Näin kulutan aikaa

Niinhän siinä kävi, että kutososuus luotettiin meikäläisen vastuulle Milassa. On nääs SP:n taistelusaappaat täytettävänä. 6,1km keskimatkatyyppistä putkea sopii kuin nenä päähän, vaikka alunperin meikäläiselle taidettiin suunnitella ihan jotain muuta osuutta.

On muuten suhteellisen tiukka viikonloppu takana. Katsastuskisassa en ollut kovinkaan tyytyväinen omaan suunnistamiseeni, koukkendaalenia matkaan mahtui turhan paljon, mutta jaksoin painaa aina kolmanneksi viimeiselle rastille asti ja se riitti ihan hyvään sijaan. Kuriositeettina mainittakoon, että mm. jälkimmäisillä miniperhosilla pummasin kaikkia neljää rastia ja lisäksi kerran keskusrastia, siis viimeisen kerran sinne tullessa.

Sunnuntaille oli tikin kanssa kaksi vaihtoehtoa: todella heikko tai hyvä kulku. Aika usein on pitkän kisan jälkeen seuraavana päivänä kulkenut, niin sunnuntainakin. Oishan tuota vähän voinut rauhallisemminkin suunnistaa, niin ei ihan joka suuntaan olisi tarvinnut sinkoilla, mutta eiköhän tuo lähtöasetelma Kallelle kelvannut.

Huomenna on taas reissuun lähdettävä. Paljon on puhuttu ja asioita tehty Tiomilaa silmällä pitäen laajalla sektorilla punamustissa ja vihdoin on tullu aika siirtyä sanoista tekoihin.

Kuka ei kuulu joukkoon ja miksi?

1	143	Pasi Ikonen	Vaajakosken Terä		36:57
2	145	Petteri Muukkonen	Vehkalahden Veikot		37:02	+5
3	142	Hannu Airila	Kalevan Rasti		37:45	+48
4	144	Topi Anjala	Ikaalisten Nouseva Voima		38:00	+1:03
5	137	Timo Saarinen	Tampereen Pyrintö		38:05	+1:08
6	115	Olli-Markus Taivainen	Pellon Ponsi		38:06	+1:09
7	146	Jani Lakanen	Vaajakosken Terä		38:20	+1:23
8	151	Tero Föhr	Vehkalahden Veikot		38:24	+1:27
9	132	Jere Pajunen	Kalevan Rasti		38:26	+1:29
10	150	Jarkko Huovila	Tampereen Pyrintö		38:30	+1:33
11	141	Andrei Hramov	Hiisirasti		38:39	+1:42
12	148	Tuomas Tervo	Rajamäen Rykmentti		38:42	+1:45
13	149	Jörgen Wickholm	IF Sibbo-Vargarna		38:46	+1:49
14	136	Johannes Pohjala	Hiisirasti		38:58	+2:01
15	110	Miika Hernelahti	Kalevan Rasti		39:21	+2:24
16	131	Olle Kärner	Delta		39:33	+2:36
17	101	Jonne Lakanen	Vaajakosken Terä		39:44	+2:47
18	109	Olli-Pekka Koistinen	Anttolan Urheilijat		39:48	+2:51
	104	Jani Myllärinen	Koovee		39:48	+2:51
20	147	Johan Bäckman	OK Orient		39:49	+2:52
21	107	Oskari Liukkonen	Delta		40:11	+3:14
22	114	Janne Heikka	Tampereen Pyrintö		40:35	+3:38
23	140	Dmitry Tsvetkov	Ikaalisten Nouseva Voima		40:43	+3:46
24	138	Jan Prochazka	Kalevan Rasti		40:50	+3:53
25	126	Markus Lindeqvist	Paimion Rasti		41:04	+4:07

Vastaus ensimmäiseen kysymykseen on tottakai minä, mutta toiseen kysymykseen vastausta löytynee jorinoiden lopusta.

Ruotsin leirin jälkeen meininki oli aika väsynyttä. Unirytmi on jostain syystä kääntynyt niin, että herään kuuden ja puolen seitsemän välillä joka aamu. Tuo rytmi ja Ruotsin leirin useat yöharjoitukset eivät olleet kovin hyvä yhdistelmä. Pöly teki vielä elämisestä vaikeaa, joten leirin ja kevätyön välissä en pystynyt tekemään yhtään kunnon reeniä, vaan yritin saada kroppaa jalkeille kisaa varten.

