Tunnustusta

Karjalaisen lehtijuttu

Hyvältä tuntuu, kun meidän tekemisiä arvostetaan. Luin viikonloppuna lehdestä, että olemme ehdolla kyseisessä kategoriassa. Muita ehdokkaita olivat mm. Kaisa Mäkäräinen mc-osakilpailun 3. sijalla (äänestys taisi olla ennen parin viime viikonlopun tuloksia) sekä Jokipoikien Mestis-mestaruusjoukkue, joten urheilutoimittajien arvomaailma askarrutti.

Eipä tuo motivaatiota ainakaan vähennä...

Rutiineja ja niiden rikkomista

Kuukauden verran on nyt käynnistelty harjoittelua ensi kevättä ja kesää kohti. Olen yrittänyt pitää maltin vielä mukana, jotta ruuvia voi kiristää kohti kevättä. Tosin maltti on pariin kertaan pettänyt ja päivän toinen harjoite on tullut tehtyä. Marraskuussa painopiste oli selvästi voiman kehittämisessä ja tämä jakso jatkuu vielä joulukuun puoleen väliin asti. Voimaharjoittelulla tuntuu olevan lähes välitön positiivinen vaikutus omaan juoksuuni.

Tehoja tässä vaiheessa ei vielä ole tullut jauhettua. Viikon kovin harjoite on ollut lauantain TV-kova 60min, jota on kiristetty loppua kohti. Eli voidaan myös puhua kiihtyvästä TV-kovasta vai mitenkäs se nyt menee? Joensuun seudulla onkin ollut mahtavia yhteishölkkätapahtumia lauantaisin.

Siihen nähden, että konetta ei ole vielä viritelty, oli positiivinen yllätys toissalauantainen testijuoksu. Katajan juoksijan ja KR:n suunnistajien yhteisessä testijuoksussa kymppi kulki aikaan 33.00, joka jää hieman viime joulukuun henkilökohtaisesta haamujuoksusta. Lisäksi viime viikolla tehty tasotesti osoitti kunnon olevan lähellä viime maaliskuista, joten lähtökohdat ovat hyvät. Ajatuksissa ei ole nyt rakentaa suomalaisille hiihtäjille ominaista jumia, joka toivottavasti laukeaa sitten kauden pääkisojen alla, vaan pysytellä läpi talven suhteellisen terävässä kunnossa. Saa nähdä, kuinka ukon käy tänä talvena.

Marraskuun aikana pääsin myös takaisin mukavaan päivä- ja viikkorytmiin. Kun harjoitukset, koulu, lihashuolto, ravinto ja lepo ovat löytäneet oman paikkansa päivärytmistä, on energian kohdistaminen oikeisiin asioihin helpompaa ja sitä aikaakin ilmestyy jostain enemmän. Voi olla että toisille sopii hallittu kaaos, mutta itselleni rutiinit ovat tärkeitä.

Viime viikonloppuna viikkorutiinit tuli rikottua, kun KR:n kausi sai perinteisen alkunsa Kolin leirillä. Kolmen päivän leiri oli taaskin hektinen paketti, joka tarjosi näkökulmia suunnistuskartan jokaiselta kantilta. Taitopuolelle tuli taas kerralla roimasti uusia virikkeitä, Hannun esitellessä KR:n uudet taitoharjoittelumahdollisuudet kaudelle 2011. Eilen olotila oli nuutunut vaikkei harjoittelussa tullutkaan hurjasteltua, mutta kokonaisrasitus oli varmasti kohdillaan.

Loppuun voisin vielä laittaa kolmen viime vuoden harjoitusviikot Kolin leirin ympäriltä. Tiettyä innokkuutta näyttäisi olevan aistittavissa vuoden 2008 viikolla.

