Anttolan Poika Suuressa Maailmassa

Huippuliigan huipennus

2011-08-28T10:30:00.005+03:00

Mukava oli palata varjojen mailta omalle tasolle myös kilpailuissa, vaikkei meno ollut vielä parasta mahdollista. Prologissa juoksu oli raskasta, mutta pystyin parsimaan kokoon varman ja ennen kaikkea riittävän karsintajuoksun. Finaali oli sitten mukavaa letkajenkkaa. 11. rastin joukkokoukun jälkeen yritin vain pitää linkkimiehenä toimineen Föhrin selän näkyvissä ja olinkin teevee-rastilla vielä näköetäisyydellä Janin letkasta, mutta tämän jälkeen pohjekrampit ilmoittelivat tulostaan. Ei oikein ollut tarpeeksi nesteitä koneessa ja lihaksistokaan ei ollut parhaassa mahdollisessa tikissä. 8. sija taitaa kuitenkin olla paras yksittäinen osakilpailutulos minulle, joten syytä on olla tyytyväinen. Nyt lepäillen kohti ensi viikonloppua.

Näyttää muuten siltä, että Jamppa on tehnyt kiireessä karttaa tuosta finaalimaastosta vuonna 2004, sen verran paljon Jampan kartalta puuttuu pistekumpareita, kiviä ja jyrkänteitä. Hyvä, ettei juostu Jampan kartalla, siitähän olisi voinut saada jotain selvää.

Sama linkkinä

11 päivää ja 9 kisaa

2011-08-12T08:54:00.005+03:00

Aika kovan paketin sai aikaan, kun suuntasi katsastuksista suoraan Sveitsin Rastiviikolle. Tällä viikolla en ole nenääni lenkkipoluilla juurikaan esitellyt ja ihan syystä. Vieläkään ei olo tunnu kovinkaan palautuneelta, vaikka eletään perjantaita ja edellisen kerran juoksin kisaa lauantaina. No, jaksan uskoa, että tällä paketilla sai ainakin voimaa, sitkeyttä ja osoituksen itselleni riittävästä turnauskestävyydestä loppukautta ajatellen.

Reissun virallinen osuus eli MM-katsastukset olivat tervanjuontia. Alustavina päivinä luulin jo hetken, että maaston ja kartan välinen yhteys olisi avautunut minulle myös Ranskan maaperällä. Olin niin väärässä. Keskarilla ykköselle tuli reilu kolmen minuutin virhe ja JoLe ajoi kiinni. Erinäisten vaiheiden jälkeen puolisen kymmentä rastiväliä suoritettuani liityin Hampin letkaan, jossa kurvasin myös vahvan etupeesin saattelemana pois. Ehkä opin Jarkon suorituksesta jotain, toivottavasti.

Norttonki sujui oikeastaan hyvin siihen asti, kunnes tajusin, että tämähän menee hyvin. Tämän jälkeen ei mistään tullut enää mitään. JoLe, joka lähti muuten 12min perään, toi minut lopulta perhosilta pois. Ei ollut kovinkaan hyvä maku suussa tämänkään reissun jälkeen. Yritin kyllä, mutta epäonnistuin.

Swiss O Weekille lähdin suurempia valmistautumatta ja ilman tavoitteita katsastusten rasitus kropassa. Tiesin, että viikosta tulee raaka, kun prologia ja viimeisen päivän keskaria lukuunottamatta ohjelmassa vuorottelivat normaali- ja pitkämatka. Ei pyritty kuuhun asti eikä sinne sitten päästykään. Meno oli väsynyttä koko viikon ja tein isoja virheitä, kun en vaan jaksanut suunnistaa. Oravapolkulainenkin tarkistaa hissilinjan alittaessaan, minkä pylvään alta menee, itse en jaksanut vaivautua. Tämäkin näkyi n. 2 minuutin ylimääräisenä ajanhukkana. Sain kuitenkin pidettyä päävastustajani eli Peltolan Juhan takana lopullisissa tuloksissa, vaikka Jones Kahelinin perässä en meinannut pysyä kartta rullallakaan.

Tämän kevyemmän viikon jälkeen käännän katseet kohti syksyä päätavoitteinani SM-pitkämatka sekä Suomen mestaruuden puolustaminen viestissä. Jälkimmäinen vaatii myös hyviä juoksuja etukäteen, jotta vakuutan olevani ykkösjoukkueen paikan arvoinen. Kilpailu kolmesta jaossa olevasta paikasta on kovaa. Valmistautuminen näihin syksyn kekkereihin alkaa ensi viikolla Talenttileirillä Vuokatissa ja seuraavan kerran kisataan numerolappu rinnassa Huippuliigan finaalissa.

PS. SOW kannattaa ehdottomasti käydä joskus kokemassa.

Mopolla moottoritiellä

2011-06-22T09:24:00.003+03:00

Läpsyt siihen. Kuva: www.paimionrasti.fi

Juko takana ja Serlan pehmo-orava komeilee palkintokaapissa kakkosjoukkueen kymmenennen sijan kunniaksi. Tänä vuonna pääsin juoksemaan siihen paikkaan, joka oli jo viime vuonna lähellä. Muutenkin sanoisin, että kakkosjoukkueen suoritus oli erinomainen. Hyvällä valmistautumisella tulee keskinmäärin hyvä tulos.

Yön läpi oli mukava seurata joukkueemme viestin kehittymistä. Äijät hoiteli yksi toisensa perään osuutensa varsin mallikkaasti säilyttäen tuntumat kärkeen sekä meidän ykkösjoukkueeseen. Erityisesti SP:n veto pitkällä yöllä oli silmiä hivelevää. Meno oli sen verta vakuuttavaa, että jouduimme Fabun kanssa kilpailukeskusta kohti ajellessa käymään keskustelun, jota en kuuna päivänä ajatellut joutuvani käymään: Miten toimisimme, jos lähtisimme yhtä aikaa metsään.

No ihan ei tarvinnut lähteä Fabun kanssa rinta rinnan, mutta paikka oli silti kutkuttava: tyhjää oli pari minuuttia eteen ja taakse. Alusta alkaen tuli runtattua niin kovaa kuin uskalsin. Suunnistuskin sujui mallikaasti ja yritin vetää idioottivarmasti lipulta toiselle, joten mikäs siinä oli puotellessa. Ennen pitkää väliä uumoilin, ettei kukaan vielä ohi ole tullut, sillä olin pysynyt hyvin viivalla ilman virheitä. Pitkällä välillä oma valinta vähän arvellutti, mutta tuo asia unohtui seuraavilla väleillä, kun ketään ei näkynyt, ei kuulunut edessä eikä takana.

Kympin verran jaksoin ennenkuin alkoi painamaan. Tämän jälkeen suunnistuksestakin katosi aggressiivisuus ja meno muuttui aikamoiseksi könyämiseksi. Toisella kertaa aukolle tultaessa näinkin sitten ensimmäistä kertaa Millingerin ja Hubmannin peruutuspeilistä. Jälkimmäisellä aukkorastilla hölläsin vauhtia sen verran, että pääsin poikien mukaan. Uumoilin putkipätkän olevan aluillaan ja ajatuksena oli se, että tässä letkassa on roikuttava niin pitkään kuin mahdollista.

Viimeisen hajontarastin jälkeen kilometrin verran niitä Hubmannin kantapäitä ehdin katsella ennen kuin kyseinen herrasmies tummutti minut turpeeseen. Vauhti oli Helsinksuolla liikaa ja ihailin vielä hetken aikaa linkkimies Bortnikin selkää ennen yksinäisen miehen taivalta. Viimeiset liput naulasin kuitenkin asiallisesti ja pystyin nappaamaan tuon kymmenen sijan pois kuleksimasta, joka oli myös asetettu joukkueemme tavoitteeksi.

Kaiken kaikkiaan pystyin mielestäni suorittamaan ankkuriosuuden joukkueemme yleisen linjan mukaisesti, ilman suurempia koukkuja tehden hyvän viestijuoksun. Mopolla ei vielä taisteltu MM-mitallisteja vastaan, mutta ehkä tulevaisuudessa sekin on mahdollista. Pitänee viritellä konetta tulevia vuosia varten. Seuraavaksi parin viikon harjoitusjakson jälkeen on suunnattava Euromeetingiin ja Kainuuseen hakemaan revanssia Millingeristä.

Kiitokset äijille tästä kokemuksesta!

Lopuksi vielä muistilista tulevia vuosia varten:

-Tule Jukoon palautuneena

-Nuku ennen omaa osuuttasi

-Juo juomarasteilla

-Älä touhota niin paljoa, että unohdat ottaa geelin mukaan metsään

-Vedä se geeli ja juo päälle

Långanatten

2011-05-03T09:19:00.007+03:00

Kuva: Jukka Inkeri

Toinen rasti tuli ruutuun, enää en ole yksinkertainen. Tämä voitto tuntuu henkilökohtaisesti jopa paremmalta kuin ensimmäinen. Tällä kertaa tuntuu siltä, että olen sen todella ansainnut. Kohdallani ei kuitenkaan voida puhua mistään pitkän yön sankaritarinasta, vaan siitä, että pystyin hoitamaan tonttini niinkuin se minulle oli osoitettu. Koko joukkue juoksi käsikirjoituksen mukaan.Tänä vuonna venymisiä ei tarvittu, sen verta hyvin kaikki tiesivät, mitä meiltä vaaditaan voittoon ja tekivät juurikin sen.

Pipo varoitteli jo hyvissä ajoin mahdollisesta pitkästä yöstä ja olin myös ilmoittanut halukkuuteni samaiselle pätkälle. Tein muutamia harjoituksia silmällä pitäen långaa, joista ehdottomasti hienoin ja tärkein oli Hannun kanssa tehty 12km:n pitkän yön simulaatio Paradisetissa Siljarastien peruunnuttua. Silloin pystyin turvaamaan noin 5 km Hannun tarjoamaa kahden minuutin etumatkaa, kunnes siirryin siihen rooliin letkassa, joka oletettavasti odotti myös 10Milassa.

Pientä epävarmuutta valmistautumiseen tuli pääsiäsviikolla, kun poskiontelot tuppasivat olemaan suhteellisen täynnä ylimääräistä limaa. Pikainen reagointi ja pitkän matkan passaaminen onneksi auttoivat. Silti Siljarasteilla piti käydä tekemässä isot koukut huonon itseluottamuksen siivittämänä. Kuitenkin pysyin lopun Vallun vauhdissa mukana ja tuokin henkinen tumma pilvi väistyi Tiomilan päältä.

Taktisesti oli selvää, että jos olemme pitkän yön jälkeen mukana kärkitaisteluissa, olemme vahvoilla viimevuotisen voiton uusimisessa. Oma roolini oli siis tulla kärkiletkan mukana pois. Hannun kanssa käytiin muutama keskustelu, joiden pohjalta todettiin yhteen ääneen, että varmin tapa päästä kärkiletkaan on lähteä kärjessä ja pysyä viivalla.

Olo oli koko lauantain luottavainen. Viime vuoden Milasta oli hyvä ammentaa energiaa ja olin varma, että omat eväät riittävät tavoitteeni saavuttamiseen. Vaiherikkaan kolmannen osuuden jälkeen Hannu tarjoili minulle 10 sekunnin etupeesioption, jonka realisoin jo ykkösvälillä tarkkailuasemaksi. Ykkösellä kasassa olivatkin sitten jo KR, Halden, KOK ja Göteborg sekä muutama muu. Kenelläkään ei suuremmin ollut haluja ratkaista kisaa pitkällä kakkosvälillä, joten lähdimme taipaleella harmoniassa.

Radan alkuosuus aina radiorastille mentiin käytännössä niin, että selvillä pätkillä KOKin Djurhuus ja minä olimme vauhtia pitämässä ja suunnistuspätkillä IFK:n Martner ja Haldenin Pedersen tekivät hommia. Harrastin metsän puolella passiivista suunnistamista, mutta etenkin pari kertaa väliaikarastin jälkeen olin myös vetohommissa hyvän itseluottamuksen saattelemana.

Pitkällä välillä etelään kohti radiorastia letkaamme liittyi ns. kakkosletka, josta Lidingön Myhren siirtyi vetovastuuseen Martnerin rinnalle. Tällä välillä näin myös Terän paidan edessäni polulla, mutta onneksi pienen spurtin jälkeen pystyin toteamaan, että ei se ainakaan Jani ole. Radiorastilta lähtiessä vastaan tuli Boströmin letka, joka ajoikin meidät kiinni pari väliä ensikohtaamisen jälkeen.

Boströmin liityttyä karkeloihin totesin, että minulla on kolme asiaa, joihin keskittyä: 1. Pysy kartalla 2. Asemoi itsesi niin, että näet mitä aktiiviset Boström, Myhren ja Martner tekevät 3. Tarkkaile ympäristöä sen verran, ettei kukaan pääse kuittaamaan letkaa. Letkan kokoonpano enteili sitä, että isoiksi pyssyiksi laskemani Kratov, Huovila ja Lakanen olivat vielä takaa-ajoasemissa.

Eipä ollut paljoa nackan koputtamista Boströmin työskentelyssä, kaveri veti sen verran kovaa ja korkealta. Lopun juoksupätkillä otin sitten asemat letkan kärkipäästä, kun jalat tuntuivat vielä suhteellisen tuoreilta. Varoitusrastin 5s:n koukku heikensi hivenen tilannetta, mutta pystyin seuraavilla väleillä luukuttamaan itseni kolmantena vaihtoon. Tehtävä suoritettu.

Seuraavien viikkojen tavoitteena onkin sitten hankkia rankisijoitus.

Kuva: Jukka Inkeri

Yön valot hakkaa tajuntaan

2011-04-30T13:50:00.002+03:00

Toivottavasti ei tarvitse laulun sanoja ensi yönä kertailla:

Vain viivakoodit aukaisee
Tien meidän hermokeskukseen
Yön valot hakkaa tajuntaa
On kaikki h**vetin halpaa
Minä annan kaiken ja enemmän
Tuli polttaa uskon mihinkään
Mitä sitten jos sielun menettää
Mutta on vain pakko roikkuu perässä
Vain tuscha meidät herättää
Selvästi hetken näkemään
Värit lyö mielen ikkunaan
Ja tunteet pikakelataan
Minä annan kaiken ja enemmän
Tuli polttaa uskon mihinkään
Mitä sitten jos sielun menettää
Mutta on vain pakko roikkuu perässä
(Apulanta: Viivakoodit)

Ei se aina kule

2011-03-25T14:53:00.003+02:00

Jäipä tasotestit ja Aktia Cupit viime viikolla juoksematta. Eniten harmittaa ettei päässyt vertaamaan itseään Muukkosen kevätkuntoon. Viiteen päivään ei lenkkeilty, kun kurkkua kivisti ja muutenkin yleisolo oli suhteellisen heikko. Tauti ei nostattanut kuumetta, mutta muuten kävi selväksi ettei lenkille ole asiaa. Portugalin leiri antoi vähän turhan paljon negatiivista palaututetta.

Herkät ja palautuneet jalat olivat taudin mukanaan tuoma positiivinen ilmiö. Viiden päivän lepo teki hyvää lihaksille. Tiistain vetoreenissä jalat olisivat vieneet turhan lujaa, mutta onneksi keuhkot pitivät miehen aisoissa. Olen ollut viime vuosina harvoin kipeänä, joten harjoittelun aloittelu pienen sairastelun jälkeen tuntui aika erikoiselta. Omaa olotilaa ja fiilistä on tullut pohdittua aika paljon päivittäin ja samalla pohdittua, pitääkö harjoittelua keventää tai jättää jotain tekemättä kokonaan.

Kehitys on taudin jäljiltä helppo todeta päivittäin ja tänään tuntuu kaikinpuolin normaalilta. Seuraava viikko menee viimeisen "perusviikon" merkeissä ennen Sveitsin leiriä ja nurkan takana odottavaa kilpailukautta. Mukavat ajat tuloillaan.

Itku 9 päivän ilosta

2011-03-08T10:15:00.005+02:00

Tuli nimittäin lopetettua Portugalin leiri nolla- eli lepopäivään olosuhteiden pakosta. Meno oli liian kovaa reiden alaosalle, joka pamahti jökkiin siinä WRE-kisan jälkeen. En olisi koskaan uskonut, että sohvalla röhnöttäminen on noin vaarallista. Loppupäivä meni sitten nilkuttaessa. Juoksijan polven kuulema siitä olisi saanut aikaan, jossen olisi käynyt hyvää rasitusvamman alkua hierojalla selvittelemässä kahteen otteeseen tällä viikolla. En ole vielä uskaltanut juoksua kokeilla, mutta uskoisin, että se on nyt taas mahdollisuuksien rajoissa.