Kevätyössä meno olikin aika heikkoa. Tuntui ettei mikään oikein toimi fyysisesti ja radasta en saanut mitään selvää. Osuuden jälkeen spontaanina reaktiona taisinkin pyytää Hannulta anteeksi, että ryssin meidän viestin. Vähän pelotti, että onkohan se kausi taas tässä.

Viime viikolla lepäilin kolme päivää, vaihdoin allergialääkkeet ja reenailin pari päivää kevyesti. Silti perjantaina oli vielä mietteitä omasta huonosta kulkupolitiikasta, mietin jopa kisan skippaamista. No, viivalla oltiin ja hyvä niin.

Ei se kulku kuuhun vienyt, jalat tuntuivat aika jäykiltä ja meno vääntämiseltä, mutta lippu halkesi justsilleen. Kisasta jäi positiivinen fiilis ja luotto omaan kulkupolitiikkaan palautui. Kaiken lisäksi tuntui, että kisa aukaisi paikkoja ja tällä viikolla meno onkin ollut asteen verran parempaa.

Edessä näyttäisi olevan FinnSpring ja Tiomila, molemmat kisoja, joita on odotettu kuin kuuta nousevaa. Jos puheisiin on uskominen, Tiomilassakin olisi vastuuta luvassa, ihan kakkosjoukkueen avainjuoksijana.

Niin ja se vastaus:

Kaikki muut ovat edustaneet omaa maatansa jonkun luokan kansainvälisissä pippaloissa joko junioreissa tai pääsarjassa, meikäläinen on lähinnä unelmoinut suomipaidasta. Lindeqvistin Markuksesta en ole ihan satavarma mutta muistelisin, että Markus kolusi ainakin jonkun Euromeetingin menneellä vuosikymmenellä. Korjatkaa, jos olen väärässä.

Väliinputoaja

On aika osuva termi kuvaamaan viime viikkoa. Bulgarian viikko osoittautui aika tiukaksi paketiksi, kuten oletuskin oli. Omalta osaltani käännepiste tapahtui torstaisessa mäkireenissä/alamäkisuunnistuksessa, jonka jälkeen terve liikunnan aiheuttama puna kasvoilla oli jo vaihtunut lievään kalpeuteen. Perjantain yöyhteislähtöreenissä nautinto oli jo kaukana, lähinnä kiroillen yritin sitkistellä porukan mukana. Lauantaiaamuna olinkin ensimmäisenä siinä jonossa, kun lähtölupia reeniin evättiin.

Aika selvää oli, että alkuviikko menisi happoja ja jumeja selvitellessä. Aikaikkunan toisen pään muodostaa keskiviikkona alkava Tiomila-leiri jossainpäin Ruotsia. Tuon reissun ohjelmaa selaillessa käy selväksi, että taas pitää pakkautua palautuneena autoon. Joten viime viikko oli maltillinen, mutta sain tehtyä pari kappaletta fyysistä suorituskykyä kehittävää reeniä. Karttoja en paljoa jaksanut katsella, sillä meikäläiselle ei sovi niiden jatkuva kyttääminen ja nälkä on hyvä säilyttää leirille.

Pistetääs sapluuna näkyviin:
Ma Juoksu PK 26min +KP 30min
Ti Juoksu PK 96min
Ke Urheiluakatemian juoksukuntopiiri
To 4*1500m kiihtyvästi VK2-MK Eka päivä, kun edes uskalsi tehoreenistä haaveilla.
Pe Hiihto PK 160min
La Juoksu 20min+KP 20min
Juoksu 40min+Juoksutekniikat SP:n kanssa
Su Mäkivedot Pyytivaaralla n. 4*5.54-5.27 MK

Neuvostoliiton raunioilla

Toinen kokonainen päivä täällä Bulgariassa alkaa olemaan pulkassa yöreeniä ja illallista lukuunottamatta. Pahimmat shokit niin kulttuurin kuin maastojen osalta on alkavat olemaan takanapäin. Molemmissa oli jonkun verran totuttelemista.

Varnan "kansainvälisellä" lentokentällä meitä oli vastassa paikallisia suunnistusvaikuttajia. Saimme käsiimme kartat sekä ajo-ohjeet tänne Kiteniin. Samalla saimme myös vinkin pysyä pääkadulla moottoritielle asti eikä seurata tienviittoja Burgasiin. Tottahan toki sitä oli lähdettävä sooloilemaan ja syy kehoitukselle selvisi nopeasti. Tie, joka oli merkitty toiseksi pääväyläksi opaskarttaan, oli valehtelematta kuin pommituksen jäljiltä. Vähän tasaisempia olivat ne pätkät, jossa asfaltti puuttui kokonaan. Tietulleja täällä ei sentään kerätä, tosin en näistä teistä maksaisikaan.