Vanhoilla eväillä uuteen kauteen

Aikamoinen kausi on takana ja uutta pitäisi löydä kehiin. Paljon tuli koettua, niin positiviisia kuin negatiivisia fiiliksiäkin, mutta siitä taitaa olla urheilussa kyse. Päällimmäisinä tietysti nousee pinnalle Tiomila ja SM-viesti, jotka vielä viime talvena tuntuivat aikalailla kaukaisilta valloitettavilta omalta osaltani. Eteenpäin mentiin ja siellä oltiin.

Harjoituksellisesti tuntui, että se oma linja löytyi ja tänä talvena voi keskittyä niiden pienien säröjen hiomiseen, jotka kirjailin ylös kausianalyysia vääntäessäni. Kesän heikot esitykset johtuivat lähinnä liian suuren motivaation aiheuttamista harjoitusseteistä. Turha on meikäläisen lähteä hirveästi pehmeään maastoon riehumaan, jos tuntuu siltä, että tikin edellytyksenä on elastisuus. MM-katsastuksissa ei tuosta ominaisuudesta ollut enää mitään jäljellä ja tuloksetkin sen näyttivät.

Seuraavat kehitysaskeleet on edelleen helpompi ottaa suunnistustaidon puolella. Viimeisen parin viikon aikana ei ole tullut karttoja liikaa vilkuiltua, mutta nyt alkaa taas olemaan aika kaivaa ne esiin...

Kiitokset vielä kaikille, jotka tuntevat edesauttaneen meikäläisen tähänastista taivalta!

Edessä ura kansallisen tason viestimiehenä

Eipä taida meikäläisestä olla muuhun. Euromeeting oikeastaan jatkui samalla sävelellä, millä WUOC päättyi. En osaa suunnistaa. Viesteissä sentään koko porukan potin kuseminen painaa vaakakupissa sen verran, että juoksen edes kohtuullisesti.

Keskarille oli löyty 27 rastia 5 km:lle, eli keskimääräinen väli oli alle 200m. Jotenkin aavistelin jo tässä vaiheessa ettei kisassa vauhtia pääse pitämään, vaan pystyyn pistetään rastinottotalkoot. Yrittänyttä ei laiteta, joten lähdin avoimin mielin kisaan. Ennen rastia numero 16 olin leiponut yhden minuutin koukun mutta pyyhettä en ollut vielä heittänyt kehään. Tuokin väli tuli toteutettua hyvin ja rastipistekin oli jo hallussa (seisoin kumpareen päällä), mutta lipun löytämiseen pistekumpareen laidalta menikin sitten kaksi minuuttia ja samalla reissulla hävisi motivaatio. Oli aika avuton fiilis, kun tietää että on oikeassa paikassa mutta lippu ei vaan löydy. Kolmannen vauhdinhakureissun jälkeen se oranssikangas paistoikin sitten sieltä heinien keskeltä. Lopussa suunnistin vielä yhden rastin yli sitä seuraavalle, mutta tuo virhe ei siinä suunnistuspettyneisyydessä paljoakaan jaksanut harmittaa.

Viestin avaus olikin taas ihan asiallinen juoksu. Loppulenkillä tosin olin jo yksin karussa toisena, kunnes toiseksi viimeisen rastin tuntumaan otin minuutin koukun, jonka seurauksena muut pääsivät taas kantaan ja ero Boströmiin kasvoi lähes 2 minuuttiin.

Pitkälle matkan tiesin sopivan itselleni paremmin kuin keskimatkan ja ajattelin, että se voisi kaikin puolin olla mulle passeli. No hyvä kisahan siitä tuli, siis kolmatta rastia lukuunottamatta, jossa ylimääräistä aikaa kuluikin sitten pulska kasi. Lopulta löysin rastin päättömän kolojen ja notkojen tutkimisen jälkeen ihan uudella tekniikalla: vertasin karttaa ja maastoa toisiinsa ja etenin näiden yhteneväisyyksiä tarkkaillen keskelle rastiympyrää, josta löysinkin tuon oranssivalkean kankaan sekä leimasinyksikön.