Tulihan siellä 9 päivää reenattuakin. Uusi ja mielenkiintoinen ilmiö oli, että suunnistus kulki kauden ensimmäisellä leirillä. Mukava oli latoa menemään ilman aikaisempien vuosien perustavanlaatuisia taidollisia ongelmia. Yösuunnistuskin tuntui kolahtavan suurinpiirtein uomilleen ensimmäisestä yöllisestä reissusta lähtien. Oli mukava surffailla onnistumisten aallonharjalla.

Ne kaksi POM:n kisaa, jotka tahkosin, antoivat lisää merkkejä kehityksestä. Ensimmäinen oli suorastaan loistava veto.Vaikka pieniä rastinottovirheitä tuli siellä täällä, oli kisa ehdottamasti yksi elämäni parhaista ja selkeä osoitus siitä, että taas on menty eteenpäin useammalla suunnistuksen osa-alueella. WRE-kisan juoksu olikin sitten luokkaa oma normijuoksu, ei huono, mutta ei priimakaan.

Nyt palautellaan tämä viikko loppuun. Ensi viikolla onkin sitten tarkoitus testailla missä mennään fyysisesti. Tiistaina vuorossa on kauden kolmas tasotesti ja lauantaina ajattelin rohkaistua viivalle Aktia Cupissa, jos vaan kroppa antaa luvan. Motivaatio ei osoita hiipumisen merkkejä...

Talent-show Vierumäki

2011-02-07T21:38:00.007+02:00

Kuva: Kalle Rantala

Aika mielenkiintoinen viikonloppu on takana. Ohjelmassahan oli liiton uuden Talentti-ryhmän testileiri. Olin jo lunastanut paikkani ryhmässä viime kauden tulosten perusteella, joten viikonloppu oli minulle ja muutamalle muulle jo aikaisemmin näyttönsä antaneelle hieman erilainen. Eipä siinä, testit tehtiin sata lasissa ja tavoitteena oli näyttää olevansa testien perusteella suoran valinnan arvoinen.

En juurikaan passaillut harjoittelun suhteen leirille lähtiessä. Lisäksi testejä alustava viikko oli koulun puolesta kevään tiukin, mikä aiheutti lisärasitusta jo ennen testejä. Maastotestin jälkeisenä yönä olikin ohjelmistossa Tainin ja Harjun haastattelun sijaan Valvontakomission kyselytunti klo 2.30 alkaen, jossa käsiteltävinä aiheina olivat urheilijan yöhikoilu sekä rasituksen näkyminen yösykkeessä. Onneksi stressi laukesi viimeistään eilen tenttipaperin jätettyäni.

Noottia tuli keskivartalon syvistä lihaksista. Riipunnasta jalkojen nostaminen tankoon tuotti osalle aikuistalenteista vaikeuksia ja kuuluin itse tuohon joukkoon. Jälkeenpäin analysoin tilanteen niin, että hiihtäjätaustaisilla kokelailla tämä testi sujui huomattavasti paremmin kuin enemmän juosten harjoittelevilla. Tulos oli kaikesta huolimatta luokaton ja syvistä lihaksista tuli itselleni ensimmäinen kehityskohde.

Juoksutestit olivat sitten ne minulle sopivat testiosiot. Molempiin suhtauduin etukäteen aika kriittisesti, mutta kummastakin muodostui mukavahko otatus ennen kaikkea itseään vastaan. Aika sinkeille tuli itsensä ajettua tuossa kolmen kierroksen maastorallissa, joka otti kaikkinensa 54,38 eikä reissusta helpompaa tehnyt koko ajan heikompaan kuntoon kulunut rata. Viimeisella kierroksella tulikin kamppailtua kramppeja vastaan, jotka pystyin onneksi välttämään. Aika brutaaliksi tuo ero Pasi "tikis on" Ikoseen lopulta muodostui. sisäradalle ei ollutkaan sitten enää ihan tuoretta miestä asettaa viivalle maastorääkin jälkeen.

Kuva: Kalle Rantala

Talenttitoiminta on nyt potkaistu käyntiin ja odotan innolla jatkoa. Ensipuraisun perusteella tästä tulee hyvä systeemi!

Ei mun jalkani kanna...

2011-01-17T16:42:00.005+02:00

Kuva Haaska

Tänä aamuna klo 8.00 päälläni ei ollut juoksushortseja ja -paitaa, vaan olin verhoutunut toppatakkiin ja farkkujen alla oli pitkät kalsongit. Aamutuimaan aurinko ei lämmittänyt selkääni, vaan hyytävä tuuli pieksi kasvojani ja pakkanen pyrki luihin ja ytimiin. Tänä aamuna vastaantulijat eivät tervehtineet iloisesti, vaan pitivät katseensa maassa ja yrittivät suojautua tuulelta ja tuiskulta.

Kuljen siis pitkin Joensuun ruutukaavaa kohti yliopistoa enkä kierrä aamulenkilläni puistoa Maspalomaksessa.

Kaksi viikkoa auringon lämpöä ja määräpainotteista treeniä hujahti suhteellisen nopeasti. Olen positiivisesti yllättänyt miten hyvät olosuhteet Kanarialta löytyi harjoitteluun. Kaiken kaikkiaan takana on pisin ja ehkä onnistunein leirijakso oman urani aikana.

32h harjoittelua sisältäen reilu 300 km:a juoksua ja suunnistusta on kyllä akkojen määriä vielä kultaisia menneitä vuosikymmeniä muisteleville, mutta minulle, 2010-luvulla lajia harjoittelevalle, nuo tunnit riittivät vallan hyvin. Paljoa enempää eivät jalat kestäisi. Äärirajoilla kuljettiin.

Leirin rytmitys oli hyvä. Kolme kovaa päivää, kevyt, kolme kovaa, kaksi kevyttä, kolme kovaa ja kevyt päivä tarjosivat viimeiseen kovaan settiin asti suhteellisen tuoreen miehen. Tehoreenit teimme tarpeeksi lyhyinä ja pääosin intervallityyppisinä, jotta ne eivät kuormittaisi liikaa. Lisäksi jalkojen kannalta oli elintärkeässä osassa mukana ollut hieroja, joka ansiokkaasti jaksoi pyöritellä treenin väsyttämiä pohkeita. Jos vielä pysyn tämän viikon terveenä leiri voidaan laskea parhaaseen A-luokkaan.

Eipä sillä mukava Suomeen on aina reissuilta palata. Täällä se elämä kuitenkin pyörii ja kummasti viihdyin tänään koulullakin paremmin kuin pitkään aikaan. Jännityksellä odotan, miten tähänastinen harjoittelu näkyy perjantain tasotestissä.

Tunnustusta

2010-12-13T17:46:00.004+02:00

Karjalaisen lehtijuttu

Hyvältä tuntuu, kun meidän tekemisiä arvostetaan. Luin viikonloppuna lehdestä, että olemme ehdolla kyseisessä kategoriassa. Muita ehdokkaita olivat mm. Kaisa Mäkäräinen mc-osakilpailun 3. sijalla (äänestys taisi olla ennen parin viime viikonlopun tuloksia) sekä Jokipoikien Mestis-mestaruusjoukkue, joten urheilutoimittajien arvomaailma askarrutti.

Eipä tuo motivaatiota ainakaan vähennä...

Rutiineja ja niiden rikkomista

2010-12-06T09:35:00.005+02:00

Kuukauden verran on nyt käynnistelty harjoittelua ensi kevättä ja kesää kohti. Olen yrittänyt pitää maltin vielä mukana, jotta ruuvia voi kiristää kohti kevättä. Tosin maltti on pariin kertaan pettänyt ja päivän toinen harjoite on tullut tehtyä. Marraskuussa painopiste oli selvästi voiman kehittämisessä ja tämä jakso jatkuu vielä joulukuun puoleen väliin asti. Voimaharjoittelulla tuntuu olevan lähes välitön positiivinen vaikutus omaan juoksuuni.

Tehoja tässä vaiheessa ei vielä ole tullut jauhettua. Viikon kovin harjoite on ollut lauantain TV-kova 60min, jota on kiristetty loppua kohti. Eli voidaan myös puhua kiihtyvästä TV-kovasta vai mitenkäs se nyt menee? Joensuun seudulla onkin ollut mahtavia yhteishölkkätapahtumia lauantaisin.

Siihen nähden, että konetta ei ole vielä viritelty, oli positiivinen yllätys toissalauantainen testijuoksu. Katajan juoksijan ja KR:n suunnistajien yhteisessä testijuoksussa kymppi kulki aikaan 33.00, joka jää hieman viime joulukuun henkilökohtaisesta haamujuoksusta. Lisäksi viime viikolla tehty tasotesti osoitti kunnon olevan lähellä viime maaliskuista, joten lähtökohdat ovat hyvät. Ajatuksissa ei ole nyt rakentaa suomalaisille hiihtäjille ominaista jumia, joka toivottavasti laukeaa sitten kauden pääkisojen alla, vaan pysytellä läpi talven suhteellisen terävässä kunnossa. Saa nähdä, kuinka ukon käy tänä talvena.

Marraskuun aikana pääsin myös takaisin mukavaan päivä- ja viikkorytmiin. Kun harjoitukset, koulu, lihashuolto, ravinto ja lepo ovat löytäneet oman paikkansa päivärytmistä, on energian kohdistaminen oikeisiin asioihin helpompaa ja sitä aikaakin ilmestyy jostain enemmän. Voi olla että toisille sopii hallittu kaaos, mutta itselleni rutiinit ovat tärkeitä.

Viime viikonloppuna viikkorutiinit tuli rikottua, kun KR:n kausi sai perinteisen alkunsa Kolin leirillä. Kolmen päivän leiri oli taaskin hektinen paketti, joka tarjosi näkökulmia suunnistuskartan jokaiselta kantilta. Taitopuolelle tuli taas kerralla roimasti uusia virikkeitä, Hannun esitellessä KR:n uudet taitoharjoittelumahdollisuudet kaudelle 2011. Eilen olotila oli nuutunut vaikkei harjoittelussa tullutkaan hurjasteltua, mutta kokonaisrasitus oli varmasti kohdillaan.

Loppuun voisin vielä laittaa kolmen viime vuoden harjoitusviikot Kolin leirin ympäriltä. Tiettyä innokkuutta näyttäisi olevan aistittavissa vuoden 2008 viikolla.

Vanhoilla eväillä uuteen kauteen

2010-11-20T09:35:00.005+02:00

Aikamoinen kausi on takana ja uutta pitäisi löydä kehiin. Paljon tuli koettua, niin positiviisia kuin negatiivisia fiiliksiäkin, mutta siitä taitaa olla urheilussa kyse. Päällimmäisinä tietysti nousee pinnalle Tiomila ja SM-viesti, jotka vielä viime talvena tuntuivat aikalailla kaukaisilta valloitettavilta omalta osaltani. Eteenpäin mentiin ja siellä oltiin.

Harjoituksellisesti tuntui, että se oma linja löytyi ja tänä talvena voi keskittyä niiden pienien säröjen hiomiseen, jotka kirjailin ylös kausianalyysia vääntäessäni. Kesän heikot esitykset johtuivat lähinnä liian suuren motivaation aiheuttamista harjoitusseteistä. Turha on meikäläisen lähteä hirveästi pehmeään maastoon riehumaan, jos tuntuu siltä, että tikin edellytyksenä on elastisuus. MM-katsastuksissa ei tuosta ominaisuudesta ollut enää mitään jäljellä ja tuloksetkin sen näyttivät.

Seuraavat kehitysaskeleet on edelleen helpompi ottaa suunnistustaidon puolella. Viimeisen parin viikon aikana ei ole tullut karttoja liikaa vilkuiltua, mutta nyt alkaa taas olemaan aika kaivaa ne esiin...

Kiitokset vielä kaikille, jotka tuntevat edesauttaneen meikäläisen tähänastista taivalta!

Edessä ura kansallisen tason viestimiehenä

2010-08-23T14:39:00.004+03:00

Eipä taida meikäläisestä olla muuhun. Euromeeting oikeastaan jatkui samalla sävelellä, millä WUOC päättyi. En osaa suunnistaa. Viesteissä sentään koko porukan potin kuseminen painaa vaakakupissa sen verran, että juoksen edes kohtuullisesti.

Keskarille oli löyty 27 rastia 5 km:lle, eli keskimääräinen väli oli alle 200m. Jotenkin aavistelin jo tässä vaiheessa ettei kisassa vauhtia pääse pitämään, vaan pystyyn pistetään rastinottotalkoot. Yrittänyttä ei laiteta, joten lähdin avoimin mielin kisaan. Ennen rastia numero 16 olin leiponut yhden minuutin koukun mutta pyyhettä en ollut vielä heittänyt kehään. Tuokin väli tuli toteutettua hyvin ja rastipistekin oli jo hallussa (seisoin kumpareen päällä), mutta lipun löytämiseen pistekumpareen laidalta menikin sitten kaksi minuuttia ja samalla reissulla hävisi motivaatio. Oli aika avuton fiilis, kun tietää että on oikeassa paikassa mutta lippu ei vaan löydy. Kolmannen vauhdinhakureissun jälkeen se oranssikangas paistoikin sitten sieltä heinien keskeltä. Lopussa suunnistin vielä yhden rastin yli sitä seuraavalle, mutta tuo virhe ei siinä suunnistuspettyneisyydessä paljoakaan jaksanut harmittaa.

Viestin avaus olikin taas ihan asiallinen juoksu. Loppulenkillä tosin olin jo yksin karussa toisena, kunnes toiseksi viimeisen rastin tuntumaan otin minuutin koukun, jonka seurauksena muut pääsivät taas kantaan ja ero Boströmiin kasvoi lähes 2 minuuttiin.

Pitkälle matkan tiesin sopivan itselleni paremmin kuin keskimatkan ja ajattelin, että se voisi kaikin puolin olla mulle passeli. No hyvä kisahan siitä tuli, siis kolmatta rastia lukuunottamatta, jossa ylimääräistä aikaa kuluikin sitten pulska kasi. Lopulta löysin rastin päättömän kolojen ja notkojen tutkimisen jälkeen ihan uudella tekniikalla: vertasin karttaa ja maastoa toisiinsa ja etenin näiden yhteneväisyyksiä tarkkaillen keskelle rastiympyrää, josta löysinkin tuon oranssivalkean kankaan sekä leimasinyksikön.

Ei kai auta kuin ottaa itseään niskasta kiinni kesken kaiken tämän itsesäälissä rypemisen ja suunnattava katse eteenpäin. Tuonkin kahdeksan minuutin virheen vahingot olisi helposti voinut kutistaa kahteen minuutin, jos olisi osannut heti toimia rationaalisesti hätääntymisen sijasta. Onhan syksyä vielä jäljellä Kymen Rastiviestin verran.

Loppupuolisko kisoista

2010-07-29T12:19:00.002+03:00

Aika hektistä aikaa eletty viikon verran, siis meikäläisen mittapuulla, mutta aattelin vielä muutamalla sanalla kommentoida keskaria ja viestiä.

Keskarille verryttelessä mielestäni kaikki oli hyvin, mitä nyt vähän oksetti. Pistin sen jännityksen piikkiin, vaikka nuo oli ihan uusia oireita meikäläiselle. Ihan luottavaisin mielin lähdin matkaan ja helpot alkuliput naulasinkin asiallisesti. Pitkälle välille ehkäpä väärä reitinvalinta ja sitten homma lähti rukkasista. Väliaikarastille 1o sekkanen, jonka jälkeiselle lipulle 1min ja yhden naulatun rastin jälkeen pitkälle välille reilu minsa. Yritin loppuun asti, ei näissä kekkereissä heitetä pyyhettä kehään. Kakkosen koukun sain vielä aikaan loppupuolella. Maalissa ero kärkeen oli todella raju ja tajusin, että olin fyysisestikin täysi lahna. Eipä ollut fiilikset kovinkaan katossa viestiä ajatellen ja olinkin valmis heittämään sen pallon Jannelle. Jannekaan ei ollut innoissaan ja valmennusjohto päättikin, että juoksen viestiavarin vastusteluista huolimatta.

Eipä miehellä ollut luottoa itseensä viestiaamuna. Olin varma, että jään tossulla ensimetreillä ja taitokaan ei ollut läsnä. Oksetti vielä torstaitakin enemmän, yhdessä kohtaa olin jo varma, että aamupala tulee ylös. Aika hiljainen mies oli kartan takana juuri ennen lähtöä, suorastaan pelotti Oskun ja Kojootti-Koistisen puolesta.