Matkalla selvisi Bulgarian pääelinkeino, se on nimittäin rakentaminen. Joka puolella oli keskeneräisiä rakennuksia, joten täällä täytyy olla satojatuhansia ellei jopa miljoonia raksamiehiä. Tänään maanantaina vasara nakutus on kuulunut varmasti pitkin kyliä, mutta hotellissa on sen verran paksut lasit, että ne ovat eristäneet äänet.

Tämä kahden tähden hotelli on varsin mukava tuttavuus. Ensi kertaa huoneen kynnyksen tuli mieleen, että täytyypä avata ovi, jotta 7-asteinen lämmin ilma pääsisi sisään ja lämmittäisi hivenen kylmänpuoleiset kiviseinät. Päätettiin kuitenkin Fabun kanssa laittaa vaan töhötin puhaltamaan kuumaa ilmaa. Sekin rakkine oli ilmeisesti pysähtynyt ensimmäisen yön aikana. Harvoin on tullut suoritettua niin nopeita pukeutumisrituaaleja kuin sunnuntaiaamuna.

Eilen kylvettiinkin sitten koko päivä kylmässä vedessä ennenkuin Tero ja Jani kävivät asiasta huomauttamassa. Äijä painui kellariin, tuli hetken päästä takaisin ja käski kokeilla uusiksi. Eipä meilläpäin yleensä hanoja pidetä kiinni, kun on vieraita talossa. Kaikesta huolimatta ruoka on hyvää ja Internet-yhteys löytyy, tosin sekin on naapurihotellin. Plussan puolella ollaan siis.

Kiten on muuten todellinen turistirysä. Sitä ei kuitenkaan huomaa turistien suuresta määrästä, vaan vieri viereen rakennetuista hotelleista. Ihmisiähän täällä ei ole meidän lisäksi varmaan ollenkaan. Ensimmäisellä iltalenkillä juoksimme toista pääväylistä, jossa ei tietenkään ollut katuvaloa. Tuolla reissulla näimme ehkä neljä ihmistä: 3 KR:sta ja 1 VeVe:stä. Tyhmempikin tajuaa, ettei taida olla sesonki päällä.

Pari kertaa sitä on tullut käytyä kartan kanssa suunnistamassa. Eilen sain mielestäni hyvä otteen paikallisiin karttoihin, mutta tänä aamuna se tunne katosi nopeasti. Suunnistusvedoissa kompassin käyttöni oli luvattoman huonoa sekä en pystynyt hallitsemaan sitä epävarmuuden tunnetta, joka oli läsnä lähes kaikilla väleillä maastosta ja kartasta johtuen. Taas on itsensä niskasta kiinniottamisen paikka. Keskinmäärin on mukavampi vedellä hyvällä itseluottamuksella kuin häntä koipien välissä virhettä peläten.

Yöllisiä rientoja odotellessa...

Pitkän matkan syndrooma

Perusreenit on nyt katkaistu viikon harjoitusleirillä Portugalissa. Nuoret mielet intoa puhkuen tahkottiin KR:n porukalla ensin tiistaista perjantaihin Arraioloksen kylän lähiympäristössä ja lauantaina siirryimme Figueira da Foziin, jossa leirin toinen osa rakentui Portugal O' Meetingin kisojen ympärille.

Omalta osaltani leiri oli viimevuotista reissua positiivisempi. Leirin alla oli flunssaa ilmassa ja keuhkoissakin, mutta sopivasti lepäilemällä sain lenssun pois ja kaupan päälle aika hyväkuntoiset ja palautuneet lihakset reissuun. Vaikka leirillä tuli suunnistettua runsaasti kovilla tehoilla, ei viimevuotista jalkojen jumituneisuusastetta saavutettu ja kulku oli kohtuullista loppuun asti. Viime keväänä kuntokäyrä saattoi olla jo lievässä alamäessä näihin aikoihin, mutta nyt sitä ongelmaa ei ole havaittavissa. Täytyy säilyttää käyrä nosteessa ja lepäillä pari päivää.

Taidon näkökulmasta talven aikana tehdyt kuivareenit olivat oivia madaltamaan sitä jyrkkää pudotusta, mikä yleensä on tullut vastaan siirryttäessä tositoimiin kartan kanssa. Suunnistus oli koko ajan paremmin hallussa kuin viime vuonna, ehkäpä sitä kehitystä on tapahtunut tälläkin saralla. Kehitystä tapahtui ainakin kompassityöskentelyssä ja yöreeneissä tekeminen on aikasempaa varmempaa. Keskimatkallekin tuntuu löytyneen tarpeeksi agressiivinen ja kyseiselle matkalle sopiva tyyli, jonka avulla pystyn tekemään perusvarmoja suorituksia, vaikkei niillä vielä kuuhun mennä.