Ei kai auta kuin ottaa itseään niskasta kiinni kesken kaiken tämän itsesäälissä rypemisen ja suunnattava katse eteenpäin. Tuonkin kahdeksan minuutin virheen vahingot olisi helposti voinut kutistaa kahteen minuutin, jos olisi osannut heti toimia rationaalisesti hätääntymisen sijasta. Onhan syksyä vielä jäljellä Kymen Rastiviestin verran.

Loppupuolisko kisoista

Aika hektistä aikaa eletty viikon verran, siis meikäläisen mittapuulla, mutta aattelin vielä muutamalla sanalla kommentoida keskaria ja viestiä.

Keskarille verryttelessä mielestäni kaikki oli hyvin, mitä nyt vähän oksetti. Pistin sen jännityksen piikkiin, vaikka nuo oli ihan uusia oireita meikäläiselle. Ihan luottavaisin mielin lähdin matkaan ja helpot alkuliput naulasinkin asiallisesti. Pitkälle välille ehkäpä väärä reitinvalinta ja sitten homma lähti rukkasista. Väliaikarastille 1o sekkanen, jonka jälkeiselle lipulle 1min ja yhden naulatun rastin jälkeen pitkälle välille reilu minsa. Yritin loppuun asti, ei näissä kekkereissä heitetä pyyhettä kehään. Kakkosen koukun sain vielä aikaan loppupuolella. Maalissa ero kärkeen oli todella raju ja tajusin, että olin fyysisestikin täysi lahna. Eipä ollut fiilikset kovinkaan katossa viestiä ajatellen ja olinkin valmis heittämään sen pallon Jannelle. Jannekaan ei ollut innoissaan ja valmennusjohto päättikin, että juoksen viestiavarin vastusteluista huolimatta.

Eipä miehellä ollut luottoa itseensä viestiaamuna. Olin varma, että jään tossulla ensimetreillä ja taitokaan ei ollut läsnä. Oksetti vielä torstaitakin enemmän, yhdessä kohtaa olin jo varma, että aamupala tulee ylös. Aika hiljainen mies oli kartan takana juuri ennen lähtöä, suorastaan pelotti Oskun ja Kojootti-Koistisen puolesta.

Paukun jälkeen homma lähti kuitenki rullaamaan. Ykköselle huomasin ettei tässä olekaan fyysisesti hätää. Kolmoselle tajusin, että letka vetää omasta lipustani sivuun ja korjasin yksin rastille. Mukava oli nähdä, kun muut kaarsivat sivusta lipulle perässäni. Väliaikarastille vielä otin hieman oman valintani ja sain vetää hetken aikaa henkeä polulla, kun muut vielä könysivät penkassa. Taistelutahto syttyi.

Loppuradasta tuntui, että hajontarastit naulasin ensimmäisenä ja suunnistus pysyi kontrollissa ja oli helppoa. Yhdellä ehkä 30s kaarroksella menetin kontaktin Kodedan letkaan, mutta tiesin, että ei tätä vielä ryssitty. Ilmeisesti vedin varsinaista pääletkaa, mutta edellä kävi välistä vain Sveitsin Howald ja Valko-Venäjän avaaja.

Vaihdossa ero oli Trachardiin 2,5min ja tsekkeihin minuutti. Alkuviikon saldon huomioon ottaen en osaa olla kuin tyytyväinen viestiin.

Eipä ollut mitään ilotulitusta tuo debyytti, jos katsotaan kokonaisuutta. Suunnistuspuoli tökki ja rajusti. Tämän viikon olenkin vetänyt reenien puolesta aika kevyttä ja pääasiassa hirveästi suunnittelematta, siis leputtanut miestä urheilupuolella. Ensi viikolla olisi tarkoitus aloittaa muutaman viikon harjoitusjakso kohti syksyn kisoja virkein mielin.

Eipä muuten johtunut tuo paha olo jännityksestä. Tällä viikolla niissä harvoissa kevyissä reeneissä, jotka olen tehnyt, on ollut samanlainen fiilis kuin viime viikolla. Mikähän miehessä on vikana?