Paukun jälkeen homma lähti kuitenki rullaamaan. Ykköselle huomasin ettei tässä olekaan fyysisesti hätää. Kolmoselle tajusin, että letka vetää omasta lipustani sivuun ja korjasin yksin rastille. Mukava oli nähdä, kun muut kaarsivat sivusta lipulle perässäni. Väliaikarastille vielä otin hieman oman valintani ja sain vetää hetken aikaa henkeä polulla, kun muut vielä könysivät penkassa. Taistelutahto syttyi.

Loppuradasta tuntui, että hajontarastit naulasin ensimmäisenä ja suunnistus pysyi kontrollissa ja oli helppoa. Yhdellä ehkä 30s kaarroksella menetin kontaktin Kodedan letkaan, mutta tiesin, että ei tätä vielä ryssitty. Ilmeisesti vedin varsinaista pääletkaa, mutta edellä kävi välistä vain Sveitsin Howald ja Valko-Venäjän avaaja.

Vaihdossa ero oli Trachardiin 2,5min ja tsekkeihin minuutti. Alkuviikon saldon huomioon ottaen en osaa olla kuin tyytyväinen viestiin.

Eipä ollut mitään ilotulitusta tuo debyytti, jos katsotaan kokonaisuutta. Suunnistuspuoli tökki ja rajusti. Tämän viikon olenkin vetänyt reenien puolesta aika kevyttä ja pääasiassa hirveästi suunnittelematta, siis leputtanut miestä urheilupuolella. Ensi viikolla olisi tarkoitus aloittaa muutaman viikon harjoitusjakso kohti syksyn kisoja virkein mielin.

Eipä muuten johtunut tuo paha olo jännityksestä. Tällä viikolla niissä harvoissa kevyissä reeneissä, jotka olen tehnyt, on ollut samanlainen fiilis kuin viime viikolla. Mikähän miehessä on vikana?

Puolimatka

2010-07-20T23:08:00.007+03:00

Puolet takana, toinen puoli vielä toivottavasti edessä (viesti ajellaan kolmella miehellä, yksi jää varalle).

Pitkänmatkan kisa käytiin yhdessä upeimmista maastoista, jossa olen koskaan juossut. Radalle ei sattunut juurikaan vihreätä väriä, polkuja tai hakkuuaukkoja, vaan suoalueita ja niitä reunustavia kohoumia korkealla varvikolla maustettuna. Ekaa kertaa tuntui kisassa siltä, että jalat toimivat sitten Luumäen kansallisten.

Jälkipolville ei kuitenkaan jäänyt hirveästi kerrottavaa, muttei se aivan pohjanoteerauskaan ollut. Ongelmat olivat pitkillä väleillä ja tarkemmin niiden pääterasteilla. Jokaiselle pitemmän välin pääterastille tuli jonkun koko luokan virhe, pahin heti alkuun kolmoselle, jossa takkiin tuli koukulla 3 minuuttia. Jos miettii tänä vuonna tehtyjä pitkän matkan virheitä, ne ovat olleet aika useasti kuvatunlaisia. Lääkkeenä suosittelen itselleni pitkänmatkanvauhtisia suunnistusharjoituksia, joissa säksätyksiä seuraa pitempi väli. halvempana korvikkeena täytyy muuttaa ajattelua niin, että määrään itselleni selkeän ja helpon välipäätepisteen, jonka jälkeen täytyy ajattelu huijata suunnistamaan taas lyhyt perusväli. Näillä viilataan vielä kohti Karjaata.

Sija oli siis 26. ja Merzille tuli takkiin reilu 11 minuuttia. Osku ja tytsyt oli muuten aikas hyviä.

Sprintti oli loppua toisen väliaikarastin jälkeisiä tapahtumia lukuunottamatta hallussa, valitettavasti vain siihen asti. Yleisörastin jälkeen meikäläiselle tuli musta hetki ja lopputuloksena n. 2o sekunnin virhe. Muita selityksiä on turha antaa. Jonkun verran tämän iltaa on tuo koukku harmittanut, sillä odottelin tätä kisaa aikalailla.

Huomenna siis keskari, uusi mahdollisuus onnistua!

WUOC

2010-07-17T08:31:00.002+03:00

Kauden alussa kyseinen kisa tuli asetettua yhdeksi kesän tavoitteista ja niinhän siinä kävi että paikka napsahti kisalauttaan. Kainuun katsastussuorituksiin en ole kovinkaan tyytyväinen, sillä mielestäni siellä nähtiin vuoden huonointa tekemistä kaikilla osa-alueilla. Tosin vielä viime vuonna olisin ollut todella tyytyväinen, jos olisin pystynyt juoksemaan 20 sakkiin MM-katsastuksissa. No, nälkä kasvaa syödessä.

Keskiviikkoinen Huippuliiga-sprintti oli yksi hienoimmista suunnistuskokemuksista, jossa olen saanut olla mukana. Suunnistuksellisesti kisa oli omalla mittapuulla suomalaista sprinttiä parhaimmillaan. Jätin kyllä suosiolla optimireitit muille juostaviksi, mutta sentään lankesin kohtuullisen moneen ratamestarin ansaan. Näytti siltä, että kunhan jaksoi loppuun asti ilman suurempia koukkuja, tuloslista tykkäsi.

Tunnelmaltaan tuo kisa oli myös ehdotonta kotimaista eliittiä: Katsojia riitti radan jokaiseen mutkaan. Kilpailukeskuksessa oli todella hyvä tunnelma jo lähtiessä, kiitokset siitä kuuluttajille. Kaiken kaikkiaan tykkäsin.

Joka tapauksessa tiistaina vedän ensi kertaa maajoukkuepaidan päälleni Borlängessä. Maastot näyttää todella hienoilta ja viivalle asettuu kohtuullisen kova kattaus kansainvälisiä nimiä, vaikka MM-kisat ovat jo ovella. Yritän väännellä silloin tällöin jonkun luokan kisaraportteja. Niitä odotellessa!

Kevät loppuhuipennusta vaille valmis

2010-06-16T12:32:00.003+03:00

Aikamoinen kevät alkaa olla paketissa viimeistä huipennusta lukuunottamatta. Henkilökohtaisella puolella on tullut iso loikkaus eteenpäin. Sellainen, jota en uskaltanut edes odottaa. Kevään kisoissa huonoin sijoitus taitaa olla 16, vaikka en oikeastaan ole muuta juossut kuin katsastuksia, hippiliigoja sekä SM-kisoja. Nälkä kasvaa syödessä, mutta silti tuntuu ettei kaikkea tältä kaudelta ole vielä nähty. Koko toukokuu oli vaikeaa aikaa siitepölyjen ja Tiomilasta mukaan kolatun poskiontelon tulehduksen takia. Viikoilla ei oikein saanut kunnon harjoituksia aikaan ja viikonloput kisattiin. Kuntokäyrä tuntui olevan koko ajan alaspäin. Positiivista on kuitenkin ollut se, että lippu on löytynyt, vaikka fyysisesti on ollut vaikeaa.

Niin joo, tulihan se Tiomilakin voitettua. Oma juoksu ei kuuhun vienyt, mutta eipä tarvettaollutkaan sen verran kovaa kaveria oli meikäläisen jälkeen ja tiesin sen osuudelle lähtiessäni. Omalta osaltani en välttämättä ihan tajunnut, mitä tuli tehtyä, kun voitto napsahti laariin ensiyrittämällä, mutta vanhempien konkareiden reaktiot antoivat jotain osviittaa. "Don't you think that this is so easy," Olivatkin Ison-T:n sanat meikäläiselle kisan jälkeen. Fiilikset olivat ehdottomasti kisan jälkeen urheilu-urani hienoimmat, sitä ei ole kiistäminen.

Parin viime viikon aikana kuntokäyrä on taas käännetty oikeaan suuntaan ja allergiatkin ovat helpottaneet. Se on hyvä homma, sillä Jukolassa odottaa ehkäpä kovin paikka tähän asti. Viikonlopun leirillä sai käsityksen mitä on tulossa ja mitä maasto vaatii onnistumisen eteen. Lähdetään taistelemaan kynsin ja hampain paikasta auringossa.

Näin kulutan aikaa

2010-04-27T14:15:00.006+03:00

Niinhän siinä kävi, että kutososuus luotettiin meikäläisen vastuulle Milassa. On nääs SP:n taistelusaappaat täytettävänä. 6,1km keskimatkatyyppistä putkea sopii kuin nenä päähän, vaikka alunperin meikäläiselle taidettiin suunnitella ihan jotain muuta osuutta.

On muuten suhteellisen tiukka viikonloppu takana. Katsastuskisassa en ollut kovinkaan tyytyväinen omaan suunnistamiseeni, koukkendaalenia matkaan mahtui turhan paljon, mutta jaksoin painaa aina kolmanneksi viimeiselle rastille asti ja se riitti ihan hyvään sijaan. Kuriositeettina mainittakoon, että mm. jälkimmäisillä miniperhosilla pummasin kaikkia neljää rastia ja lisäksi kerran keskusrastia, siis viimeisen kerran sinne tullessa.

Sunnuntaille oli tikin kanssa kaksi vaihtoehtoa: todella heikko tai hyvä kulku. Aika usein on pitkän kisan jälkeen seuraavana päivänä kulkenut, niin sunnuntainakin. Oishan tuota vähän voinut rauhallisemminkin suunnistaa, niin ei ihan joka suuntaan olisi tarvinnut sinkoilla, mutta eiköhän tuo lähtöasetelma Kallelle kelvannut.

Huomenna on taas reissuun lähdettävä. Paljon on puhuttu ja asioita tehty Tiomilaa silmällä pitäen laajalla sektorilla punamustissa ja vihdoin on tullu aika siirtyä sanoista tekoihin.

Kuka ei kuulu joukkoon ja miksi?

2010-04-22T09:51:00.007+03:00

1	143	Pasi Ikonen	Vaajakosken Terä	36:57
2	145	Petteri Muukkonen	Vehkalahden Veikot	37:02	+5
3	142	Hannu Airila	Kalevan Rasti	37:45	+48
4	144	Topi Anjala	Ikaalisten Nouseva Voima	38:00	+1:03
5	137	Timo Saarinen	Tampereen Pyrintö	38:05	+1:08
6	115	Olli-Markus Taivainen	Pellon Ponsi	38:06	+1:09
7	146	Jani Lakanen	Vaajakosken Terä	38:20	+1:23
8	151	Tero Föhr	Vehkalahden Veikot	38:24	+1:27
9	132	Jere Pajunen	Kalevan Rasti	38:26	+1:29
10	150	Jarkko Huovila	Tampereen Pyrintö	38:30	+1:33
11	141	Andrei Hramov	Hiisirasti	38:39	+1:42
12	148	Tuomas Tervo	Rajamäen Rykmentti	38:42	+1:45
13	149	Jörgen Wickholm	IF Sibbo-Vargarna	38:46	+1:49
14	136	Johannes Pohjala	Hiisirasti	38:58	+2:01
15	110	Miika Hernelahti	Kalevan Rasti	39:21	+2:24
16	131	Olle Kärner	Delta	39:33	+2:36
17	101	Jonne Lakanen	Vaajakosken Terä	39:44	+2:47
18	109	Olli-Pekka Koistinen	Anttolan Urheilijat	39:48	+2:51
	104	Jani Myllärinen	Koovee	39:48	+2:51
20	147	Johan Bäckman	OK Orient	39:49	+2:52
21	107	Oskari Liukkonen	Delta	40:11	+3:14
22	114	Janne Heikka	Tampereen Pyrintö	40:35	+3:38
23	140	Dmitry Tsvetkov	Ikaalisten Nouseva Voima	40:43	+3:46
24	138	Jan Prochazka	Kalevan Rasti	40:50	+3:53
25	126	Markus Lindeqvist	Paimion Rasti	41:04	+4:07

Vastaus ensimmäiseen kysymykseen on tottakai minä, mutta toiseen kysymykseen vastausta löytynee jorinoiden lopusta.

Ruotsin leirin jälkeen meininki oli aika väsynyttä. Unirytmi on jostain syystä kääntynyt niin, että herään kuuden ja puolen seitsemän välillä joka aamu. Tuo rytmi ja Ruotsin leirin useat yöharjoitukset eivät olleet kovin hyvä yhdistelmä. Pöly teki vielä elämisestä vaikeaa, joten leirin ja kevätyön välissä en pystynyt tekemään yhtään kunnon reeniä, vaan yritin saada kroppaa jalkeille kisaa varten.

Kevätyössä meno olikin aika heikkoa. Tuntui ettei mikään oikein toimi fyysisesti ja radasta en saanut mitään selvää. Osuuden jälkeen spontaanina reaktiona taisinkin pyytää Hannulta anteeksi, että ryssin meidän viestin. Vähän pelotti, että onkohan se kausi taas tässä.

Viime viikolla lepäilin kolme päivää, vaihdoin allergialääkkeet ja reenailin pari päivää kevyesti. Silti perjantaina oli vielä mietteitä omasta huonosta kulkupolitiikasta, mietin jopa kisan skippaamista. No, viivalla oltiin ja hyvä niin.

Ei se kulku kuuhun vienyt, jalat tuntuivat aika jäykiltä ja meno vääntämiseltä, mutta lippu halkesi justsilleen. Kisasta jäi positiivinen fiilis ja luotto omaan kulkupolitiikkaan palautui. Kaiken lisäksi tuntui, että kisa aukaisi paikkoja ja tällä viikolla meno onkin ollut asteen verran parempaa.

Edessä näyttäisi olevan FinnSpring ja Tiomila, molemmat kisoja, joita on odotettu kuin kuuta nousevaa. Jos puheisiin on uskominen, Tiomilassakin olisi vastuuta luvassa, ihan kakkosjoukkueen avainjuoksijana.

Niin ja se vastaus:

Kaikki muut ovat edustaneet omaa maatansa jonkun luokan kansainvälisissä pippaloissa joko junioreissa tai pääsarjassa, meikäläinen on lähinnä unelmoinut suomipaidasta. Lindeqvistin Markuksesta en ole ihan satavarma mutta muistelisin, että Markus kolusi ainakin jonkun Euromeetingin menneellä vuosikymmenellä. Korjatkaa, jos olen väärässä.

Väliinputoaja

2010-03-29T08:42:00.003+03:00

On aika osuva termi kuvaamaan viime viikkoa. Bulgarian viikko osoittautui aika tiukaksi paketiksi, kuten oletuskin oli. Omalta osaltani käännepiste tapahtui torstaisessa mäkireenissä/alamäkisuunnistuksessa, jonka jälkeen terve liikunnan aiheuttama puna kasvoilla oli jo vaihtunut lievään kalpeuteen. Perjantain yöyhteislähtöreenissä nautinto oli jo kaukana, lähinnä kiroillen yritin sitkistellä porukan mukana. Lauantaiaamuna olinkin ensimmäisenä siinä jonossa, kun lähtölupia reeniin evättiin.

Aika selvää oli, että alkuviikko menisi happoja ja jumeja selvitellessä. Aikaikkunan toisen pään muodostaa keskiviikkona alkava Tiomila-leiri jossainpäin Ruotsia. Tuon reissun ohjelmaa selaillessa käy selväksi, että taas pitää pakkautua palautuneena autoon. Joten viime viikko oli maltillinen, mutta sain tehtyä pari kappaletta fyysistä suorituskykyä kehittävää reeniä. Karttoja en paljoa jaksanut katsella, sillä meikäläiselle ei sovi niiden jatkuva kyttääminen ja nälkä on hyvä säilyttää leirille.

Pistetääs sapluuna näkyviin:
Ma Juoksu PK 26min +KP 30min
Ti Juoksu PK 96min
Ke Urheiluakatemian juoksukuntopiiri
To 4*1500m kiihtyvästi VK2-MK Eka päivä, kun edes uskalsi tehoreenistä haaveilla.
Pe Hiihto PK 160min
La Juoksu 20min+KP 20min
Juoksu 40min+Juoksutekniikat SP:n kanssa
Su Mäkivedot Pyytivaaralla n. 4*5.54-5.27 MK

Neuvostoliiton raunioilla

2010-03-15T17:01:00.004+02:00

Toinen kokonainen päivä täällä Bulgariassa alkaa olemaan pulkassa yöreeniä ja illallista lukuunottamatta. Pahimmat shokit niin kulttuurin kuin maastojen osalta on alkavat olemaan takanapäin. Molemmissa oli jonkun verran totuttelemista.