Miinussarakkeessa on taas tuo Norttongin eli Normaalimatkan suoritus. Tällä Klassisella matkalla en ole pystynyt tekemään yhtään asiallista suoritusta pariin vuoteen, se on kylmä fakta. Tälläkin kertaa kolasin lumet katolta kisan alkupuolella, heti kakkosrastilla. Vitosen koukun jälkeen vetelin kyllä loppuun asti minkä pääsin ja loppupuolella sain taas suunnistuksen uomiinsa. Kisasta tuli hyvä harjoite, mutta ei sen noin pitäisi mennä.

Syitä miettiessä tulee mieleen useampia pointteja. Ensinnäkin olen mielestäni huono sopeutumaan muutoksiin. Tuo 1:15000-mittakaava tuo paljon hankaluuksia äkkiseltään. Etäisyyden taju häviää aivan kokonaan. Tämä ongelma on helppo ratkaista suunnistamalla ennen tärkeämpiä koitoksia vanhalla kunnon viistoistatonnisella.

Muut ongelmat löytynevät pään sisältä. Ehkäpä sorrun vieläkin yliyrittämiseen ja yritän edetä liian agressiivisesti. Yksinkertaisesti puuttuu se malli, kuinka pitkän matkan kisa tulisi juosta ja sitä kautta itseluottamus omaan tekemiseen. Yksi onnistumisen elämys ratkaisisi varmasti tämänkin lukon.

Haluan juosta pitkää matkaa hyvin ja alkukevään kisoista FinnSpring on tärkeä etappi tällä tiellä. Pitkään matkaa on siis hivenen analysoitava sekä tehdä harjoitteita sitä silmällä pitäen. Uskon, että pystyn petraamaan suorituksiani ja viimeaikaisia suorituksia katsoessa on ainakin paljon parantamispotentiaalia.

Kivusta nautintoon on matkaa pelottavan vähän -jos edes sitäkään.

Matka oli tällä kertaa sama kuin edellisellä kerralla, mutta ajallisesti tuo ero oli 1.20.

Eilen alkoi meikäläisen joutsenlaulu raikaa tuossa klo 11.00, jolloin ammuttiin testijuoksun lähtölaukaus. Maltti oli taasen jätetty kotiin ja tavoite oli mitata tämän hetken kunto. Jäniksenä tai oikeastaan hevosena toimi Haaska, jonka kanssa sovittiin, että paukutetaan tasaisesti 3.20min/km. Vähän arvellutti oma vire, kun perjantaina otettu H1N1-rokote antoi hetken heikotuksen perjantai-iltapäivän ratoksi. Aamulla oli kuitenkin normaali olo eikä rokotteen sivuvaikutuksista ollut tässä vaiheessa merkkiäkään, joten päätin startata.

Startin tapahduttua alkoi reilu puolituntia kestänyt henkilökohtainen kärsimysnäytelmä. Ensimmäinen kierros tuli roikuttua n. 10m Haaskan perässä ja tuon ajan tuntui, että reisiä palelsi. Äärimmäisen ikävä tunne juosta. Sykekin paukutti vähintäänkin riittäviä lukuja, joten olin satavarma, että kanttaus on ohjelmistossa ennemmin tai myöhemmin.

Toisella kierroksella pääsin Janin kyytiin ja hetken aikaa oli helppo juosta vuorovedolla. Kierroksen lopulla Jan jätti meikäläisen seisomaan ja siitä alkoi viimeinen 2km:n henkinen taistelu itseäni vastaan. Tuntui, että selkä edessä loittonee, vaikka itsensä yrittää ahdistaa aivan rajoille. Mieli teki vain jäädä reitin varteen makaamaan. Maalissa oli sitten samaan aikaan heikko olo ja hyvä fiilis, kun hetken aikaa jouduin halailemaan maata: 32.49 tässä vaiheessa talvea on itselleni hyvä aika, mutta olotila oli aivan hirveä.

