisoja, joita on odotettu kuin kuuta nousevaa. Jos puheisiin on uskominen, Tiomilassakin olisi vastuuta luvassa, ihan kakkosjoukkueen avainjuoksijana.

Niin ja se vastaus:

Kaikki muut ovat edustaneet omaa maatansa jonkun luokan kansainvälisissä pippaloissa joko junioreissa tai pääsarjassa, meikäläinen on lähinnä unelmoinut suomipaidasta. Lindeqvistin Markuksesta en ole ihan satavarma mutta muistelisin, että Markus kolusi ainakin jonkun Euromeetingin menneellä vuosikymmenellä. Korjatkaa, jos olen väärässä.

Väliinputoaja

On aika osuva termi kuvaamaan viime viikkoa. Bulgarian viikko osoittautui aika tiukaksi paketiksi, kuten oletuskin oli. Omalta osaltani käännepiste tapahtui torstaisessa mäkireenissä/alamäkisuunnistuksessa, jonka jälkeen terve liikunnan aiheuttama puna kasvoilla oli jo vaihtunut lievään kalpeuteen. Perjantain yöyhteislähtöreenissä nautinto oli jo kaukana, lähinnä kiroillen yritin sitkistellä porukan mukana. Lauantaiaamuna olinkin ensimmäisenä siinä jonossa, kun lähtölupia reeniin evättiin.

Aika selvää oli, että alkuviikko menisi happoja ja jumeja selvitellessä. Aikaikkunan toisen pään muodostaa keskiviikkona alkava Tiomila-leiri jossainpäin Ruotsia. Tuon reissun ohjelmaa selaillessa käy selväksi, että taas pitää pakkautua palautuneena autoon. Joten viime viikko oli maltillinen, mutta sain tehtyä pari kappaletta fyysistä suorituskykyä kehittävää reeniä. Karttoja en paljoa jaksanut katsella, sillä meikäläiselle ei sovi niiden jatkuva kyttääminen ja nälkä on hyvä säilyttää leirille.

Pistetääs sapluuna näkyviin:
Ma Juoksu PK 26min +KP 30min
Ti Juoksu PK 96min
Ke Urheiluakatemian juoksukuntopiiri
To 4*1500m kiihtyvästi VK2-MK Eka päivä, kun edes uskalsi tehoreenistä haaveilla.
Pe Hiihto PK 160min
La Juoksu 20min+KP 20min
Juoksu 40min+Juoksutekniikat SP:n kanssa
Su Mäkivedot Pyytivaaralla n. 4*5.54-5.27 MK

Neuvostoliiton raunioilla

Toinen kokonainen päivä täällä Bulgariassa alkaa olemaan pulkassa yöreeniä ja illallista lukuunottamatta. Pahimmat shokit niin kulttuurin kuin maastojen osalta on alkavat olemaan takanapäin. Molemmissa oli jonkun verran totuttelemista.

Varnan "kansainvälisellä" lentokentällä meitä oli vastassa paikallisia suunnistusvaikuttajia. Saimme käsiimme kartat sekä ajo-ohjeet tänne Kiteniin. Samalla saimme myös vinkin pysyä pääkadulla moottoritielle asti eikä seurata tienviittoja Burgasiin. Tottahan toki sitä oli lähdettävä sooloilemaan ja syy kehoitukselle selvisi nopeasti. Tie, joka oli merkitty toiseksi pääväyläksi opaskarttaan, oli valehtelematta kuin pommituksen jäljiltä. Vähän tasaisempia olivat ne pätkät, jossa asfaltti puuttui kokonaan. Tietulleja täällä ei sentään kerätä, tosin en näistä teistä maksaisikaan.

Matkalla selvisi Bulgarian pääelinkeino, se on nimittäin rakentaminen. Joka puolella oli keskeneräisiä rakennuksia, joten täällä täytyy olla satojatuhansia ellei jopa miljoonia raksamiehiä. Tänään maanantaina vasara nakutus on kuulunut varmasti pitkin kyliä, mutta hotellissa on sen verran paksut lasit, että ne ovat eristäneet äänet.

Tämä kahden tähden hotelli on varsin mukava tuttavuus. Ensi kertaa huoneen kynnyksen tuli mieleen, että täytyypä avata ovi, jotta 7-asteinen lämmin ilma pääsisi sisään ja lämmittäisi hivenen kylmänpuoleiset kiviseinät. Päätettiin kuitenkin Fabun kanssa laittaa vaan töhötin puhaltamaan kuumaa ilmaa. Sekin rakkine oli ilmeisesti pysähtynyt ensimmäisen yön aikana. Harvoin on tullut suoritettua niin nopeita pukeutumisrituaaleja kuin sunnuntaiaamuna.

Eilen kylvettiinkin sitten koko päivä kylmässä vedessä ennenkuin Tero ja Jani kävivät asiasta huomauttamassa. Äijä painui kellariin, tuli hetken päästä takaisin ja käski kokeilla uusiksi. Eipä meilläpäin yleensä hanoja pidetä kiinni, kun on vieraita talossa. Kaikesta huolimatta ruoka on hyvää ja Internet-yhteys löytyy, tosin sekin on naapurihotellin. Plussan puolella ollaan siis.

Kiten on muuten todellinen turistirysä. Sitä ei kuitenkaan huomaa turistien suuresta määrästä, vaan vieri viereen rakennetuista hotelleista. Ihmisiähän täällä ei ole meidän lisäksi varmaan ollenkaan. Ensimmäisellä iltalenkillä juoksimme toista pääväylistä, jossa ei tietenkään ollut katuvaloa. Tuolla reissulla näimme ehkä neljä ihmistä: 3 KR:sta ja 1 VeVe:stä. Tyhmempikin tajuaa, ettei taida olla sesonki päällä.

Pari kertaa sitä on tullut käytyä kartan kanssa suunnistamassa. Eilen sain mielestäni hyvä otteen paikallisiin karttoihin, mutta tänä aamuna se tunne katosi nopeasti. Suunnistusvedoissa kompassin käyttöni oli luvattoman huonoa sekä en pystynyt hallitsemaan sitä epävarmuuden tunnetta, joka oli läsnä lähes kaikilla väleillä maastosta ja kartasta johtuen. Taas on itsensä niskasta kiinniottamisen paikka. Keskinmäärin on mukavampi vedellä hyvällä itseluottamuksella kuin häntä koipien välissä virhettä peläten.

Yöllisiä rientoja odotellessa...