Varnan "kansainvälisellä" lentokentällä meitä oli vastassa paikallisia suunnistusvaikuttajia. Saimme käsiimme kartat sekä ajo-ohjeet tänne Kiteniin. Samalla saimme myös vinkin pysyä pääkadulla moottoritielle asti eikä seurata tienviittoja Burgasiin. Tottahan toki sitä oli lähdettävä sooloilemaan ja syy kehoitukselle selvisi nopeasti. Tie, joka oli merkitty toiseksi pääväyläksi opaskarttaan, oli valehtelematta kuin pommituksen jäljiltä. Vähän tasaisempia olivat ne pätkät, jossa asfaltti puuttui kokonaan. Tietulleja täällä ei sentään kerätä, tosin en näistä teistä maksaisikaan.

Matkalla selvisi Bulgarian pääelinkeino, se on nimittäin rakentaminen. Joka puolella oli keskeneräisiä rakennuksia, joten täällä täytyy olla satojatuhansia ellei jopa miljoonia raksamiehiä. Tänään maanantaina vasara nakutus on kuulunut varmasti pitkin kyliä, mutta hotellissa on sen verran paksut lasit, että ne ovat eristäneet äänet.

Tämä kahden tähden hotelli on varsin mukava tuttavuus. Ensi kertaa huoneen kynnyksen tuli mieleen, että täytyypä avata ovi, jotta 7-asteinen lämmin ilma pääsisi sisään ja lämmittäisi hivenen kylmänpuoleiset kiviseinät. Päätettiin kuitenkin Fabun kanssa laittaa vaan töhötin puhaltamaan kuumaa ilmaa. Sekin rakkine oli ilmeisesti pysähtynyt ensimmäisen yön aikana. Harvoin on tullut suoritettua niin nopeita pukeutumisrituaaleja kuin sunnuntaiaamuna.

Eilen kylvettiinkin sitten koko päivä kylmässä vedessä ennenkuin Tero ja Jani kävivät asiasta huomauttamassa. Äijä painui kellariin, tuli hetken päästä takaisin ja käski kokeilla uusiksi. Eipä meilläpäin yleensä hanoja pidetä kiinni, kun on vieraita talossa. Kaikesta huolimatta ruoka on hyvää ja Internet-yhteys löytyy, tosin sekin on naapurihotellin. Plussan puolella ollaan siis.

Kiten on muuten todellinen turistirysä. Sitä ei kuitenkaan huomaa turistien suuresta määrästä, vaan vieri viereen rakennetuista hotelleista. Ihmisiähän täällä ei ole meidän lisäksi varmaan ollenkaan. Ensimmäisellä iltalenkillä juoksimme toista pääväylistä, jossa ei tietenkään ollut katuvaloa. Tuolla reissulla näimme ehkä neljä ihmistä: 3 KR:sta ja 1 VeVe:stä. Tyhmempikin tajuaa, ettei taida olla sesonki päällä.

Pari kertaa sitä on tullut käytyä kartan kanssa suunnistamassa. Eilen sain mielestäni hyvä otteen paikallisiin karttoihin, mutta tänä aamuna se tunne katosi nopeasti. Suunnistusvedoissa kompassin käyttöni oli luvattoman huonoa sekä en pystynyt hallitsemaan sitä epävarmuuden tunnetta, joka oli läsnä lähes kaikilla väleillä maastosta ja kartasta johtuen. Taas on itsensä niskasta kiinniottamisen paikka. Keskinmäärin on mukavampi vedellä hyvällä itseluottamuksella kuin häntä koipien välissä virhettä peläten.

Yöllisiä rientoja odotellessa...

Pitkän matkan syndrooma

2010-02-18T10:30:00.013+02:00

Perusreenit on nyt katkaistu viikon harjoitusleirillä Portugalissa. Nuoret mielet intoa puhkuen tahkottiin KR:n porukalla ensin tiistaista perjantaihin Arraioloksen kylän lähiympäristössä ja lauantaina siirryimme Figueira da Foziin, jossa leirin toinen osa rakentui Portugal O' Meetingin kisojen ympärille.

Omalta osaltani leiri oli viimevuotista reissua positiivisempi. Leirin alla oli flunssaa ilmassa ja keuhkoissakin, mutta sopivasti lepäilemällä sain lenssun pois ja kaupan päälle aika hyväkuntoiset ja palautuneet lihakset reissuun. Vaikka leirillä tuli suunnistettua runsaasti kovilla tehoilla, ei viimevuotista jalkojen jumituneisuusastetta saavutettu ja kulku oli kohtuullista loppuun asti. Viime keväänä kuntokäyrä saattoi olla jo lievässä alamäessä näihin aikoihin, mutta nyt sitä ongelmaa ei ole havaittavissa. Täytyy säilyttää käyrä nosteessa ja lepäillä pari päivää.

Taidon näkökulmasta talven aikana tehdyt kuivareenit olivat oivia madaltamaan sitä jyrkkää pudotusta, mikä yleensä on tullut vastaan siirryttäessä tositoimiin kartan kanssa. Suunnistus oli koko ajan paremmin hallussa kuin viime vuonna, ehkäpä sitä kehitystä on tapahtunut tälläkin saralla. Kehitystä tapahtui ainakin kompassityöskentelyssä ja yöreeneissä tekeminen on aikasempaa varmempaa. Keskimatkallekin tuntuu löytyneen tarpeeksi agressiivinen ja kyseiselle matkalle sopiva tyyli, jonka avulla pystyn tekemään perusvarmoja suorituksia, vaikkei niillä vielä kuuhun mennä.

Miinussarakkeessa on taas tuo Norttongin eli Normaalimatkan suoritus. Tällä Klassisella matkalla en ole pystynyt tekemään yhtään asiallista suoritusta pariin vuoteen, se on kylmä fakta. Tälläkin kertaa kolasin lumet katolta kisan alkupuolella, heti kakkosrastilla. Vitosen koukun jälkeen vetelin kyllä loppuun asti minkä pääsin ja loppupuolella sain taas suunnistuksen uomiinsa. Kisasta tuli hyvä harjoite, mutta ei sen noin pitäisi mennä.

Syitä miettiessä tulee mieleen useampia pointteja. Ensinnäkin olen mielestäni huono sopeutumaan muutoksiin. Tuo 1:15000-mittakaava tuo paljon hankaluuksia äkkiseltään. Etäisyyden taju häviää aivan kokonaan. Tämä ongelma on helppo ratkaista suunnistamalla ennen tärkeämpiä koitoksia vanhalla kunnon viistoistatonnisella.

Muut ongelmat löytynevät pään sisältä. Ehkäpä sorrun vieläkin yliyrittämiseen ja yritän edetä liian agressiivisesti. Yksinkertaisesti puuttuu se malli, kuinka pitkän matkan kisa tulisi juosta ja sitä kautta itseluottamus omaan tekemiseen. Yksi onnistumisen elämys ratkaisisi varmasti tämänkin lukon.

Haluan juosta pitkää matkaa hyvin ja alkukevään kisoista FinnSpring on tärkeä etappi tällä tiellä. Pitkään matkaa on siis hivenen analysoitava sekä tehdä harjoitteita sitä silmällä pitäen. Uskon, että pystyn petraamaan suorituksiani ja viimeaikaisia suorituksia katsoessa on ainakin paljon parantamispotentiaalia.

Kivusta nautintoon on matkaa pelottavan vähän -jos edes sitäkään.

2009-12-12T22:38:00.005+02:00

Matka oli tällä kertaa sama kuin edellisellä kerralla, mutta ajallisesti tuo ero oli 1.20.

Eilen alkoi meikäläisen joutsenlaulu raikaa tuossa klo 11.00, jolloin ammuttiin testijuoksun lähtölaukaus. Maltti oli taasen jätetty kotiin ja tavoite oli mitata tämän hetken kunto. Jäniksenä tai oikeastaan hevosena toimi Haaska, jonka kanssa sovittiin, että paukutetaan tasaisesti 3.20min/km. Vähän arvellutti oma vire, kun perjantaina otettu H1N1-rokote antoi hetken heikotuksen perjantai-iltapäivän ratoksi. Aamulla oli kuitenkin normaali olo eikä rokotteen sivuvaikutuksista ollut tässä vaiheessa merkkiäkään, joten päätin startata.

Startin tapahduttua alkoi reilu puolituntia kestänyt henkilökohtainen kärsimysnäytelmä. Ensimmäinen kierros tuli roikuttua n. 10m Haaskan perässä ja tuon ajan tuntui, että reisiä palelsi. Äärimmäisen ikävä tunne juosta. Sykekin paukutti vähintäänkin riittäviä lukuja, joten olin satavarma, että kanttaus on ohjelmistossa ennemmin tai myöhemmin.

Toisella kierroksella pääsin Janin kyytiin ja hetken aikaa oli helppo juosta vuorovedolla. Kierroksen lopulla Jan jätti meikäläisen seisomaan ja siitä alkoi viimeinen 2km:n henkinen taistelu itseäni vastaan. Tuntui, että selkä edessä loittonee, vaikka itsensä yrittää ahdistaa aivan rajoille. Mieli teki vain jäädä reitin varteen makaamaan. Maalissa oli sitten samaan aikaan heikko olo ja hyvä fiilis, kun hetken aikaa jouduin halailemaan maata: 32.49 tässä vaiheessa talvea on itselleni hyvä aika, mutta olotila oli aivan hirveä.

Kaikki oikeastaan huipentui vasta iltapäivällä. Olin itse juoksun jälkeen koko ajan aivan nakit, joka paikkaan koski ja väsytti hulluna, mutta todellisuus valkeni vasta päikkäreiden jälkeen. Siinä hiihtoa katsellessani nukahdin lattialle ja herätessäni en päässyt enää pystyyn. Polvia ei vaan pystynyt enää taivuttamaan ilman suunnatonta kipua. Polven yläpuolella oleva osa reittä ei toiminut ollenkaan kummassakaan jalassa ja niitä särki hullunlailla. Lisäksi käsi, johon rokote oli annettu ei sietänyt yhtään painoa, joten jäljellä oli enää yksi toimiva raaja. Pari minuuttia siinä meni, ennenkuin sain kammettua itseni ihmeen kaupalla ylös.

Kaikki arkiset askareet tuottivat suunnatonta kipua ja jos halusi jalkoja liikutella enemmissä määrin, esimerkiksi autoon istuttaessa, oli helpompaa nostella niitä käsin kuin yrittää siirtää jalkojen lihasvoimalla. 500m kävely pizzeriaan nauttimaan urheilijan ravintoa otti suorilla jaloilla varmaankin vartin, jonka jälkeen kipu oli taas tajunnat räjäyttävällä tasolla. Illalla oli pakko sortua Buranaan. Kotoa opitun linjan mukaisesti niitä ei ole ihan elämän pikkukipuihin syöty, mutta nyt tuo raja ylittyi kirkkaasti.

Uskoisin, että tuo kohtaus liittyy saatuun H1N1-piikkiin. Jalat tuntuvat tänään enää vain kevyesti jäykiltä ja kipu on poissa, mutta en kyllä uskalla lenkille lähteä. Tuota olotilaa en halua kokea enää koskaan.

Muuten uskon, että oma linjani harjoittelun saralla on löytynyt. Fiksummat kaverit ovat saaneet muutettua meikäläisen ajatusmaailmaa jonkin verran. Taidan jatkossakin jättää tähänastisen elämäni määrämiehenä muille ja keskittyä jumin hankkimisen sijaan juoksuominaisuuksien ylläpitämiseen ja kehittämiseen läpi talven. Tuskin tuota kympin aikaa tullaan kysymään, kun on aika muotoilla kevään ja kesän tuloslistat, mutta ei siellä tähänkään mennessä ole reenimääriä tai hiihtokilometrejä kyselty.

Leirikauden avaus

2009-12-06T17:03:00.004+02:00

Ensimmäinen leiri on nyt takana ja takki on tyhjä. Perjantaista sunnuntaihin kestänyt Kolin leiri oli monipuolinen ja tiivis paketti taitoa ja fysiikkaa sekä aina niin mukavaa yhdessäoloa. Tänä vuonna lumettomuus tarjosi mahdollisuuden suunnistusharjoituksiin ja tämä sauma hyödynnettiin tehokkaasti. Niin jalat kuin pääkin vaativat nyt hetken levon, mutta oli se sen arvoista.

Reenien puolesta ohjelmassa oli perjantaina yösuunnistus Mörkoahossa, lauantaina Kolin mäkivedot, yösuunnistusta sprinttiviestin sekä yhteislähtöharjoituksen muodossa ja sunnuntaina huuhdeltiin jo muodostuneita happoja pitkällä suunnistuksella Kirkkokalliolla. Välissä oli tottakai asiaankuuluvia palavereja sekä pöytätreenejä taidon kehittämiseen.

Mäkivedoissa Haaska pisti ennätykset uusiksi. Itse en tätä tosin päässyt todistamaan, sillä hetkeä aikaisemmin oli oma konepeltini noussut pystyyn enkä juurikaan nähnyt sen takaa eteeni. Lupaa ei ollut vetää ristille asti, mutta siellä oltiin silti.

Kuva: Varmaankin Pipo, Haaskan arkistoista

Lamppu päässä tuli sitten sakattua vähän enemmän. Sprinttiviestin yhdellä lenkillä ei rastit löytäneet valokeilaani, ei sitten millään ja yhteislähtöyön kannalta on hivenen huono lähtökohta koukata ykköstä, mutta sainpahan sitten juoksennella rauhassa. Avainsana oli taas itseluottamus ja kun se löytyi ei ollut suurempia ongelmia. Pikkukoukkujenkin jälkeen uskalsin jatkaa päättäväisesti. Sunnuntaina varmistettiinkin sitten joukon jälkipäätä Kirkkokalliolla. Komeata seutua tuo maaottelumaasto!

Nuo leirit ovat sitä aikaa, kun amatöörilajin keskivertokaveri saa hetken aikaa maistaa ammattimaista oleskelua ja elämää. Asiat on hoidettu puolestasi ja itse voi vain keskittyä urheiluun ja palautumiseen. Seuraavaa leiriä odotellessa!

PB

2009-11-22T15:24:00.002+02:00

En malttanut, en sitten yhtään. Tai no vähäsen, että tuli juostua varmaan elämäni ensimmäinen nousujohteinen testijuoksu, jossa lopussa oli oikeasti varaa kiristää. Paukusta lähtien juoksentelin toisena ja ensimmäisen kierroksen jälkeen otin piikin. Tottakai samantien piti alkaa jätättämään. No lähtötaso on mitattu ja tänä syksynä se on 10 km:lla 34.08, josta lähdetään napsimaan kevättä kohden sekunteja pois. Viime joulukuussa juoksin Mikkelissä 34.44, jota pidän kovempana suorituksena reitin profiilin ja silloin vallinneet keliolosuhteet huomioiden. Eipä noita kympin testijuoksuja muuten ole tullut juostua viime vuosina.

Tänään sitten pitkällä lenkillä makseltiin eilistä kulkua takaisin. Jalat oli väsyneet ja välillä jopa tuntui vaikealta pysyä poikien perässä, kun juoksenneltiin kartat kourassa pitkin Jaamankangasta. Kovinkaan suurta urheilujuhlan tuntua ei ollut aistittavissa ampumahiihdon mc-katsastuksissa ampumahiihtostadionilla. Taidettiin tuplata katsojamäärät, kun hetken aikaa pällisteltiin kilpailukeskuksessa. Ladulta eksyminenkin oli tehty lähes mahdottomaksi, sillä latu oli merkitty lumella muuten sulaan maastoon. Ei se hääviä ole harrastaa talviurheilulajeja näissä olosuhteissa, mutta suunnistajalle olosuhteet oli aika hyvät.

Ei mulla mitään

2009-11-20T14:06:00.002+02:00

Tilanne on nyt sellainen, että alkava viikonloppu on SM-pitkän ja SM-keskimatkan välisen viikonlopun jälkeen ensimmäinen, jonka vietän Joensuussa tänä syksynä. Tätä on muuten odotettu pitkään eikä ohjelmassa ole mitään kovinkaan erikoista.

Aamulla on suoritettu päivän harjoite voiman muodossa. Loppupäivän ajattelin ottaa rennosti. Jos sitä jotain ruokaa laittaisi ja nauttisi muuten tekemättömyyden ihanaisesta olotilasta. Illalla ajattelin suorittaa vierailun Niinivaaran suuntaan.

Huomenna olisi elämäni sauma voittaa SP jonkin sortin juoksutapahtumassa, sen verran huonossa kunnossa mies on. Aion kuitenkin pitää vielä kynttilää vakan alla ja vedellä testijuoksun asteen verran rauhallisemmin. Turha tässä on alkaa keulimaan, keväällä ollaan kuitenkin palattu normaaliin käytäntöön, jossa Finckestä ei näy kuin kantapäät.