Kaikki oikeastaan huipentui vasta iltapäivällä. Olin itse juoksun jälkeen koko ajan aivan nakit, joka paikkaan koski ja väsytti hulluna, mutta todellisuus valkeni vasta päikkäreiden jälkeen. Siinä hiihtoa katsellessani nukahdin lattialle ja herätessäni en päässyt enää pystyyn. Polvia ei vaan pystynyt enää taivuttamaan ilman suunnatonta kipua. Polven yläpuolella oleva osa reittä ei toiminut ollenkaan kummassakaan jalassa ja niitä särki hullunlailla. Lisäksi käsi, johon rokote oli annettu ei sietänyt yhtään painoa, joten jäljellä oli enää yksi toimiva raaja. Pari minuuttia siinä meni, ennenkuin sain kammettua itseni ihmeen kaupalla ylös.

Kaikki arkiset askareet tuottivat suunnatonta kipua ja jos halusi jalkoja liikutella enemmissä määrin, esimerkiksi autoon istuttaessa, oli helpompaa nostella niitä käsin kuin yrittää siirtää jalkojen lihasvoimalla. 500m kävely pizzeriaan nauttimaan urheilijan ravintoa otti suorilla jaloilla varmaankin vartin, jonka jälkeen kipu oli taas tajunnat räjäyttävällä tasolla. Illalla oli pakko sortua Buranaan. Kotoa opitun linjan mukaisesti niitä ei ole ihan elämän pikkukipuihin syöty, mutta nyt tuo raja ylittyi kirkkaasti.

Uskoisin, että tuo kohtaus liittyy saatuun H1N1-piikkiin. Jalat tuntuvat tänään enää vain kevyesti jäykiltä ja kipu on poissa, mutta en kyllä uskalla lenkille lähteä. Tuota olotilaa en halua kokea enää koskaan.

Muuten uskon, että oma linjani harjoittelun saralla on löytynyt. Fiksummat kaverit ovat saaneet muutettua meikäläisen ajatusmaailmaa jonkin verran. Taidan jatkossakin jättää tähänastisen elämäni määrämiehenä muille ja keskittyä jumin hankkimisen sijaan juoksuominaisuuksien ylläpitämiseen ja kehittämiseen läpi talven. Tuskin tuota kympin aikaa tullaan kysymään, kun on aika muotoilla kevään ja kesän tuloslistat, mutta ei siellä tähänkään mennessä ole reenimääriä tai hiihtokilometrejä kyselty.

Leirikauden avaus

Ensimmäinen leiri on nyt takana ja takki on tyhjä. Perjantaista sunnuntaihin kestänyt Kolin leiri oli monipuolinen ja tiivis paketti taitoa ja fysiikkaa sekä aina niin mukavaa yhdessäoloa. Tänä vuonna lumettomuus tarjosi mahdollisuuden suunnistusharjoituksiin ja tämä sauma hyödynnettiin tehokkaasti. Niin jalat kuin pääkin vaativat nyt hetken levon, mutta oli se sen arvoista.

Reenien puolesta ohjelmassa oli perjantaina yösuunnistus Mörkoahossa, lauantaina Kolin mäkivedot, yösuunnistusta sprinttiviestin sekä yhteislähtöharjoituksen muodossa ja sunnuntaina huuhdeltiin jo muodostuneita happoja pitkällä suunnistuksella Kirkkokalliolla. Välissä oli tottakai asiaankuuluvia palavereja sekä pöytätreenejä taidon kehittämiseen.

Mäkivedoissa Haaska pisti ennätykset uusiksi. Itse en tätä tosin päässyt todistamaan, sillä hetkeä aikaisemmin oli oma konepeltini noussut pystyyn enkä juurikaan nähnyt sen takaa eteeni. Lupaa ei ollut vetää ristille asti, mutta siellä oltiin silti.

Kuva: Varmaankin Pipo, Haaskan arkistoista

Lamppu päässä tuli sitten sakattua vähän enemmän. Sprinttiviestin yhdellä lenkillä ei rastit löytäneet valokeilaani, ei sitten millään ja yhteislähtöyön kannalta on hivenen huono lähtökohta koukata ykköstä, mutta sainpahan sitten juoksennella rauhassa. Avainsana oli taas itseluottamus ja kun se löytyi ei ollut suurempia ongelmia. Pikkukoukkujenkin jälkeen uskalsin jatkaa päättäväisesti. Sunnuntaina varmistettiinkin sitten joukon jälkipäätä Kirkkokalliolla. Komeata seutua tuo maaottelumaasto!

Nuo leirit ovat sitä aikaa, kun amatöörilajin keskivertokaveri saa hetken aikaa maistaa ammattimaista oleskelua ja elämää. Asiat on hoidettu puolestasi ja itse voi vain keskittyä urheiluun ja palautumiseen. Seuraavaa leiriä odotellessa!