Puolimatka

Puolet takana, toinen puoli vielä toivottavasti edessä (viesti ajellaan kolmella miehellä, yksi jää varalle).

Pitkänmatkan kisa käytiin yhdessä upeimmista maastoista, jossa olen koskaan juossut. Radalle ei sattunut juurikaan vihreätä väriä, polkuja tai hakkuuaukkoja, vaan suoalueita ja niitä reunustavia kohoumia korkealla varvikolla maustettuna. Ekaa kertaa tuntui kisassa siltä, että jalat toimivat sitten Luumäen kansallisten.

Jälkipolville ei kuitenkaan jäänyt hirveästi kerrottavaa, muttei se aivan pohjanoteerauskaan ollut. Ongelmat olivat pitkillä väleillä ja tarkemmin niiden pääterasteilla. Jokaiselle pitemmän välin pääterastille tuli jonkun koko luokan virhe, pahin heti alkuun kolmoselle, jossa takkiin tuli koukulla 3 minuuttia. Jos miettii tänä vuonna tehtyjä pitkän matkan virheitä, ne ovat olleet aika useasti kuvatunlaisia. Lääkkeenä suosittelen itselleni pitkänmatkanvauhtisia suunnistusharjoituksia, joissa säksätyksiä seuraa pitempi väli. halvempana korvikkeena täytyy muuttaa ajattelua niin, että määrään itselleni selkeän ja helpon välipäätepisteen, jonka jälkeen täytyy ajattelu huijata suunnistamaan taas lyhyt perusväli. Näillä viilataan vielä kohti Karjaata.

Sija oli siis 26. ja Merzille tuli takkiin reilu 11 minuuttia. Osku ja tytsyt oli muuten aikas hyviä.

Sprintti oli loppua toisen väliaikarastin jälkeisiä tapahtumia lukuunottamatta hallussa, valitettavasti vain siihen asti. Yleisörastin jälkeen meikäläiselle tuli musta hetki ja lopputuloksena n. 2o sekunnin virhe. Muita selityksiä on turha antaa. Jonkun verran tämän iltaa on tuo koukku harmittanut, sillä odottelin tätä kisaa aikalailla.

Huomenna siis keskari, uusi mahdollisuus onnistua!

WUOC

Kauden alussa kyseinen kisa tuli asetettua yhdeksi kesän tavoitteista ja niinhän siinä kävi että paikka napsahti kisalauttaan. Kainuun katsastussuorituksiin en ole kovinkaan tyytyväinen, sillä mielestäni siellä nähtiin vuoden huonointa tekemistä kaikilla osa-alueilla. Tosin vielä viime vuonna olisin ollut todella tyytyväinen, jos olisin pystynyt juoksemaan 20 sakkiin MM-katsastuksissa. No, nälkä kasvaa syödessä.

Keskiviikkoinen Huippuliiga-sprintti oli yksi hienoimmista suunnistuskokemuksista, jossa olen saanut olla mukana. Suunnistuksellisesti kisa oli omalla mittapuulla suomalaista sprinttiä parhaimmillaan. Jätin kyllä suosiolla optimireitit muille juostaviksi, mutta sentään lankesin kohtuullisen moneen ratamestarin ansaan. Näytti siltä, että kunhan jaksoi loppuun asti ilman suurempia koukkuja, tuloslista tykkäsi.

Tunnelmaltaan tuo kisa oli myös ehdotonta kotimaista eliittiä: Katsojia riitti radan jokaiseen mutkaan. Kilpailukeskuksessa oli todella hyvä tunnelma jo lähtiessä, kiitokset siitä kuuluttajille. Kaiken kaikkiaan tykkäsin.

Joka tapauksessa tiistaina vedän ensi kertaa maajoukkuepaidan päälleni Borlängessä. Maastot näyttää todella hienoilta ja viivalle asettuu kohtuullisen kova kattaus kansainvälisiä nimiä, vaikka MM-kisat ovat jo ovella. Yritän väännellä silloin tällöin jonkun luokan kisaraportteja. Niitä odotellessa!