Illalle onkin sitten budjetoitu tuparit Lehmoon. Pikku lenkin jos vääntäisi ja saunomaan vielä pääsisi, alkaisi lauantai olemaan siinä. Kaikki siitä eteenpäin on pelkästään plussaa. Hyvillä mielin voi iltasella vääntäytyä nukkumaan ilman minkäänluokan herätyskelloa.

Sunnuntain ainut ohjelmanumero on pitkä lenkki, joka tultaneen suorittamaan suuremmassa lössissä. Ehkäpä avantovisiittiä voisi ajatella siihen päälle. Iltapäivästä on kai sitten suunnattava katseet jo alkavaan kouluviikkoon ja mahdollisesti tehdä jonkinasteisia kirjallisia tehtäviä.

Uuteen nousuun

2009-11-16T11:07:00.009+02:00

Pari viikkoa on nyt tullut harrasteltua itsetutkintaa, lähinnä siis urheilu-minäni kautta. Kuinka sitä nyt uuteen lentoon lähtisi?

Ensimmäinen kysymys on tottakai, että kannattaisiko heittää pyyhe kehään. Tähän kysymykseen sain vastauksen hyvinkin nopeasti. Aarohan sen taisi jollain lenkillä todeta: "et sie muutakaan osaan." Johon taisin vastata jotenkin näin: "niinhän se on."

Seuraava asia on varmaankin miettiä, miten edellinen kausi meni ja mitä siitä voi oppia. Ensimmäisenä mieleen nousee pelkästään negatiivisia asioita, mutta syvemmältä asioita pengottuani kävi ilmi, että on muuten paras pääsarjakauteni juuri päättynyt. Pitkää lukuunottamatta paransin alltime SM-kisasijoituksiani ja rankisijakin näyttää kivunneen uusille kymmenille, kirsikkana kakun päällä vielä tuo SM-keskarin huippujuoksu.

Uskallan esittää rohkean väitteen, että taidollisesti on menty eteenpäin. Kulkupuolella ei mitään kuuhun vievää tavaraa ole nähty sitten kevään montun, ainakin siltä on tuntunut. Työn alla on vielä kisa-analyysit, mutta ehkäpä ne selventävät tilannetta, kunhan valmistuvat. Tällä saralla onneksi työtä riittää tulevillekin vuosille.

Fyysisellä puolella onkin sitten paljon opittavaa kategoriassa: EI NÄIN!
1. Monttu on vältettävä. On kuunneltava paremmin itseään ja ymmärrettävä levätä. Lisäksi ihan turha on marras-joulukuussa riehua itsensä pellolle kevään kisoista. Pitemmällä tähtäimellä on henkisesti helpompi vetää lonkkaa päivä tai pari, vaikka mieli lenkille tekisi, kuin olla koko kevät sivussa happeningeista.

2. Liiallinen maastossa harjoittelu ei sovi missään nimessä näille koiville. Espoon huippuliigassa jalat ei toiminu ei sitten yhtään. Reenaaminen oli aloitettu ihan liian suurilla maastoväännöillä. Jalat oli voimattomat ja otti päähän juosta pöheikön puolella. Onneksi viisaammat ihmiset osasivat neuvoa miten tämäkin probleema selätettiin.

3. Kunnon ajoittaminen on jo useamman vuoden osunut pitkälle lokakuun puolelle. Tänä vuonna se toki oli ymmärrettävää, mutta ensi vuonna haluan olla tikissä jo pitkällä matkalla enkä Halikkoviestissä.

Fyysisesti hyvä veto oli tehdä tuossa syksyllä ns. blokkiviikko hieman räätälöitynä omiin lähtökohtiini nähden. Ajoitus ei ollut ihan passeli, sillä pitkälle ei ollut kulku päällä, mutta loppua syksyä ajatellen se teki kutaa.

Reenisapluuna alkaa olla selvillä ja leiritykset myös. Reenaamisen lisäksi ajattelin parantaa suurta kokonaisuutta keskittymällä myös ravintoon ja riittävään uneen. Katsellaan mitä sitä saadaan ensi kesäksi aikaan, Jukolassa nyt ainakin yritän tunkea itseni kolmosjoukkueen lyhyille osuuksille.

Kiitokset vielä kerran sille lukuisalle joukolle ihmisiä, jotka ovat tavalla tai toisella olleet myötävaikuttamassa meikäläisen urheiluponnistuksiin.

Ohi on!

2009-10-28T09:37:00.004+02:00

Kausi nimittäin eikä yhtään liian aikaisin. Henkisesti pari viimeistä reissua on ollut jo aika vaikeita latautua, vaikka kunto on kehittynyt parempaan suuntaan ja suunnistus sujuu. Smålandskavlen jätti positiiviset fiilikset suunnistamisesta muhimaan kevääseen. Onnistuin vielä motivoitumaan tuohon 3. osuuteen, vaikka oma joukkue oli heikentynyt kahden viikon aikana erinäisten loukkaantumisten ja sairastumisten vuoksi.

Sain hyvät nuotit, kuinka tulee vetää sekä yömiehiltä että valmennusportaalta. Maltoin ottaa rasteilla muutaman kävelyaskelen suunnitelman tekemistä varten ja pitää oman pään. Metsässä ajatuksissa oli, että Simolta tulee varmaankin pataan joku 3-4min, kun ei tässä erityisen hyvä kulku ole ja otan käkeen rastitoiminnassa. No ei käki laulanut. Onneksi tuli lähdettyä!

Tältä syksyltä on kyllä saatava eväät pakastettua kevättä varten. Kolmessa viimeisessä viestissä virheitä yhteensä alle 2 minuuttia. Pitänee käynnistää ajatustoiminta taas lähiaikoina, mutta jätän sen suosiolla ensi viikolle. Tällä viikolla ei stressata.

25-Manna

2009-10-13T21:33:00.005+03:00

Nälkä se tuntuu kasvavan syödessä. En oikein ole osannut iloita tuosta 25-Mannan yhdeksännestä sijasta, vaikka täysin uutta se osaltani on. Sen verran oli pettymys näkynyt kasvoilla, ettei ihan kaikki olleet uskaltaneet tulla kuulumisia kyselemään. No ei ainakaan voi väittää, etten eläisi joukkueen mukana.

Kuva: TJ Kaivosaari

Oma suoritus seiskalla oli ihan asiallinen viestijuoksu ilman suurempaa kouhottamista. Pari kymmensekkasta ja jälkikäteen yhden reitinvalinnan olisin suorittanut toisella tavalla. Loppuviitoitukselle tullessa tunnelma oli vielä hyvä, vaikka epäilinkin ettei kaikki ollut kohdallaan. Tunnelma laskikin kuin lehmän häntä, kun kuulin etten olekaan viimeinen nelikostamme. Katselin sitten siinä, kun IKHP:n kaveri vaihtaa nenän edessä keulassa eikä itse pysty vaikuttamaan mitenkään. Söi miestä. Ei vaan suunnistettu tarpeeksi hyvin joukkueena.

Samanlaisia viestisuorituksia on vielä mahdollista tehdä Halikoviestissä sekä Smålannissa. Sen jälkeen Joensuun osasto vähäksi aikaa jättää nuo yli 1000 autoilukilometrin viikonloput.

Urpot liikenteessä

2009-09-25T09:54:00.003+03:00

Aloitettiin eilen Antin kanssa kauden toinen suunnistushenkinen roadtrip. Alku oli lupaava. Tarkoitus oli mennä Tervaruukinsaloon yösuunnistamaan. Matkalla tuumittiin ettei kovinkaan moni ole kyseistä maastoa yöllä valloittanut. Ei muuten valloitettu mekään.

Ajeltiin siinä Varkauden läpi, kun tuli mieleen ettei muuten ole tuota tiekartaa mukana. No, osataanhan me, kun molemmat on kuitenkin käynyt. Ei muuta kun ABC:n ohi Joroisten puolella ja siitä sitten pistoja, kun ei suunnistuskarttakaan ylettynyt lähellekään tietä. Muutaman piston jälkeen valtatien ylitti joku koirankokoinen ja näköinen elukka. Pikaisella arviolla ei se ainakaan ollut supi eikä mikään kettu, koira se tuskin oli sillä sen verran korvessa oltiin. Ei muutakuin liinat kiinni ja otusta tutkimaan ajovalojen keilassa. Yhteistuumin pääteltiin, että tuo on muuten susi ja samantien päätettiin myös ettei tätä reeniä yksin vedetä.

No ei tarvinnut sitten vetää sitä reeniä ollenkaan, kun ei löydetty kartalle ja luovutettiin. Sen verran korpes, että tossuteltiin kympin asfalttipätkä lamput päässä vähintäänkin reippaasti. Jälkeenpäin tilannetta tutkien kävi selväksi, että ei missään vaiheessa menty tarpeeks pitkälle, vaan tehtiin pistot liian aikaisin. Kääntöpaikkana oli toiminut Pieksämäen kaupungin raja, joka olisi jälkiviisaana pitänyt uskaltaa ylittää. Se päätettiin, että tuo reeni tulla vielä tänä syksynä vetämään vaikka mikä olis!

Tänään on tavoite löytää kartalle asti.

Voi pojat, mikä lauantai!

2009-09-20T19:11:00.009+03:00

Eiköhän se juoksu sinnepäin ja vähän enemmänkin tullut tehtyä lauantain keskimatkalla. Tuo oli niitä asioita, johon en ihan heti olisi uskonut yltäväni ja fiilikset on ollut aika positiiviset kisan jälkeen. Pari päivää olen nyt yrittänyt miettiä syitä tuohon oman tason ylitykseeni ja aika paljon olen löytänyt asioita jotka nassahtivat kohdilleen.

Toissa viikolla tuli juostua tuo SM-sotilaspartio. Tahkoaminen maastossa rynkky selässä taitaa sopia minulle tyhjennysharjoituksena, sillä viime vuonnakin SM-pitkällä kulki. Partioviikolla alkanut pikkuflunssa piti miehen reenihalut kurissa, ei tullut ainakaan riehuttua liikaa. Tiistaina tein viimeisen kovan reenin viestimaastossa Nurdemarin kanssa Jukan suunnittelemien vetojen merkeissä. Tuolloin ei olleet jalat vielä palautuneet täysin sotilasrääkistä. Tärkeämpää oli kuitenkin, että sain hyvän suunnistuksen alle ja itseluottamuksen kohdilleen. Perjantaina, kun AP:n kanssa juostiin verkkalenkkiä Tanhuvaarassa, tiesin, että flunssa on voitettu. Valitettavasti taidan olla ainakin osasyyllinen siihen ettei Antti pystynyt starttaamaan ollenkaan.

Keskimatkan maastotyyppi oli mikkeliläiselle tuttuakin tutumpi ja vielä, kun siihen lisää Ranen tekemän kartan, alkaa olla aika turvallinen paketti kasassa. Perjantaina ei oikein jännittänyt, tuntui, että on menossa tekemään jotain mitä varmasti osaa, kunhan hoitaa homman keskittyneesti ja suunnistuksen ehdoilla. Ei ollut tarvetta suorittaa edes spekulaatioita siitä, kuka lähtee eteen tai taakse karsinnassa. Epätyypillistä mulle.

Kuva: Antton Viljakainen

Karsinnassa mopo oikeastaan meinasi karata käsistä vain K-pisteeltä lähtiessä. Sain kuitenkin hallittua itseäni sen verran että, sain vedenpitävän suunnitelman kasaan ja vieläpä toteutettua. Seisahdus piti ottaa vitoselle mennessä ja kutoselle pieni turha kierto, mutta muuten homma oli gripissä. Tiesin, että tällä mennään finaaliin toisinkuin Askolassa.

Karsinnan ja finaalin välinen aika vietettiin APn hommaamalla mökillä. Hyperaktiivisena ihmisenä en malttanut päiväunia ottaa, mutta muuten tuli oltua vähintäänkin istuvassa asennossa eikä kehoa tullut rasitettua ylimääräisellä seisomisella. Finaalissa jalat tuntuivat jopa paremmilta kuin karsinnassa. Hernettä en vetänyt nenään, kuten viime tuli tehtyä vuonna. Hannun kanssa lähinnä heitettiin lähtökynnyksellä small talkia, tai no, aika isoista asioistahan siinä puhuttiin. Hyvät verkat ja olin valmis viivalle.

Olin suunnitellut, että käyriä en kumarra, epäröidessä kahden mahdollisuuden välillä, otan sen missä reisi saa laulaa. Valvojankin lausunnossa oli maininta ettei reitivalintavälejä ole tarjolla, eli suoraan pusketaan. Kutoselle mennessä jo oksetti ja oli äitiä ikävä, mutta en antanut itselleni yhtään siimaa. Kyseisellä välillä en ihan edennyt optimireittiä ja käkeen tuli kuten seuraavallakin välillä.

Ysille tein pikku sivuunajautumisen. Kun sain rastin näkyviin, myös Lindeqvistin Markuksen selkä ilmestyi näkökenttään. Välin kympille pystyin vain imuttamaan selkää kiinni ja taisin jo kympillä leimata ensin. Markuksen kiinnisaaminen lisäsi luottamusta omaan suoritukseen ja vielä kun väliaikarastilla kuulin kuuluttajan hehkuttavan omaa väliaikaani, tiesin että hyvin menee. Nyt piti hallita hermot todenteolla.

Kolmanneksi viimeiselle asti paketti pysyi kasassa. Siinä en malttanut olla tarkistamatta kivilippua 50m ennen omaani. Markus livahti ohitseni. Seuraavalle välille oikeastaan laitoin peliin kaiken mitä oli antaa ja sillä taisin pelastaa jokusen sijan.

Kuva: Suvi Asikainen

Loppuviitoituksella koin yhden elämäni hienoimmista hetkistä, mitä urheilun parissa olen toistaseksi saanut kokea. Kun nousin siihen kumpareelle josta katsojat pystyivät minut näkemään, jostain syystä alkoi älytön älämölö. Liekö joku muukin ollut loppusuoralla samaan aikaan, ei meikäläisellä voi noin paljoa tuttuja olla, mutta silti fiilis oli katossa. Tuntuu varsin mukavalta, kun ihmiset myötäelävät sitä onnistumisen tunnetta, mikä itsellä on päällä. Kiitokset kaikesta kannustuksesta! Pisteenä i:n päälle vielä päästiin Hannun kanssa paiskaamaan ylävitoset jaetun kuudennen sijan kunniaksi.

Kuva: Antton Viljakainen

Kun jalat vielä joku päivä tavoittavat maan pinnan, täytyy muistaa, että keskari oli meikäläisen kohdalla aika karusti yli oman tason. Vastaavia suorituksia ei ole kyllä tästä eteenpäin tulossa liukuhihnalta. Itseluottamuksen ja harjoittelumotivaation kannalta oli kuitenkin tärkeää huomata itsekin, että ehkä sitä potentiaalia löytyy tästäkin ruhosta. Monttukin voidaan julistaa täytetyksi.

Amarit Sonkajärvellä

2009-08-17T13:30:00.003+03:00

Lauantain kisasta lehtijuttu kertonee kaiken oleellisen. On asiallinen urheilutoimittaja kaikin puolin Iisalmen Sanomissa!
Viestissä ajatusmaailma oli taas vähän väärä. Keulassa tuleminen oli päällimmäisenä tuumana aloitusosuudella, vaikka hallittu suoritus riittää näissä kisoissa ihan varmasti siihen. Muutama koukku tuli tehtyä eikä jaksanut suunnistaa loppuun asti niille rasteille, jossa oli jo lauantaina käyty. SM-pitkällä näkyy seuraavan kerran, jos näkyy.

Motukkaa etsimässä

2009-08-04T11:41:00.004+03:00

Motu on nyt hivenen kadoksissa. Sen huomaa ensimmäisenä kaikkien pienien juttujen laiminlyömisestä. Lihaskunto, juoksutekniikka, venyttely, kisakarttojen mapittaminen ja blogin kirjoittaminen tuntuvat jotenkin liian vaikeilta asioilta toteuttaa. Suurin osa menee aikalailla automaationa, kun homma on kuosissaan. Lenkillä toki on tullut käytyä, mutta sinne ehkä ajaa enemminkin liikunnasta saatava ilo sekä itseinhon minimointi.

Motukka katosi aikalailla tuonne Hämeenlinnan lähiseuduille. Finillä oli epämielyttävää huomata, että vaikka vetää omasta mielestä hyvin tulee fysiikalla rajusti takkiin ja ero tuntuu niin isolta ettei sitä enää tänä syksynä kurota kiinni. Omassa mielessä pyörii vain ettei pysty SM-kisoissa saavuttamaan sellaista tulostasoa, joka omaa mieltä tyydyttäisi. Moti täytyy kaivaa jostain muualta. Ajattelinkin, että jos sitä seuraavaksi tavoitteeksi ottaisi nuo loppusyksyn seuraviestit ja yrittäisi SM-kisoissa vakuuttaa valitsijat niin, että on joukkuepaikan arvoinen.

Eniten kaipaan sitä tunnetta, kun juostaan kovaa ja kulkee. Sitä, kun mikään ei tunnu hetkellisesti miltään, kun juostaan kovaa. Tuntuu, että aina on varaa kiristää. Tottakai se konepelti nousee pystyyn enemmin tai myöhemmin, mutta se hetki on kyllä hieno. Viimeeks on varmaanki tuolta tuntunut maaliskuussa.

No, jos yhtään itseäni tunnen niin ei se vaadi, kun yhden juoksun sinnepäin, niin karttakansio on taas kuosissaan ja kroppa hyvin huollettuna. Jos vaikka huomenna Hippiliigassa, sprintin vielä jaksaa työstää läpi.

Viikonloppukimara

2009-06-24T23:34:00.006+03:00

SM-sprintin jälkeen on on tullut tehtyä kolme erilaista viikonloppukeikkaa, jotka tosin jotenkin päättyivät tavalla tai toisella Mikkeliin. Perjantaina, viikonloppu ennen Jukoa, suunnattiin Antin kanssa autolla kohti Ruokolahtea, josta oltiin Juutilaisen Anssin ystävällisellä avustuksella saatu karttoja viime vuosien Eukkorasti-maastoista. Vaikka lämpömittari näytti 5 astetta ja vettä satoi, noissa maastoissa oli ilo reenata! Täytynee löydä Fin5 ensi vuoden kilpailukalenteriin. Haastavuutta tulee löytymään niin fyysisesti kuin taidollisestikin.

Lopussa gps-käyrä ei ole ihan kohdillaan. Kartta Sk Vuoksen sivuilta.

Lauantai ja sunnuntai vieteltiin sitten Mikkelissä. Itse olin lauantaina sen verran hapoilla edeltäneestä kahden reenin päivästä, etten kyennyt yhtään mihinkään. Nurmonen tottakai valmistautui tulevaan rastijuhlaan tutustumalla Jukon mallimaastoihin. Sunnuntaina itsekin kykenin jo pitkälle pk-suunnistukselle, kun karttalaatikosta sattui löytymään pari SM-pitkän matkan karttaa ratoineen Suurlahdesta. Naisten radan könysin läpi niin hiljaa kuin vain mies kykenee.

Jukossa olin lupautunut juoksemaan Katajan hiihtäjien kanssa ja vielä pitkän yön. Epäilytti hieman lähteä matkaan, kun ei ole tullut noin pitkiä kisoja tänä vuonna vedettyä ja kunto oli vielä suuren luokan arvoitus. Läpipääsykään ei ollut itsestäänselvyys. Ajattelin, lähteä taipaleelle ilman suurempia verryttelyjä, mutta Variksen pojat lensivät hyvin kaksi ensimmäistä osuutta, että pakkohan sitä oli vähän hölkkäillä.

Reissu meni odotuksiin nähden hyvin. Suunnistus pysyi yhtä koukkua lukuunottamatta aika hyvin lapasessa. Alkuosa meni Laitisen Petterin selkää seuraillen ja toisen kerran Laurikkalan ampumaradalta lähtiessä suunnistelin aikalailla omatoimisesti. Loppumatkalla satuin näkemään Lauran, joka suunnisti Haukivuoren Kisailijoiden 2-joukkueen toista osuutta. Ihan mukava hetki sekin ja taisinpa sitä jotain huudellakin. Käkeen tuli reilusti, joka oli aikalailla odotettua. Oli kuitenkin hieno juosta Jukolaa niin ettei niskassa ole minkään luokan menestyspaineita, chillailla letkoissa vaan ja eipä nuo tuttuja paikkoja olleet viimeistä kolmea rastia lukuunottamatta Loppuyön sai sitten jännittää KR:n joukkueiden menoa.

Naamasta voi päätellä ettei ollut ihan kevyin reissu. kuva: antin.net

Juhannus kai pitää oikeaoppisesti viettää mökillä ja vieläpä Järvi-Suomessa. Puumalassa ollessa tuli harrastettua perinteisten juhannusmenojen lisäksi muutamaan otteeseen suunnistustakin. Aattona valloittettiin Myllärisen Antin kanssa Haukkovuorta ja juhannuspäivänä saatiin Ollikin mukaan Puumala-Jukolan laduille.

Reenien suhteen viime viikko oli ensimmäinen yli kymmenen tunnin viikko miesmuistiin. Jalat olivat vähän ymmällään suuresta juoksumäärästä äkkiseltään, mutta nekin alkaa pikkuhiljaa tottua reenaamiseen. Muutaman hyvän reeniviikon tähän saumaan saa ahdettua ja pitää toivoa että se kantaa Fin5:lla, oli sarja sitten E tai A.

Keskiviikon tuliset

2009-06-04T10:52:00.004+03:00

Pipo oli suunnittellut keskiviikon taitoreenin ja vaikeustaso oli ainakin kohdallaan.
Nilkkaa ei olisi tarvinnut pyöräyttää ympäri kolmoselle mennessä. Toisen vedon liput olisivat varmaan olleet ihan tarpeeksi haastavia kisavauhdissa. Kai se on ruvettava teippaamaan reeneihinkin.

Pöljän päivä

2009-06-02T15:21:00.003+03:00

Ei olisi ukko uskonut vielä viikko sitten tiistain kuntorasteilla, minkälaiseen lentoon sitä sprintissä pääsee. Meno oli silloin vielä todella tahmeata ja otin Leppäsen Jaakolta 7 minuuttia pataan. Keskiviikkonakaan ei vielä ollut hirveätä tikkiä havaittavissa, kun Pipon kanssa vietiin rastit taitoreeniin.

Torstaina lähdin lähinnä Lauran touhuja seurailemaan Oison tiistain spektaakkelimaiselle rinttiradalle varsinaisen tapahtuman jälkihöyryissä. Karsinnan hölkkäilin siskon kanssa ja yritin tarjota tietämystäni sprinttisuunnistuksesta ihan kuin mulla olisi jotain annettavaa sille. Huomasin nopeasti, että sykkeet pyöri normaalisektorilla ja päätinkin vetää finaaliosuuden VK:ta. Fiilis oli hyvä ja jalat toimi. Päätin, että olen sunnuntaina viivalla.

Lauantaina olikin sitten serkun yo-juhlat ja kohtuullinen siirtymä Kokkolaan. Piti siinä vielä käydä perille päästyä fiilistelemässä vanhaa kotitaloa. Jotenkin tuntui, että kaikki etäisyydet ja mittasuhteet ovat kutistuneet 15 vuodessa. Vielä pikku hölkät Jannen ja OPn kanssa iltakymmeneltä sekä spekulaatiot tulevasta.

Karsintaan oli mukava startata ensimmäisten joukossa. Taisi kaikkiin lohkoihin riittää ns. kovempi menijä ensimmäisille minuuteille eikä tarvinnut lähtöpaikalla ihan yksin olla. Itse suoritus oli aika hyvä, yksi väärä reitinvalinta kiireessä tuli tehtyä. Toisen tien alituksen jälkeen sain Fröjdöön selän näkyviin ja selän kiinni imeminen antoi selkeästi lisäpuhtia. Ekana miehenä maaliin ja toivo heräsi finaalipaikasta, vaikken varma voinut ollakaan.

Rane kävi jotain kuittaamassa, että kannattaa jatkossakin keskittyä lepoon sen verran rennon näköistä juoksu kuulema karsinnassa oli. Keuhkot olisivat vaatineet muutaman kovan sitten FinnSpringin, sen verran veri maistui suussa. Finaalipaikkahan sieltä napsahti ja tavoite oli täytetty.

Finaalissa jalat tuntuivat tuoreemmilta kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Tottakai sitä tuli aloitettua sen mikä jaloista lähti ja sippasin puoleen väliin. Muutama pikkukoukku tuli, lähinnä rutiinin puutteesta johtuen. Kympin killerin sentään klaarasin.

Ei se parempi sija finaalissakaan fysiikasta jäänyt kiinni, vaan suunnistustaidosta ja -tekniikasta, mutta ei auta kun harjoitella. Sija 22 on 8 sijaa paremmin kuin vuosi sitten ja taso oli kyllä tänä vuonna kovempi. Positiiviset fiilikset ovat olleet tämän viikon alun päällimäisinä ja eiköhän tästä taas uskalla alottaa harjottelemaan normaalisti pikkuhiljaa.

Back in Business

2009-05-26T21:50:00.008+03:00

FinnSpringistä aikaa on kulunut reilu kolme viikkoa. Siinä ajassa on tullu ulkoiltua hpk:hon merkattavia tunteja yhteensä reilut 12h. Aika lunkisti on vedelty ja niin oli tarkoitus. Aikaa on tullut vietettyä erilaisten aktiviteettien parissa ja täytyy myöntää, että ehkäpä siitä elämästä osaa nauttia ilman lenkillä käyntiäkin, tosin vaikeaa se on.

Penkkiurheilu on on otettu tosissaan niin tv:n ääressä kuin viitoituksen varressa. SM-maastot piti käydä tihrustamassa paikan päällä, vaikkei sen pölypilven läpi mitään nähnytkään. Kalassakin on tullut käytyä sekä "leiri-Mamana" toimittua. Sen verran kiireisenä olen itseäni yrittänyt pitää ettei harjoittelusta haaveiluun jäisi aikaa. Aika selvää kuitenkin on, että kun muut vetää kisaa ja itse vain seuraa sivusta, ei se hauskaa ole.

Pikkuhiljaa taitaa tuo kroppakin kestää harjoittelua. Tälle viikolle on tullut riehuttua jo kolmen tunnin verran, joka aikaisempiin viikkoihin verrattuna on paljon. Eipä taida sprinttiin vielä kummoista kulkua virittää, saa nähdä jaksaako sitä edes lähteä betonijyräksi. Jos Jukolaan saisi edes työstettyä sen verran reeniä koneeseen, että jaksaa pitkän yön asiallisesti läpi. Siitä sitten voikin alkaa syksyä kohti harjoittelemaan.

Kevät, antaa mennä

2009-05-04T21:38:00.003+03:00

Siljarastien hylsy ja FinnSpringin keskeytys, siinä on kevään saldo. Se, että emitti sippasi Siljarasteilla ja viime viikonloppuna tautia oli liikkeellä, ei poista sitä tosiasiaa ettei tässä fyysisesti olla lähelläkään omaa tasoa. Juokseminen ei tunnu hyvälle eikä normaalille. Ei tässä enää auta kuin todeta, että se oli tämän kevään osalta siinä.

Eipä sitä syyllistä tarvitse kovinkaan kaukaa hakea. Jos vielä jaksan kävellä pari metriä peilille asti, sieltä se takaisinpäin vilkuilee. Jälkeenpäin viisastelu ei paljoa auta, mutta pitää oppia tulevaisuutta varten. Ensi keväänä on turhaa kaivaa samaa monttua.

Seuraavien viikkojen projekti on minimoida liikunnanmäärä sille tasolle, jolla vielä mielenterveys säilyy. Juoksen seuraavan kerran kovaa, kun se hyvältä tuntuu, siihen asti teen kaikkea muuta. Tänään oli oikeestaan aika hauska päivä ennakko-odotuksiin verrattuna. Taidan lopettaa kokonaan, jos huomenna on vielä yhtä hauskaa ilman urheilua.

Kevättyöt

2009-04-13T21:39:00.007+03:00

Kotimainen kilpailukausi tuli avattua leireilyn lomassa ja heti tuli kippoa äidille vietäväksi. Aika tasaista työtä saatiin tehtyä, kun KR:n kakkonen kulki koko viestin ajan kärkikolmikossa vaihdoissa. Tölkkö-aloitus toimi taas ja Nurmonen oli jälleen kerran kaiken sen hehkutuksen arvoinen. Eipä siis tullut kovinkaan suurena yllätyksenä, että pääsin yksin keulassa kolmannelle osuudelle.

Taktiikkana oli pysyä viivalla ja jos takaa-ajajat saavat kiinni hoitaa homma niin, että ankkurille jää mahdollisuudet taistella voitosta. En elätellyt kovinkaan suuria haaveita soolojuoksusta, sen verran realisti täytyy olla. Alussa kyllä sen verran jännitti niin ettei homma meinanut lapasessa pysyä. Sain kuitenkin tsempattua ja ei varsinaisia koukkuja tullut vedettyä, mutta ei se meno suoraan oppikirjastakaan ollut. Jälkikäteen täytyy olla vähän pettynyt, että Matsu ja Huikka nappasivat kiinni jo yleisörastin tienoilla.

Yleisörastin jälkeen siirryttiin passiiviseen rooliin. Annoin Jannen ja Matsun tehdä työt ja tarkkailin lähinnä, josko välistä pitäisi oma lippu poimia. Radiorastin jälkeen arvasin hajontaa olevan tarjolla ja varmistelin aika paljon rastille tullessa sillä seurauksella, että pojat pääsivät vähän liikaa eteen. Yritin juosta vähän lamppuja kiinni ja tultiinkin oikealle. Ymmärsin aika nopeasti ettei Janne ole menossa samalle lipulle. Otin homman omiin lapasiin ja varovaisesti etenin omaani kohden. Matsukin sieltä jostain kömpi samalle hajonnalle. Loppusuoralla taisikin sitten Matsulla kramppailla, ainakin siitä tuskaisesta karjunnasta päätellen.

1.09 oli ehkä vähän liikaa, puoleen minuuttiin se ero olisi pitänyt saada. EVO. Tuskin silläkään Oskua olisi nitistetty. On se kova. Säkylän keikka oli aika positiivinen reissu kokonnaisuudessaan. Saatoinpa jopa oppia jotain tai sitten en.

Reunalla - rohkeus on voimaa

2009-03-30T12:31:00.004+03:00

Viime viikko oli aika heikko. Koko viikon hakkas sykkeet katossa ja väsymys painoi puserossa. Vedin johtopäätökset ja tulin siihen tulokseen, että päästiin tässä sittenkin viime vuoden Italian keikan tasolle. Tässä tilanteessa hyvin menneen reenikauden jälkeen taitaa olla enemmän hävittävää kuin voitettavaa muutaman päivän reenien osalta. Kolmen päivän totaalilepo on tuonut taas sykkeet normaalille tasolle. Varovaisesti pitää silti huomenna aloitella Ruotsin puolella.

The Italian Job

2009-03-23T18:00:00.003+02:00

Viikko sitten lauantaina muistan Hannun heittäneen jotain vitsiä lentokentällä, että samanlainen ralli vaan käyntiin Italiassa kuin viime keväänä AnttU:n leirillä, josta palautumiseen vaadittiin yhden viikon lähes totaalinen huili. Eipä tuo vitsiksi jäänyt. Aika jämäkkä leiri tuli kokonnaisuudessaan heitettyä, mutta tuskin tämä viikkoa kuitenkaan ottaa.

Oleskeltiin KR:n porukalla samoilla kinkeripiireillä kuin Suomen ja Tsekkien maajoukkueet, joten yhdessä tehtyjen kovien reenien taso oli vähintäänkin kohtuullinen. Harvinaisen mukava on päästä vertaamaan itseään tuon tason kavereihin. Maastopankkikin karttui mukavasti Foresta Umbran ja vuoden 2005 maailmancupin finaalimaastoja kolutessa. Etenkin sprintti Cerveran vuorenrinnekaupungissa oli hauska uusi tuttavuus.

Itse suunnistus ei ollut lapasessa varsinkaan loppuleiristä. Touhottaminen kartan kanssa ei ollut rentoa ja mailaa tuli puristeltua liian kanssa. Ajattelin etsiä rentoutta selailemalla viime syksyn karttoja ja muistella, mitä silloin tuli tehtyä. Mukava oli katsella Nurmosta, jolla homma toimi. Aika eleetöntä työskentelyä, täytyy sanoa.

Viikon jos viettelisi Joensuussa ja sitten sitä joutaakin jo suunnistelemaan Ruotsin puolelle.

Varsa kevätlaitumella

2009-02-26T22:43:00.009+02:00

Kevään ekat suunnistelut vuodesta toiseen toistaa samaa kaavaa. Ekassa reenissä sitä ollaan niin täpinöissä, että tulee vain kirmailtua ilman suurempia suunnitelmia kartalta välillä pudoten ja muutenkin pummailten. Jossain vaiheessa leiriä itseluottamuksella ei ole rajoja, kunnes seuraavassa reenissä tiputaan maan pinnalle tai sen alle. Samaa kiertokulkua tämänkin kevään ensimmäinen suunnistusleiritys noudatti.

Evorassa leireilyn välissä tuli nyt ensimmäistä kertaa virallisesti esiinnyttyä KR:n paidassa. Portugal O-Meetingin ensimmäinen osakilpailu oli aikas hyvä debyytti. Pari huonoa väliä sattui matkalle ja piti ottaa välikuolemat, kun alkuvauhti oli liian kovaa ja reidet oli jökissä ennen lähtöä. Pari lippua ennen yleisörastia Skarholt otti 2 minsaa kiinni. Enpä muista, milloin olisi tehnyt noin tiukkaa kestää oman ikäluokan kaverin perässä.

WRE-kisaan lähdin aika kovalla latauksella ja se tulikin purettua jo ensimmäiselle lipulle lähemmäs 10 minuutin koukun muodossa. Samaistin väärään notkoon, vaikka hälytyskellot varoittivat siitä mahdollisuudesta. Seudulla, jossa luulin rastin olevan, meni sitten pakka aivan sekaisin, kun lippua ei vaan löytynyt. Ja kun puuttuu malli, jolla selvittää tuollainen koukku, niin siinähän sitä kievuttiin kunnes omalta seiskalta sain itseni kiinni. Nelonen siinä tuli vielä löydettyä ennen sitä ykköstä, kun lähtökulma jäi tarkistamatta siinä kiiressä. Kisaaminen vaihtui nopeasti PK-lenkiksi, kun ajattelin vielä säästellä seuraavalle päivälle. Yksi suunnistuksellinen katastrofi kauteen on aina mahtunut ja toivottavasti se tuli nyt tehtyä. Karttaa en kyllä kehtaa esille laittaa.

Viimeinen kisa oli ehkä suunnistuksellisesti sitä omaa tasoani. Puoleen väliin meni hyvin, mutta ekan 15 sekunnin koukun jälkeen suunnistus jäi vähän jalkoihin ja siitä seurasi muutama pikkukoukku lisää. Meno oli kuitenkin aika dieseliä ja tarpeeksi räväkästi en liikahtanut.

Ihan samalla vauhtiskaalauksella ei vielä mennä kuin Hubmann.

Leiri jäi selkeästi plussan puolelle ja positiivisin mielin on taas palattu Joensuuhun. Ens viikolla vielä vedetään viikko suomalaisittain reenaten, hiihtoa alkoi jo olla ikävä. Onneksi sentään telkkarista tuli.

Niiloilua

2009-02-09T21:20:00.003+02:00

Ei varmaankaan kenellekään jäänyt viime viikolla Joensuussa epäselväksi, millä viivalla lauantaina odottelen lähtöpamahdusta. Olihan tässä puolustettavana kahden suvun hiihtomaine: eno aikanaan napsi mitalleja junnusarjoista ja isäukon tasatyönnöstä kuulee vieläkin kuiskailtavan Kalevankankailla. Itsehän en ymmärrä, miten kahden näin jalostuneen sukulinjan edustajasta tuli suunnistaja, mutta samapa se. Savonia-hiihto oli siis homman nimi ja tyyli tosimies.

Hommahan alkoi jo perjantai-iltana juottotaktiikan juonimisella. Sen verran ammattilaista esitin ettei järjestäjien mehutarjoilut kelvanneet. Samalla sain isukilta vanhan hiihtotrikoon, joka täydensi hyvin lainavarusteiden sarjaa: Sukset olivat Väisäsen Henkan ja monot Nurmosen. Omat sauvat sentään kiedoin käsiini.

Aamu alkoi puurolautasella, kuten perinteet velvoittavat. Päivän juomat valmiiksi ja suksiin pidot Ilmarisen Pertun ohjeiden mukaisesti. Oli aika lähteä haistelemaan tunnelmaa raviradalle. Siinä normaalit härväykset ja suksia testaamaan. Tuntui että sukset toimivat ihan hyvin, mutta lähellä oli jo etten lisännyt hermokerrosta pohjiin, onneksi en. Spekuloin siinä sitten Sikasen Samin kanssa, että kai se on minunkin vietävä jonkunlaiset kapulat lähtöalueelle kuten kaikki tosiniilot teki. Omista hiihtotaidoistani vähemmän vakuuttuneena sijoitin vanhat kapulat n. 20m lähtökyltin taakse. Ei muuta kuin juoksuverkat käyntiin.

Siinä sitten otin lyhyet spekulaatiot päivän urakasta Oskun kanssa ennenkuin vaihdoin lähtöalueella olevat kapulat Henkan Fischereihin ja hyppäsin suksille. Pari minuuttia hetkuttuani huomasin, että taisi tulla ryssittyä. Oikealla puolellani oli hieman värikynää käyttäen yhtä pitkä kuin leveä mies tuulipuvussaan ja etualalla oli ikänaisia. Kirosin mielessäni, että kai ne sukset olisi pitänyt röykeästi vain viedä eturiviin. Sankkola, tuo joensuulaisissa suunnistuspiireissä kaikille tuttu huutelija, oli näköjään laajentanut lähtöaluetta sisimmäisille radoilla, jotka oli tarkoitettu maaliin tulijoille. Kyllä se lähtöpamaus lopulta kuului myös niille pituuspiireille.

Ensimmäiset kilometrit meni siinä letkan mukana ilman suurempia ohitteluja, kunnes havaitsin edessäni Jäppisen Taijan, entisen terveystiedon opettajani ja nykyisen Eepon vaimon. Jotenkin mieleeni tahtomattani nousi Eepon naama, joka kuittaili jotakin meikäläisen hiihtäjän kyvyistä, jos nämä asemat säilyisivät lopppuun asti. Siitä alkoi alkukiri, jota kesti seuraavat 10km. Vedin hullunkiilto silmissä kaiken näköistä lankunliu'uttajaa ohitellen. Ohitetuista letkoista tarttui mukaan aina jokunen hiihtäjä hetkeksi, jos pidemmäksikin. Naisten sarjan kärjen ohitin jossain 13km:n paikkeilla. Samassa letkassa oli myös joku veteraanisarjan hiihtäjä, jonka jälkikäteen huomasin lehtikuvasta lähteneen eturivistä. Pitkään sitäkin sai hiihtää kiinni.

15 km:n hujakoilla nappasin geelin ennen Karkialammen nousuihin siirtymistä. Tähän asti oli lähes koko ajan työnnetty tasatikkua ja nyt siirryttiin pehmeisiin nousuihin, jotka tuli juostua ylös. Välissä meinasin huutaa letkalle, että eiköhän apinaa ole koijattu tarpeeksi, voisiko joku muu tulla vetämään, mutta ajattelin vielä katsella nousut. Mäissä sentään onnistuin jättämään tuon veteraaniletkan, joka tiivisti ahdisteli perässä. Varvauksessa 23km:n kohdalla onnistuin ohittamaan sitten viimeiset pojat 60-sarjassa kilpailleet kisatoverit ja matka jatkui mukaan tarttuneen nuoremman miehen ja yhden kyseisen poikasarjalaisen kanssa.

25 km:n jälkeen ei tasatikku ei meinannut sujua. Liekö talletuksia tullut hartiapankkiin liian vähän talven aikana vai talletuskorko ollut liian alhainen. Hiihtelin kaikki loivatkin ylämäet vuorotahtia ja odotin milloin veturin hommat palkitaan. Palkintojen jako tapahtui sitten 30 km:n paikkeilla, kun tuo pitkään mukana tullut nuorempi häiskä hyppäsi viereiselle ladulle ja ohi. En pysynyt metriäkään perässä, vaikka yritin. Sentään tuon räpiköinnin ansioista "pojat" sentään jäivät. Karkkarin osuuden taas juoksin kofeiinigeelin virkistämänä vauhdikkaasti läpi ettei vaan kukaan pääse niin lähelle, että tasatikkua joutuisi taistelemaan loppusuoralla. Viimeiset kilometrit menivätkin sitten mukavasti työnnellen ilman suurempaa stressiä.

Aika oli 2.12.06 enkä hävinnyt kuin yhdelle 50-sarjalaiselle ja kärkeenkin eroa taisi tulla vajaa 18 minuuttia. Ensi vuonna pitää ottaa tuosta lähtöhässäkästä opiksi, jotta pääsisi sopivaa, tasaista, vauhtia eteneviin porukoihin. Jäihin se miehen veti niin, että jutustelin Oskun kanssa varmaankin minuutin puhelimessa pukukopin puolella. Tuon minuutin jälkeen vieressäni oleva kaveri vinkkasi, että taidan jutella tuon hänen TOISELLA puolella istuvan kaverin kanssa.

Sen lisäksi, että tuli heitettyä varsin mukava lenkki, tuli todettua että pakki kestää Squeezyn tuotteita suorituksen aikana. Dexalin kanssa on nimittäin joskus ollut ongelmia. Ensi viikolla sitten sulalle maalle ja Portugaliin. Ero kärkeen tuskin on pienempi WRE-Long distancella ja eiköhän sielläkin 50-vuotiaat ahdistele meikäläistä tuloslistalla.

Ensimmäisen kvartaalin tulosvaroitus

2009-02-02T21:33:00.005+02:00

Jos kalenteria oikein osaan lukea tästäkin kaudesta on takana tuo neljännes täysipainoista harjoittelua. Aika tyytyväinen pitää olla satoon, vaikka keväällä se nähdään mihin tämä nousukiito riittää. Ilman suurempia ongelmia harjoittelu on sujunut, mitä nyt joulun alla oli viikon juoksutauko 10 km:n testijuoksusta kipeytyneen jalkapohjan takia. Lumetkin sain kuin tilauksesta jouluksi, joten pystyin niiloilemaan korvaavina. Nyt tuokin koipi tuntuu roikkuvan mukana siinä missä se toinenkin.

Määrällisesti tunteja on tullut edellisvuosia enemmän, mikä onkin suotavaa nuorelle urheilijalle. Leiripatteristo on tukenut hyvin tuntien keruuta ja pitänyt touhun mielekkäänä. Seuranvaihdon tuomat uudet sfäärit ovat pitäneet motivaation korkealla. Vaikeampaa tällä hetkellä on levätä ja palautua kuin reenata. Pitäisi vaan malttaa.

Määrien lisäksi vaaka näyttää pulskimpia lukemia sitten intin loppumisen. Silloin lukemiksi mitattiin 72kg, jonka jälkeen kolmeen kuukauteen vaakaan en uskaltanut mennä. Nyt massa hipoo tuota seitsemän kyöstin rajaa. Lohduttavaa oli se, että eniten painonlisäys näkyi, kun veti Nonamen Combat-paidan päälle. Paita on muutenkin suunniteltu SP:n kaltaisille luurangoille, mutta tällä kertaa paita puristikin hauiksista. Hiihto on tehnyt tehtävänsä. Eiköhän sitä päästä siihen 66,6 kg:n kauden alkuun mennessä.

Toisen kvartaalin ennusteet tässä taloudellisessa tilanteessa ovat asiantuntijoille täysi arvoitus. Toivotaan kuitenkin parasta ja pelätään pahinta.

Nuorisotyötä

2009-01-25T16:18:00.003+02:00

Eilen tuli oikeastaan ensimmäistä kertaa tehtyä hommia KR:n eteen niin ettei oma lehmä ole ollut siellä ojan pohjilla. Järjestin yhdessä Piitulaisten kanssa nuorille suunnatun Talvirallin toisen harjoituksen. Aaro yhdessä Silvennoisen Santerin kanssa pyöräytti koko sirkuksen käyntiin viikkoa aikaisemmin. Täytyy myöntää ettei tähänkään täysin oma-aloitteisesti mukaan tullut lähdettyä, mutta se sähköposti, jossa talvirallista kerrottiin, ei paljoa perääntymisen mahdollisuuksia antanut.

Ratojen suunnitteluvaiheessa osoitin jo lahjani Ocadin käyttäjänä. Enhän minä noista mittakaavoista koskaan mitään ole ymmärtänyt, vaikka oppini olen Mikkelin parhaalta saanut. Suunnittelutyö siis tehtiin kartalle, jonka pohjamittakaavaksi luulin peruskymppitonnia. Onneksi Silvennoisen Jussi on sen verran kovemman luokan ammattilainen ettei nyt suurempaa vahinkoa päässyt käymään ja radat eivät paisuneet puolitoistakertaisiksi.

Rastien viennin toteutin "normaalisti". Helppous oli ratasuunnittelun kulmakiviä. Ajelin parinkymmenen minuutin verran rallia pitkin Niinivaaran kortteleita välillä ikkunasta rasteja tiputellen. Muutama opaslippu ja valmista tuli. Harvoin olen ollut kaiken tehneenä jo tunti ennen määräaikaa.

Positiivista oli mielestäni huoli karttojen riittävyydestä, kun lapsia ja nuoria sekä lapsenmielisiä alkoi valumaan paikalle. Kun pojat karkasivat yhteislähdöllä pidemmälle kortteliradalle , tuli itselleni hoppu saada lapsen suunnistamaan ja livahtaa itse perään muiden hoitaessa tulospalvelun.

Lapsille painotin kolmea asiaa: laduilla ei saa juosta, jäälle ei mennä ja pihoille ei ole asiaa. Omatuntoni alkoi kolkuttamaan siinä vaiheessa, kun harjoituksen päättävässä sprinttiosuudessa suunnittelin parkkipaikan läpi oikaisua juostuani aluksi ladulla sekä jäällä saman rastivälin aikana. Siinä se miehen moraali taas nähtiin. Toivottavasti kukaan junnareista ei kyseistä tapahtumaa päässyt todistamaan.

Mukavaahan tuo oli, kun vaivannäkö palkittiin hyvällä osaanotolla. Mikään ei ota pannuun kuin asioiden järjestäminen turhan takia.

Sapluuna

2009-01-19T08:49:00.004+02:00

Viime viikko oli ensimmäinen sapluunan mukainen reeniviikko. Pipon kanssa asiaa on pohdiskeltu ja tähän on tultu. Vastaavia olisi tarkoitus työstellä seuraavan parin kuukauden sisällä. Kalenteri näyttää siinä mielessä hyvältä, että näitä viikkoja voi työstää pari putkeen, jonka jälkeen on asiallista ottaa touhu alas ja suunnata leireilemään. Maanantai ja perjantai on tarkoitus pitää selkeästi kevyempinä päivinä rytmittämässä viikkoa. Juostuahan tuossa ei tule oikeastaan kuin kovaa, mutta oman perstuntumani perusteella hiihtäminen pk-harjoitteluna sopii meikäläiselle kuin tauti maajoukkueen leirille.

Kuukauden tauko hyvällä alustalla juoksemisesta ja muutenkin juoksutekniikkaharjoittelusta näkyy tällä hetkellä kyllä juoksussa ja siihen on selvästi panostettava. Pitää yrittää löytää juoksun rentous, mitä ei kyllä tiistain 5000m:n testissä näkynyt. Kaikkihan tietävät jo miten siinä kävi: Juspolta tuli turpaan. Huolissani en kuitenkaan ole. Aika oli kuitenkin 10 sekkaa parempi kuin viime tammikuussa ja sekunnin parempi kuin edellinen ennätys. Ennen hiihtokauden alkua olisi kyllä saatu varmasti tuo 15-alkava aika tauluun, mutta noita on ihan turha spekuloida jälkikäteen, siitä ei ole mitään hyötyä. Maaliskuun juoksun perusteella täytyy vedellä sitten uudet johtopäätökset.

Saapa nähdä saako tuossa kuun taitteessa juhlia vuosipäivää, nimittäin edellisen kerran on tullut sairasteltua tammikuun lopussa 2008, jolloin sain oksutaudit kesken Vierumäen leirin. Täytyy myöntää, että tämän vuoden puolella käsi on käynyt normaalia useammin isukin antamalla vitamiinipurkilla, kun influenssat jyräävät joka puolella. Tauti tulee, jos on tullakseen.

Niin se sapluuna:
Ma 1h PK + 0,5h KP
Ti Ap. VK-vedot Areenalla
Ip. PK-hiihto 1,5h
Ke Ap. Juoksutekniikkaa Areenalla
Ip. KRn jumppa
To Ap. 2h PK-juoksu
Ip. Nopeutta ja rentoutta etsien Areenalla
Pe KP + Vesijuoksu
La Ap. Korttelisuunnistus VK1+VK2 1h
Ip. Hiihto 1,5h
Su Kolmosen latu

Tuossa vielä tuo viime viikonloppuinen korttelireeni, joka Hannun kanssa juostiin. Eka lenkki VK1:llä n. 44min ja toinen VK2 n. 9min 30sek. Tykkään, paljon.

Viisaus ei asu meissä

2009-01-12T15:41:00.004+02:00

Ei nyt eikä näköjään aikasemminkaan. Tuo Apulannan menevän kipaleen nimi nousi mieleeni, kun bittiavaruudesta tuli viime viikolla esiin vanha hpk:n palanen talvelta 2004-2005. Tarjolla oli useamman viikon osalta sitä älä kokeile tätä kotona -osastoa. Ajattelin poimia muutamia helmiä:

Ma 15.11.2004
- Juoksu 2:00:00 Juoksuvaellus
- Juoksu 0:45:00 lenkki illalla
Ti 16.11.2004
- Juoksu 3:30:00 Juoksuvaellus
Ke 17.11.2004
- Hiihto 12.0km 0:50:00 ns "hiihtämistä" itsetehdyllä ladulla. rupes kyrsii nopeesti
- Juoksu 1:10:00 juoksua päälle
To 18.11.2004
- Kävely 2:00:00 Kevyempää väliin
- Hiihto 14.0km 1:10:00 Hiihtoa jäällä
Pe 19.11.2004
- Hiihto 20.0km 1:40:00 käytiin testaa Mc-ladut
La 20.11.2004
Lepo
Su 21.11.2004
- Juoksu 14.0km 1:35:00 junnuyhteislenkki ja vähän päälle
Yhteensä 60.0km 14:40:00

Tuli sitten tehtyä kauden määrällisesti, joka toki ei ole paljoa, kovin harjoitusviikko marraskuussa Rukalla. Tehoja näyttää olevan monipuolisesti ja tottakai sunnuntaina on pitänyt käydä jatkamassa hyvää PK-putkea. Seuraavalla viikolla olen toki malttanut lepäillä 12h:n verran.

La 14.05.2005
- Suunnistus 2:20:00 Sm-pitkät +verkat. Alussa vaikeeta, mutta loppumatkasta olin ihan hirmu iskus. ois voinu olla pitempikin matka. 7. sija loistava sm-kauden aloitus. (14,9km 2.09)
Ma 16.05.2005
- Suunnistus 0:45:00 Pikareeni Neitvuorella. Juostiin ihan suhtkoht kovaa toisiamme kuittaillen (OP ja Olli).
Ti 17.05.2005
- Juoksu (VK) 0:40:00 10min verkka +10*30s/90s +10min verkka. jalka nous ihan kiitettävästi jo.

Palautuminen on ollut kyllä huipussaan, kun vielä muistaa Dillen ja Happosen kanssa kisan jälkeen suoritetut verryttelyt Lappeenrannassa. Jostain syystä ei käynyt viime keväänä mielessä tehdä kovaa suunnistusreeniä kaksi päivää e-pitkien jälkeen ja jatkaa seuraavana päivänä vedoilla. Tässä oli selvästikin sovellettu kyseisen viikon ohjelmaa omaan aikatauluun paremmin sopivaksi.

Pitänee vielä kevään mittaan kaivaa tuo inttivuoden paperinen hpk esiin, sieltä nimittäin löytyy useamman viikon osalta rajojen etsintää ja muutamaan otteeseen ne taidettiinkin löytää.

Ei noista ajoista paljoa ole opiksi otettu, sama ralli se vieläkin on käynnissä.

Mie sippasin

2008-12-29T18:21:00.002+02:00

Vuoden viimeisissä V5-raveissa koettiin yllätyksiä nuorten suomenhevosten ryhmälähdössä Ylläksellä. Eniten pelatun Jermun Laukan juoksusta muodostui soolojuoksu. Laukkaherkäksi tunnettu hevonen sortui matkan puolessa välissä ryhmälaukkaan ja joutui ulkoradalle. Jermun Laukka ylitti maaliviivan ylhäisessä yksinäisyydessä reilusti lähdön muiden hevosten perässä.

Villeimmät huhut ovat jo viemässä pahasti veikkaajat pettänyttä hevosta kohti meetvurstitehdasta. Lähiajat tulevat kuitenkin osoittamaan hevosen kohtalon.

Lomailua

2008-12-27T16:29:00.004+02:00

Tässä on jo viikon verran saatu nauttia mielestäni hyvin ansaitusta lomasta. Koulu sain viime viikon torstaina pulkkaan syksyn osalta vähintäänkin kiitettävästi, ainakin jos katsoo vain sitä opintopistesaraketta. Eipähän tarvitse kevätpuoliskolla koulusta enää paljoa stressailla. Johan tuossa ehti joulutkin käydä kotipuolessa juhlimassa ennenkuin matka jatkui tänne Ylläkselle.

Siirtyminen Mikkeliin tapahtui jo viime viikon perjantaina. Tietyllä tapaa oli urheilullinen shokki palata synnyinseuduille hieman pidemmäksi ajaksi. Syksyn aikana pinttyneiden treenirutiinien rikkominen ei vain meinannut luonnistua millään. Tuttu ja turvallinen Joensuun Areena ei ollutkaan siinä hollilla ja piti kehitellä uusia suorituspaikkoja. Täytyy kyllä myöntää ettei reenaaminen vaivattomalta tuntunut, kun joka reeniä varten pisti miettimään, että missä sen voi toteuttaa. Homma ei helpottunut ainakaan lauantain testijuoksun kipeyttämän kantapään kanssa. Onneksi lumet saatiin alkuviikolla myös Mikkeliin ja aattoaamuna ei enää ottanut päähän harjoitella, kun kolmosen latua saatteli todella kaunis talvinen päivä. Ei voi kuin todeta ettei tuo urheilun kultalusikka ole ollut suussa jo syntyessäni.

Eilen tapaninpäivä vietettiin aikalailla autossa istuessa. Joulupäivänä ei motivaatio pohjoiseen siirtymiseen ollut katossa, mutta tämän päiväinen reilu kolmosen latu teki tästä reissusta jo mielestäni kannattavan. Pitänee nyt vaan yrittää pitää tolkku touhuissa ja treenit järkevinä, tuskin kuitenkaan siinä onnistun. Motivaation puutteesta ei näiden latuverkostojen äärellä tarvitse kärsiä.

Hevoskuuri

2008-12-12T18:01:00.007+02:00

Ei siinä kauaa mennyt, kun lupaukset murskattiin kirjoittelun suhteen. Syytän kuitenkin varustelultaan vajaavaista huoneistoa ja etenkin sitä naapuria, joka meni suojaamaan verkkonsa jo leirin ensimmäisenä päivänä.

Takana on siis ensimmäinen KRn leiri ja omatoimiset leireilyt Vuokatissa. Kolilla tuli vietettyä aikaa perjantaista sunnuntaihin ja sunnuntaista perjantaihin oleilimme Vuokatissa. Reissun teemaksi voidaan kiteyttää Hannun sanoin: "Nyt tehdään niitä tunteja, jotka löytyvät jo Simon (Martomaa) harjoituspäiväkirjasta."

Koli työstettiin läpi tutulla kaavalla: Muutama olosuhteiden tarjoama erikoisempi harjoitus ja muuten hiihdellään ja juoksennellaan.Lauantain Kolin mäkilenkistä olin jo kuullut paljon huhuja. Villeimmät kertoivat, että jopa Petri "Heva" Vainio olisi viime vuosina vedättänyt porukkaa ja kovemmillakin kavereille olisi ollut vaikeaa seurata. Pettynyt täytyy olla, sillä tällä kertaa touhu oli maltillista. Kakkonen lumisilla poluilla tuli vaivattomasti kasaan.

Sunnuntain pääreeni oli Kolin hotellin mäen mäkivedot. Ennakkoon olin spekuloinut itsekseni vetäväni sen 4 kertaa ylös lähtien aeroobiselta kynnykseltä ja kiihdyttäen lähelle anakynnystä. Yhdessä reenatessa ei meinaa meikäläisellä tuo oma pää oikein pitää mutta tällä kertaa homma pysyi lapasessa ja lapasetkin tallessa. Käsikirjoitus siis piti ja pystyin olemaan tyytyväinen itseeni.

Kolin notkuvista ruokapöydistä siirryttiin omavaraistalouteen Vuokattiin. Poikien kesken tuo ruokahuolto on varsin mutkatonta, ravinnollisista arvoista ei sitten ole harmainta aavistustakaan. Tilastoja löytynee tämän jutun loppupuolelta. Anyway, päivärytmi koostui yhdestä hiihtolenkistä ja toisesta harjoituksesta, jota ei suksilla tehty. Otimme joitakin virikkeitä K-vesi joukkueen ykköstähdeltä, Jan Prochazkalta, sillä Robin Hood ei tällä kertaa valitettavasti päässyt paikan päälle. Mäkeäkin hyväksikäytettiin, kun kerrankin siihen oli mahdollisuus.

Antti von Stetson nelosen ladun jälkeen

Leiriparran kasvatuskisasta tuli odotettua huonompi tasoinen kisa. Antin ja Hannun jätettyä epähuomiossa ilmoittautuminen pelkästään amisviiksi-sarjaan todellisia kilpailijoita jäi jäljelle 3. Karvan mitalla voiton vei AP Kaivosaari.

No ei siitä viikkoon uutta määräennätystä saatu ja hyvä niin. Alkuviikko menee lepäillessä, mutta loppuviikosta olisi sitten tarkoitus ottaa tuntumaa Savon maaperään talvijuoksusarjan muodossa. Toivottavasti viivalla on myös muitakin.

Joitakin faktoja Vuokatista:
18 litraa kokista
2 kg keksejä ("aah, Dominos," sano Haaska, kun keksin näki)
2,2 kg broileripyöryköitä
2,4 kg kanasuikaleita
1,5 l ruokakermaa
1,5 kg ketsuppia
372 euron edestä maksamattomia latumaksuja

Modern Black Hole

2008-11-30T00:10:00.005+02:00

Paidan vaihtumisen lisäksi syksy on toi mukanaan muitakin muutoksia elämääni. Kahden vuoden yhteiselo Kontkasen Laurin kanssa päättyi ja alkoi uusi aikakausi Antti "DVD" Nurmosen kanssa. Samalla vaihtui myös asunto hivenen lähemmäksi yliopistoa. Opinnotkin saivat uuden suunnan, kun heivasin lopullisesti metsätieteellisen opinnot ja panostan kaiken opiskeluintoni, joka ei ole muuten paljoa, kaupallisiin opintoihin.

Antin kanssa yhteinen sävel löytyi heti kättelystä ja yhteiselo on sujunut mutkattomasti. Uskon, että kahden todella motivoituneen urheilijan asuminen saman katon alla ei ainakaan vähennä reenitunteja. Pystyn myös oppimaan Antilta paljon suunnistustaidon ja analysoinnin saralta, joiden erikoismiehiä DVD on. Jos saan edes osan sisäistettyä siitä spekuloinnista ja karttojen tutkimisesta, jota meillä nyt harrastetaan, on askel taidollisesti ensi kesänä otettavissa. Toivon vain, että pystyn myös tarjoamaan Antille jotain. No, loisen elämä on aina ollut minulle tuttua...

Koulun osalta tavoitteena on siis käydä suurin osa vaadittavista opintopisteistä tällä lukukaudella, jotta kirjoja ei tarvitse keväällä leireiltäessä enää mukana kantaa. Syksyn mittaan on muutamaan otteeseen tuntunutkin siltä, ettei elämässäni ole treenaamisen ja opiskelun lisäksi juuri muuta. Onneksi opiskelua on sentään voinut helpottaa kollektiivisella tehtävien suorittamisella, valitettavasti tenteissä on tähän asti joutunut käymään ihan itse. Tehokkaan opiskelun helmenä voitaisin tältä syksyltä mainita Finanssioikeuden perusteet (5op), jonka tenttiin taidettiin valmistautua noin puolisen tuntia aamupalapöydässä ennen varsinaista tulikoetta. Läpi meni, että heilahti!

Asunnon, tai siis sen kolon, jossa nukutaan, vaihtumisen jälkeen yliopisto on ollut enemmän kuin lähellä. Tämä on lieveilmiönä tuonut varsin mittavan määrän päiväkahvittelijoita tai muuten aikaansa kuluttavia vierailijoita. Näiden kutsumattomien, mutta tervetulleiden vierailijoiden määrä ei ainakaan vähentynyt hankittuamme syyspäivien ratoksi Guitar Heron ja kitarat mieheen. When were you young ja Ruby sujuu koko porukalta mallikkaasti.

Näillä eväillä elämää soljuu eteenpäin Joensuussa. Vielä, kun keksisi, miten tiskaamisesta ja siivoamisesta saisi mielenkiintoista ja hyötysuhteeltaan kannattavaa...

Uuden kauden aloitus

2008-11-21T18:12:00.006+02:00

Toivottavasti kenellekään ei enää tullut yllätyksenä näiltä sivuilta tuo paidan värin vaihtuminen porvarin sinisestä demarin punaiseen. Paljon on töitä tehty laajassa rintamassa siitä hetkestä, kun se lyhyt ja pulska poika sai ensimmäiset maistiaiset Neitvuoren rinteistä 7 vuotta sitten. Ei voi olla kuin kiitollinen kaikista niistä leireistä, harjoituksista ja lenkeistä, joita tuona aikana on yhdessä vedetty.

Fakta on kuitenkin se, että elämäni maantieteellinen keskipiste on siirtynyt Etelä-Savosta Pohjois-Karjalaan. Uskon, että olen saavuttanut sen pisteen urheilussa, jossa on seuraavan parin vuoden aikana kokeiltava, mihin rahkeet riittävät. Kalevan Rastin "next generation" tekee tällä hetkellä tulemistaan laajalla rintamalla ja halu kuulua tuohon porukkaan kasvoi vastustamattomaksi.

Selitykset sikseen ja siirrytään asiaan. Aikaisempiin kausiin verrattuna lähtökohta uuteen kauteen lähtiessä oli hivenen erilainen. Loppuun asti säilyi nälkä suunnistuksessa ja sen pystyi myös aistimaan tulostaululta. Kausi kokonnaisuudessaan oli iso hyppy eteenpäin niin fyysisellä kuin taidollisella puolella. Vaikka syksyn kisaruljanssin jälkeen lihaksisto oli samassa kunnossa kuin potkitulla kulkukoiralla, pään sisällä halu harjoitella ei laantunut missään vaiheessa. Maltoin kuitenkin ottaa lokakuun varsin rennosti nauttien lähinnä yöharjoituksista ja ei niin tavoitteellisesta harjoittelusta.

Harjoittelu ensi kautta varten on siis aloitettu marraskuun alussa. Mielestäni suuria muutoksia fyysiseen harjoitteluun ei varmaankaan tarvitse tehdä. Pipon kanssa päädyttiin siihen lopputulokseen ettei määrän kasvattamisesta niinkään tarvitse ottaa paineita (viime vuonna 530h), vaan tehoja voi hivenen lisätä. Kuitenkin, jos olen ensi kesänä tämän hetkisessä kunnossa, suoritukseni rajoittava tekijä ei ole fysiikka, vaan sujuvuus ja suorituksen hallinta, joihin on talven ja kevään leiriputkien aikana nähtävä vaivaa.

Tämä kuukausi on vielä mennyt lähinnä harjoitteluun totutellessa. Viikkorungon on muodostanut yhteisharjoitukset, jotka perjantaita lukuunottamatta ovat täyttäneet viikon. Yksin ei siis varsinaisesti ole tarvinnut lenkillä käydä. Ajankohtaan liittyviä teemoja ovat olleet voimaharjoittelu sekä pitkät, aeroobisellä kynnyksellä olevat, lenkit. Tunteja on kertynyt viikkoa kohden n. 12 ja tavoitteena ei ainakaan ole ollut treenata siitä enempää. Pari viikkoa se kuitenkin otti ennenkuin elimistö tottui reenaamiseen, mutta tällä viikolla ei juuri enää lihaksia ole iltapuoliskolla jomottanut.

Joulukuussa alkaakin leirien koluaminen todenteolla. Itsenäisyyspäivän seudulla on KR:n aloitusleiri Kolilla ja seuraavaksi viikoksi suuntaamme Vuokattiin omatoimiselle leirille poikien kesken. Kun kinkut on juuri ja juuri saatu syötyä kutsuu jo Ylläs, josta palaillaan takaisin 4. päivä tammikuuta. Suksille siirtyminen mahdollistaa reenimäärien nostamisen mutta mielessä täytyy pitää nousujohteisuus aina maaliskuulle asti. Saa nähdä viekö motivaatio miehen mennessään lenkkipoluille vai malttaako sitä säästellä.

Jatkossa pyrin kirjailemaan tänne jotain viikottain, siitä missä mennään tai mitä puuhataan, mutta mitään en mene lupaamaan. Kouluhommien väheneminen kuitenkin helpottaa hieman päivittäistä elämää ja toivottavasti aikaa jää myös kirjoitteluun.